Kaikkien näiden vuosien aikana, kun olen taidemarkkinoita tutkinut, on minua hämmästyttänyt, miten ihastuttavan ja rikastuttavan monivivahteista kuvataide on sisällöltään ja anniltaan. Osa harrastaa tai hankkii taidetta iloonsa, suruunsa, ylimääräisellä rahalla, kaipuun vuoksi tai vain siksi, että teos on lumonnut katsojansa ja luonut hänelle yllättäviä tunteita.
Taiteella on myös tarjota taloudellinen näkökulmansa, sillä teosten hinnat saattavat vielä jopa nousta tulevaisuudessa. Ainakin salaa jokainen teoksen omistaja sitä toivoo. Sitten on vielä kriminaaleja, jotka varastavat taidetta ajatellen, että saavat siitä hyvää rahallista tuottoa. Taiteesta on kyllä moneksi.
Sinänsä kiinnostavaa on myös se, että jokainen ihminen näkee kuvat ja värit eri tavoin eli ei ole vain yhtä tulkintaa. Riippuu myös ihmisen mielentilasta, mitä hän haluaa kuvassa nähdä. Tässä on myös yksi syy siihen, että taideteoksiin aina välillä kyllästytään. Se on täysin luonnollista. Usein on vielä niinkin, että sitten kun teoksen arvo kasvaa, siitä kiinnostutaan uudelleen tai toisella tavalla.
Mielestäni se, että taiteen asiantuntijat julistavat kovalla äänellä, miten taidetta pitäisi saada katsoa vain sen taiteellisesta näkökulmasta, on väärin ja kuvastaa liian elitististä, vanhanaikaista ja yhteiskunnallisesti luokittelevaa ajattelua. Taide on luovuuden vapautta ja siksi koskaan ei ole vain yhtä tulkintaa olemassa. Jokaisen ihmisen oma tulkinta taiteesta on se oikea. Taiteesta on lupa nauttia, ärsyyntyä, kiihottua, ansaita sillä tai vain tuntea, että omistaa keräilykohteen.
Oma monitulkintainen suhteeni taiteeseeni laajeni reippaasti jo opiskeluaikana 1990-luvun alussa ollessani töissä taidekaupassa. Samanaikaisesti Saksassa oli murhattu kaksi galleristia kalliiden ikonien vuoksi. Rikollisia ei saatu kiinni, ja asiaa tutkivat etsivät olivat löytäneet etsintäkuulutetuista johtolankoja, jotka kytkeytyivät suomalaiseen taidekauppaan.
Yhtenä päivänä ollessani töissä taidekaupassa, tuli viranomainen kertomaan tapauksessa ja tiedustelemaan, olinko nähnyt sen ja sen näköistä rikollista. En ollut siihen mennessä, mutta vähän kyselyn jälkeen olin lähes varma, että kuvaus ulkonäöstä osui erääseen ulkomaalaiseen asiakkaaseen, jolla oli psykopaatin katse. Tapaus alkoi raksuttaa kaksikymppisen opiskelijan päässä. Taiderikollisuus kiinnosti niin paljon, että harkitsin jopa väitöskirjan tekemistä aiheesta, mutta perheellisenä en uskaltanut. Taidekaupassa olin kuitenkin nähnyt jo yhtä ja toista ja olin liian tietoinen, että taiderikollisuuden käsitteestä voi suoraan ottaa taide-sanan pois ja puhua vain rikollisuudesta, jossa ahneus ja tunteettomuus kulkevat käsi kädessä ja taide on vain väline rikoksessa.
Taiteen monipuolisesta annista olen todennut myös sen, miten taide kaiken lisäksi antaa itselleni synninpäästöjä aina silloin, kun sitä tarvitsen. Esimerkiksi ulkomaanreissulla vaatteiden shoppailu voi joskus äityä aika majesteetilliseksi. Saattaisin tuntea suurta häpeää rahanmenetyksestä ja kerskakulutuksesta, mutta tällaista tunnetta ei tule, koska kaksi kertaa enemmän kuin käyn putiikeissa, käyn museoissa, gallerioissa, näyttelyissä ja huutokaupoissa nauttimassa taiteesta. Taide antaakin jännän vastapainon kulutukselle, joten pyhyys ja turhuus ovat vastakkainasettelussa, mutta silti hyvässä tasapainossa. Taiteen edessä kulutuksesta ripittäytyminen on aika ristiriitaista, mutta niin totta ja nautittavaa. Saavun aina kotiin synnit anteeksi annettuina ja silti matkalaukussa on jotain uutta ulkomaan vaatetusta.
Tuntuu jotenkin hyvältä huomata, että laskukaudesta puhutaan ja kulutusinto on hieman laantunut Suomessa. Laskusuhdanteessa ei ole varsinaisesti mitään positiivista, mutta se ainakin hillitsee sitä, ettei taideteoksista makseta liian korkeita hintoja. Myytävänä olevat teokset ovat samoja, oli talouden suhdanne mikä tahansa. Ainoa ero on. että nousukaudella ihmiset maksavat samoista teoksista entistä kalliimpia hintoja, jotka laskusuhdanteessa putoavat kysynnän laskiessa. Nyt taidemarkkinoilla eletään tätä silmällä pitäen ihanneaikoja. Ihmisillä on vielä varaa ostaa taidetta, mutta ei enää intoa maksaa ylimääräisiä hintoja.