Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu kevään 2012 listaan.

Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

Jaa

Olin katsomassa viime viikolla Lontoossa Waterloon rautatieasemalla maailmankuulun graffititaiteilija Banksyn asematunneliin maalaamaa graffitia. Banksyn työt ovat yksinkertaisesti upeita, siis graffitin lisäksi veistokset ja maalaukset. Suurta kiinnostusta lisää kieltämättä legendan kasvu. Taiteilija kun ei suostu näyttämään kasvojaan julkisuudessa, saati antamaan mitään haastattelua.

Tämä julkisuudelta pakeneminen vahvistaa myyttiä entisestään ja hinnat sen kuin kasvavat. Uskon, että jo parin vuoden kuluttua Banksyn työt ovat samaa hintaluokkaa kuin maailman kalleimpien taiteilijoiden Jeff Koonsin, Damien Hirstin ja Lucian Freudin työt.

Ulkomaisia taidenäyttelyitä kierrellessä tulee usein toivoneeksi suomalaisten taiteilijoiden olevan ykkösnimiä maailmalla. Miksei osa suomalaisista taiteilijoista voisi saada maistaa kuvataiteen tähtimaailmaa? Suomalainen nykytaide kun on todella korkeatasoista kansainvälisesti vertailtuna. Onkohan ongelmana sitten kuitenkin se, että Suomessa halutaan liikaa tasapäistää kaikki lahjakkuus ja on liian suuri into ampua menestyjät alas.

Toisaalta nuoret taiteilijat laittavat monesti kovat hinnat töilleen heti kun niitä saadaan vähän myytyä ja se on väärä tapa menestyä, koska taidemarkkinat ovat niin pienet ja erityisesti nykytaiteen keräilijöiden piiri. Heillä ei ole tarpeeksi voimaa nostaa nuorta taiteilijaa vielä ylemmäs ennen kuin taidepiirit kritisoivat taiteilijan alas tai vaikenevat taiteilijasta aina siihen asti että tulee kuolinilmoitus.

Suomalaisesta valokuvataiteesta sijoituskohteena on todettava, että kärkijoukon hinnat tulevat vielä moninkertaistumaan tulevaisuudessa. Valokuvataiteen tekniikassa ja keräilykohteissa on suomalaisella taiteella oma merkittävä osuutensa. Hinnat tosin tullaan nostamaan ensin ulkomailla, ei Suomessa. Kiertely lontoolaisissa gallerioissa paljasti sen, miten ikävä tuli laadulla tehtyjä kotimaisia valokuvataideteoksia.

Taas on yksi kuukausi takana ja olen entistä enemmän vakuuttunut siitä, miten paljon taide antaa henkistä sisältöä ihmisille. Taide ei välttämättä ota mitään, ei vaadi mitään vain antaa paljon. Hienoa!
Plus 2
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 1 - 5 / 5 Sivu: 1 / 1 1
Hanna | 4.6.2008 10:49
Minua askarruttaa valokuvateoksen säilyttäminen. Onko kellään kokemuksia, miten valo ja aika vaikuttavat esim. 10 vuodessa esillä pidettävään valokuvateokseen? Kannattaisiko teos aina suojata lasilla?

Suomalainen valokuvataide on tosiaankin upeaa. Millaisissa hinnoissa suosituimpien teosten hinnat liikkuvat?
Nieminen | 4.6.2008 10:50
Pauliina, keitä lasket mukaan kärkijoukkoon, entä keitä ovat mahdolliset nousevat tähdet?
Anonymous | 9.6.2008 9:36
Hei Hanna,
Valokuvat säilyvät kaikista parhaiten siten, että ne suojataan lasilla, kuvat painetaan pitkäikäisille happovapaille papereille ja teos säilytetään poissa kirkkaasta auringonpaisteesta. Suosituimpien kotimaisten valokuvataideteosten hintahaitari on aika suuri nykyään eli siinä 1000 eurosta aina 15000 euroon asti. Korkeimmat hintanoteeraukset on tehty ulkomailla.

Hei Nieminen,
Suomalaista nuorta kuvataiteen kärkijoukkoa edustaa ehkä noin 30 taiteilijaa. Sitä odotan suurella mielenkiinnolla, kuka niistä taiteilijoista pystyy erottumaan arvokkaasti aikalaistaiteesta. Se irtiotto kun on suurin vaikeus lahjakkaalla taiteilijalla. Kärkitaiteilijoiden listauksesta on tulossa juttu.

Pauliina L-L
Maija | 9.6.2008 10:32
Kävin eilen Fiskarsin kesänäyttelyissä. Pidin etenkin keramiikkanäyttelystä. Seuraatko yhtään keramiikkaa, kannattaako siihen sijoittaa? Teokset olivat mielestäni upeita. Olisi mukavaa, jos tekisit Taloustaitoon artikkelin kotimaisesta taidekeramiikasta.
Anonymous | 9.6.2008 13:02
Hei Maija,

Uniikkikeramiikassa on viime vuosina tullut suuriakin hinnannousuja. Aihe olisi kyllä kiinnostava. Aiheesta voisi tehdä jutun jossain vaiheessa. Kiitos vinkistä.

Pauliina
: *
: *
Tarkistusluku
=
RSS Kommentit RSS2-syötteenä

Sydämen puhetta taiteesta

...

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.

If