Kävin pari viikkoa sitten New Yorkissa Metropolitan Museum of Artissa, jossa oli esillä erittäin lahjakkaan kansainvälisesti menestyneen islantilaisen kuvanveistäjän Katrin Sigudardottirin ( s. 1967) kiinnostava installaatio Boiserie 2010. Sigudardottir oli vuonna 2002 myös Carnegie-taidepalkinnon finalisti.
Ohessa kuvia Katrin Sigudardottirin installaatioista
Samalla piipahdin Haugtonin järjestämillä taide- ja antiikkimessuilla. Niitä järjestetään pari kertaa vuodessa Park Avenue Armoryssä. Tällä kertaa minulle ei jäänyt kameraan yhtään hyvää kuvaa. Messujen painotus oli siirtynyt paljolti vintage- ja design-huonekaluihin.
Washingtonissa National Gallery of Artissa sain nauttia venäläistä sukujuurta olevan amerikkalaisen taiteilijan Mark Rothkon (1903-1970) teoksista. Olen aina pitänyt kovasti Rothkon töistä. Niissä on paljon samaa kuin eniten rakastamani taiteilijan Kasimir Malevitsin tuotannossa. Onneksi Rothko luopui aikoinaan ihmisfiguureista ja siirtyi abstraktiseen ilmaisuun, joka antaa selvästi vahvimman näytön hänen lahjakkuudestaan.
Mark Rothko, Street Scene 1936/37
Mark Rothko, Nimetön 1946
Rothkon 1950-luvun maalauksia.
Washingtonin kansallisessa taidemuseossa kameraan tattui muutamia mielenkiintoisia teoksia.
Upea Salvador Dalin (1904-1989) maalaus The Sacrament of the Last Supper, 1955.
Pierre-Auguste Renoir (1841-1919), Odalisque, 1870.
Henri Toulouse-Lautrec (1864-1901), Rue des Moulins, 1894.
Chuck Close (s. 1940, Yhdysvallat), Jasper 1997-1998.
Chuck Close, pigmenttiä lähikuvana.
Mel Ramos, (s. 1935, amerikk. poptaiteilija), Wild Girl, 1963.
Kun käyn ulkomailla taidemuseoissa, on useasti tuntunut kuin katselisin suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Mitä menestyneempi taiteilija on Suomessa, sitä varmemmin samankaltaisia teoksia löytyy maailman taidemuseoista.
Voisikohan asian suoristaa siten, että nuori taiteilija, joka ei vielä ole löytänyt tyyliään, pitäisi pikaisesti passittaa ulkomaiseen museoon etsimään oman tyylistään teosta ja löytämään sen avulla menestysreseptinsä.