Taidekaupassa minua viehättää suuresti perheyhteisön arvon vaaliminen. Taiteen välittäjissä on useita perheisiin perustuvia yrityksiä, mm. Hagelstamin huutokaupat, jonka nuorempi polvi on perustanut Helsingissä Tehtaankadulla toimivan Apollo huutokaupat, jossa taiteen hintalaatusuhde on mitä mainioin. Tampereella Malkin perheellä on galleriaa, kokoelmaa ja kehystämöä. Piippo & Kalhaman galleriassa on koko perhe mukana, Brondalla on pitkät perinteet siitä, että perhe toimii yhdessä. Samoin Mäntyharjulla sijaitsevassa Taidekeskus Salmelassa koulutetaan toista sukupolvea legendaarisen sivistyskehdon vetäjäksi.
Taidekauppa on aina ollut jokseenkin salattu maailma asiakkaineen, joista ei saa puhua ja hintoineen, joiden tietoihin pääsee käsiksi vain ani harva. Ammattitaidon ja -salaisuuksien siirtyminen seuraavalle sukupolvelle isän tai äidin opettamana, on mitä kauneinta ja vaalimisen arvoista.
Toisaalta myös taiteen keräily on useimmiten lähes geneettistä. Monesti keräily siirtyy sukupolvelta toiselle. Yhden suvun monen sukupolven hallussa olleet taideteokset ovat jotain valtavan arvostettavaa. Tämä arvomaailma on koskettavaa, mutta se ei silti poista sitä taidesijoittamisen kiehtovaa tosiseikkaa, että osa taiteesta voidaan myydä nopeastikin oston jälkeen. Tämä on osa nykyaikaista taidesijoittamista ja keräilyä; ja pitää perinteikkään taidekaupan viriilinä.
Verkostoitumisen kulta-aika
Viime aikoina ovat lisääntyneet puheet, joiden mukaan taiteen myynti olisi hidastunut ja ostajat olisivat kaikonneet. Samaan aikaan muutamat taiteen välittäjät myyvät taidetta minkä ehtivät. Minkä päätelmän tällaisesta voi tehdä? Lähinnä sen, että aktiivinen taiteen myynti siirtyy heikomman ajan tullessa entistä harvemmalle taholle.
Parhaimmat taiteen välittäjät myyvät taidetta, olivat taloudelliset suhdanteet mitkä tahansa. Näillä välittäjillä on hyvä maine. Toisin sanoen he ovat henkilöitä, joihin keräilijöillä on ollut ilo tutustua ja säilyttää tuttavuus. Siksi näillä välittäjillä ovat parhaat verkostot ja taideteokset, joita myydä.
Entä ne muut, joilla ei myynti käy tarpeeksi hyvin? Todennäköisesti lisäverkostoituminen ei olisi pahitteeksi, samoin se, että taidetta viedään suoraan ostajille, eikä odoteta, että ostajat tulevat omaan liikkeeseen. Ehkä vielä pitäisi tarkistaa, mitä myy.
Taidetta on hyvin monenlaista ja eri tahojen taidemaku saattaa vaihdella suurestikin ja silti jokaiselle taidemaulle löytyy omat teoksensa ja hintatasonsa. Periaatteessa taiteen myynti on samaa kuin minkä tahansa muun ylellisyystuotteen myynti. On oltava oikea materiaali oikealle kohteelle.
Suomen kansa on nyt vauraampaa kuin koskaan ja on paljon ihmisiä, jotka etsivät sopivaa taidetta kotiinsa. Usein ostos jää tekemättä siksi, että he eivät vain ehdi kiertää etsimässä sopivia teoksia. Työelämässä olevilla on harvoin aikaa kiertää gallerioissa, mutta heillä olisi varaa hankkia mieluisa taideteos. Tämän yhtälön kuin saisi toimimaan paremmin, niin entistä useampi taideteos löytäisi nopeammin mieluisan kodin.
Taidetta ja ristiriitoja
Olen ollut kovin iloinen siitä, että tietyt kansainväliset taiteen keräilyyn liittyvät tavat omaksutaan myös Suomessa. Esimerkiksi taiteen sijoittaminen saniteettitiloihin on mitä hienoin tuore tapa Suomessa. Siellä ihmisillä on pakostakin hetki aikaa pysähtyä taiteen edessä. Miten erinomainen tila WC onkaan taiteelle ja siinä on juuri sopivasti ristiriitaa.
Autoilufanina mielessäni on käynyt myös ajatuksia siitä, miten taidetta saisi mukaan autojen sisustukseen. Toivottavasti joku insinööri jonakin kauniina päivänä keksisi, miten integroida taideteoksia kaikilla mausteilla sisustettavan auton sisäosiin.