Laitinen-Laiho

Kävin viikko sitten Italiassa Faenzassa maailmankuulussa International Museum of Ceramics –keramiikkamuseossa. Museossa on maailman kattavin kokoelma tunnetuimpien taiteilijoiden uniikkeja keramiikkateoksia.

Faenza sijaitsee lähellä Ravennaa ja Bolognaa eli jos sielläpäin liikutte, niin kyseessä on ehdottomasti käymisen arvoinen museo. Museon upeat erityisesti 1900- ja 2000-lukujen teokset antavat kuvan siitä, mitä kaikkea kaunista ja taiteellista keramiikalla voidaankaan toteuttaa.

Museossa on todella arvokkaita ja harvinaisia Picasson, Dalin, Miron ja monen muun teoksia. Fajanssi-sana on lähtöisin tästä kaupungista.


Kuvassa ystävättäreni Susanna Väre.











Picasso kohottaa pulssia

Olen muuten huomannut itsessäni sellaisen erikoisen asian, että aina kun julkisuudessa on mainittu Ateneumin tulevasta Pablo Picasson näyttelystä, pulssini nousee. Picasso on kansainvälisten taidevarkaiden ykkössuosikki, josta kertoo se raju tosiasia, että edelleen 600 Picasson varastettua teosta on teillä tietymättömillä.

Taidevarkauksiin erikoistuneita liigoja on runsaasti Euroopassa, ja on vain toivottava, että ne eivät uskalla tulla Suomeen. No, onneksi meillä on tehokas poliisi ja rajavartiolaitos. Ehkä sitten näyttelyn viimeisenä päivänä itsekin rauhoitun.

Pronssiveistos jäi saamatta

Bukowskilla pidettiin toukokuun puolivälissä kansainvälinen huutokauppa. Olin siellä huutamassa teosta itselleni, vaan enpä saanut hankittua. Olin huutamassa pronssiveistosta, jonka hinta oli mielestäni melkein puolet sen markkinahinnasta.

Kun huuto alkoi, hinta laski vielä jopa 2 000 euroa pohjahinnasta, sitten alkoi huutaminen. Vastahuutaja oli puhelimessa, ja ei tarvinnut montaa sekuntia pohtia hänen motiivejaan tai ostovoimaansa, sen huomasi nopeasti vauhdista, jolla hän vastahuusi minun huutooni.

Silti on todettava, että huutokaupoista nykytaidetta saa hankittua jopa hävyttömän edulliseen hintaan. Sen vuoksi huutokaupat ovatkin suosittuja ja niissä käyvät monet ammattikauppiaat huutamassa teoksia itselleen, myös jos huomaavat teosten menevän vasaran alle liiankin edullisesti. Välillä pohdituttaa, miksi nykytaiteen hinta ei säily sen jälkeen, kun teos on ostettu. Onko taidemaun muuttuminen ainut syy? Olisi kiva kuulla kommentteja.

Taiteen juhlaa Amos Andersonilla

Kävin katsomassa toukokuun lopulla Amos Andersonin taidemuseossa Taidemaalariliiton juhlanäyttelyn, ja on vain todettava, että on kyllä upea näyttely. Näyttely on hienosti kuratoitu ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Ohessa on Pauliina Turhonen-Purakan, Marikka Kirikoffin, Heikki Marilan ja Jaakko Mattilat teokset.


Pauliina Turhonen-Purakka


Marikka Kirikoff


Heikki Marila


Jaakko Mattila

Kävin myös samana iltana Kiasman avajaisissa katsomassa Horror vacui –näyttelyn, joka on LOISTAVA. Näyttelyssä ovat esillä Kimmo Schoreduksen, Markus Copperin ja Jari Haanperän hyvin vahvoja teoksia. Nämä miehet inhoavat tyhjää tilaa ja ovat täyttäneet sen erilaisilla vempaimilla ja motoroiduilla äänillä. Haluan mennä katsomaan näyttelyn vielä uudelleen.

Taide, julkisuus ja raha

Olin toukokuun lopulla puhumassa Turussa Galleria Nefretissä tuottaja Mika Hartikaisen ja taiteilija Ville Laaksosen järjestämässä Taiteen kurssi –tapahtumassa. Tapahtumassa pohdittiin taiteen olemusta ja huutokaupattiin taidetta. Lisäksi tapahtumassa nostettiin esille huoli siitä, että julkisuudessa taiteen yhteydessä raha ja julkisuus saavat ison vallan.

Oma mielipiteeni on se, että rahasta puhuminen mediassa on yksi tapa mainostaa taiteen kiinnostavuutta yleisölle. Kritiikki ja gallerioiden näyttelyiden markkinointi ovat loppujen lopuksi melko vähäistä taiteen markkinointia suhteessa taiteilijoiden määrään. Taidetta ei voi mainostaa samoin kuin vaikkapa arkipäivän hyödykkeitä malliin, että markkinoille tulee uusi tuote ja siitä kerrotaan yleisölle mainoksella. Taiteen markkinointimahdollisuudet ovat huomattavasti rajatummat, jotta uskottavuus ja taiteen harvinaisuusasteen vaaliminen eivät kärsi.

Galleria Nefret on muuten erinomainen näyttelypaikka Turussa. Galleria sijaitsee Eerikinkadulla Julia-talossa. Kadun toisella puolella taas on Galleria Inter, jonka toimintaa olen seurannut jo jonkin aikaa, koska siellä taiteen välitys on vilkasta. Voin kuvitella, että taidekauppias Olavi Vuorelan karisma puree ostajaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että nimenomaan taiteen välittäjän hyvällä maineella ja karismalla taidetta myydään. Muuten nykytaiteen myynti on satunnaista tai erittäin vaikeaa. Taiteen välittäjän on saatava arvostus ja vasta sen jälkeen hän voi alkaa menestyneesti myymään taidetta.


Galleria Interin taidekauppias Olavi Vuorela.


Galleria Nefretin galleristi Maaret Finnberg.