Laitinen-Laiho

Helsingin Stockmannin viidennen kerroksen Argos-halliin on tullut jälleen muutamaksi viikoksi taidemyyntinäyttely. Käydessäni siellä näyttely oli vasta toista päivää auki, ja jo siihen mennessä yllättävän suuri määrä teoksia oli ehditty myydä.

Päämyyntiartikkelina on unkarilainen vanha taide, noin 1900-luvun alusta. Esimerkiksi R. Lutz:n tekemä pieni öljymaalaus ”Vuoristomaisema” maksaa 630 euroa.



Alkuvaiheessa myytyjen teosten keskihinta oli siinä 500 euron paikkeilla. Tuo summa mahtuu vielä jotenkuten impulssiostokseksi.

Teosten mukana tulee aitoustodistus, mutta teoksia ei saa enää palauttaa tai vaihtaa. Nämä hinnat ovat niin edulliset, että ne eivät paljoakaan muutu vuodessa eivätkä vuosikymmenessä. Tamperelaiselta Himmelblaulta on myös myytävänä suomalaista ja virolaista grafiikkaa mm. Elina Luukoselta (Kesäilta), Pentti Koivikolta (Halaus) ja Outi Heiskaselta (Apulainen, Äitinorsu).

Elina Luukkonen: Kesäilta


Pentti Koivikko: Halaus


Outi Heiskanen: Apulainen


Outi Heiskanen: Äitinorsu


Miksi nämä teokset myyvät niin hyvin? Vastaus löytyy varmasti vain siitä, että teokset ovat kaunista perustaidetta, jota ei ole hinnalla pilattu ja sen ansiosta teosten vaihtonopeus on kiivasta. Jälleen kerran huomaan pohtivani sitä, miksi suomalainen taide tuntuu olevan liian kallista? Jos hinnat olisivat edullisemmat, myynti olisi varmasti vilkkaampaa.

Samaisessa myyntinäyttelyssä oli myynnissä myös erilaisia taideteollistyylisiä vihkoja. Erään vihon sisällä oli taidegraafikko Kirsi Neuvosen grafiikan jätöksistä hyödynnettyjä välisivuja.



Miten miellyttävä ja suositeltava tapa tuottaa esteettisyys ja taiteellisuus osaksi arkipäivää. Hienoa!

Taide ei ole turvassa

Olen edelleen hollantilaisen taiderikollisuusasiantuntija Tom Cremensin ylläpitämällä sähköpostilistalla, jolla päivitetään ympäri maailmaa tapahtuvia taiderikoksia.

Uskokaa pois, tietoa rikoksista tulee päivittäin ja valtavasti. Aina kun avaan sähköpostini, ensimmäiseksi eteen vyöryy nimenomaan taiteella tehtyjä rikoksia jokaisesta maanosasta. Tämä on aina pieni muistutus itsellenikin, että taide ei ole koskaan täysin turvassa.

Erityisen paljon taidevarkauksia tapahtui juuri joulupyhien aikana ja uudenvuoden päivänä. Pyhäpäivät näyttävätkin olevan varkaiden suosiossa, koska koko muu yhteiskunta kunnioittaa niitä ja siksi ei osaa olla niin varustautunut rikollisten hyökkäykselle.

Toinen ykkösrikollisuuden aihe taiteessa ja arkeologisissa kohteissa näyttää tällä hetkellä olevan salakuljetus. Näin silti vaikka vankeustuomiot ovat todella kovat. Pelkkä ajatuskin joutua kitumaan 20 vuotta egyptiläisessä vankilassa nostaa hiukset pystyyn.

Taidemessuja maailmalla

Katselin juuri uusinta kansainvälisten taidemessujen luokituslistaa. Tänä vuonna tärkeysarvoltaan korkeimman viiden tähden luokituksen saaneita taidemessuja ei ole enää kuin kolme: maaliskuiset TEFAF-messut Maastrichtissa, kesäkuussa Art Basel ja joulukuussa Yhdysvalloissa Miamissa Art Basel/Miami.

Kaikkiin täytyisi mennä, mutta jokaisessa on oma hankaluutensa. Maastrichtiin matkataan aina jatkoyhteydellä, kun mikään yhtiö ei Suomesta lennä sinne suoraan, Baselissa ei löydy majoitusta sitten millään messujen ajankohtana, ja jouluihmisenä en millään malttaisi lähteä kotosuomesta aurinkoisiin maisemiin joulukuussa.

Toisaalta taidemessut ovat parhaimpia paikkoja saada katsaus sen hetkiseen taiteen tarjontaan ja hintoihin sekä tavata tai tutustua alan avainhenkilöihin. Messut myös näyttävät, mitkä taiteilijat ovat kaikkein kuumimpia milläkin hetkellä.

Usein messujen menestystä mitataan myös epävirallisilla mittareilla, kuten TEFAFin kohdalla. Jos Maastrichtin lentokentälle saapuu 40 yksityislentokonetta avajaisia varten, tulee menestys messuille, muuten ei.

Messuosastot ovat suoraan kuin tuhannen ja yhden yön saduista, niin viimeisen päälle kauniisti sisustettuja. Pari vuotta sitten olin viimeksi TEFAFin messuilla ja sovitin yhdellä osastolla kolmen miljoonan euron arvoista timanttikorua. Muualla tällaisia ei voisi edes huvikseen sovitella.

TEFAFin messuilla käy yleensä maailman varakkain väki, muun muassa taidetta keräävät sheikit isoine apulaiskaarteineen. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna. Art Baselissa kohistiin viime vuonna siitä, kun näyttelijä Brad Pitt vietti siellä aikaansa etsien uusperheensä ranskankotiin designesineitä ja huonekaluja.

Tämän vuoden korkkaan kuitenkin Roomassa Lucio Fontanan näyttelyllä Galleria Nazionale d’Arte Moderna e Contemporaneassa. Fontana on maailmankuulu kuvanveistäjä ja maalari. Tunnettu myös erikoisesta tavastaan viiltää maalattu kangas puhki. Fontanaa pidettiin 1960-luvulla hulluna ja nykyään nerona.

Punaisen hipaisu Uusitalolla

Kävin Galleria Uusitalolla Uudenmaankadulla katsomassa Irina Schuvaloffin näyttelyn - kiinnostava nuori taiteilija.

Irina Schuvaloff: Ajatus


Irinan töissä on häivähdys picassomaista sinisen kauden jähmettynyttä energiaa. Silti Irinan omaan tyyliin kuuluu infernaalisen punaisen pieni sipaisu kankaaseen.

Irina Schuvaloff: Yhteistä omaisuutta


Lallukan tulevaisuus turvattava

Lallukan taidetalokeskustelu on vielä täysin kesken, mutta täytyy vain toivoa, että päättäjillä olisi kykyä nähdä tarpeeksi kauas tulevaisuuteen ja kunnioittaa menneitä päätöksiä. Legendaksi muodostunutta taiteilijataloa on suojeltava entisellään kaikin keinoin. Yhteistä hyvää edistäviä kulttuurisäätiöitäkin on lukuisia. Luulisi jostakin niistä tulevan tarvittavaa vetoapua, jos valtio on liian likinäköiseksi.

Ehrnrooth Forsblomilla

Torstaina avautuu Galleria Forsblomilla Johanna Ehrnroothin näyttely. Odotan kovasti millaisia teoksia on tulossa. Johanna käsittelee edelleen peiliteemaa, mutta nyt vieden aihetta lähemmäs poimuttuvaa kangasta, mikä taasen on itselleni klassisten aiheiden fanille kiinnostavaa. Kesällä Johannan töitä on esillä myös Taidekeskus Salmelassa.