Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu listaan.

Jaa

30.9.2009 11:54:59

Bulevardilta Berliiniin

Helsingissä Bulevardilla on torstaina 1.lokakuuta viimeistä päivää avoinna ruotsalaisen valokuvataiteilija Jan Dahlqvistin näyttely. Olin katsomassa näyttelyn ripustusta Galerie Aspiksessa päivää ennen avajaisia.

Gallerian ovella oli koko ajan joku koputtamassa ja puhelin soi. Oli suurta nautintoa nähdä taidenäyttelyn luoma hurmos ja kiihkeys katsojissa. Se on aivan liian harvinaista. En tiedä toista näyttelyä tänä vuonna Suomessa, josta olisi jo ennen näyttelyn avaamista myyty niin valtava määrä teoksia.

Taiteilija kertoi, että erityisesti Saudi-Arabian sheikit olisivat hänen teostensa vakiokeräilijöitä. Omasta mielestäni teokset ovat vahvasti pornografisia ja sen vuoksi näyttelyä on vaikea analysoida. Teoksista kiinnostuneet löytävät lisätietoa taiteilijan tuotannosta taiteilijan omilta nettisivuilta.


Jan Dahlqvist


Dahlqvistin teoksia.

Suomalaiset taiteilijat esillä Berliinissä

Kävin syyskuun lopulla Berliinissä Art Forum –taidemessuilla. Suomalaista taidetta oli esillä Galerie Anhavan ja Taideteollisen korkeakoulun Taik-gallerian osastoilla.

Viivyin noin tunnin TaiKin valokuvataidetta esittävällä osastolla. Osastolla kävi valtava kuhina koko ajan, vaikka kyseessä oli vasta taiteen ammattiostajien päivä. Muulle yleisölle messut avautuivat vasta seuraavana päivänä. Näyttelyssä oli esillä mm. Sandra Kantasen, Niko Luoman, Hannu Karjalaisen, Susanna Majurin,Pernilla Zettermanin ja Joonas Ahlavan valokuvataidetta.

Berliinissä kävin myös Taideteollisen korkeakoulun Taik-galleriassa, jossa oli Ville Lenkkerin näyttely. Lenkkeri on selvästi kansainvälisen tason taiteilija, jonka urakehitystä kannattaa seurata.

Lenkkerin The Place of no road –näyttely on avoinna 25. lokakuuta asti. Lisätietoja Berliiniin matkaaville löytyy Helsinki School -sivustolta.


Kuvassa on Taideteollisessa korkeakoulussa opettajana toimiva ja itsekin taiteilija, taidekosmopoliittimme nykyisin Berliinissä asuva Timothy Persons, ekonomisti ja kulttuuritaloutta tutkiva kansainvälisesti arvostettu professori Michael Hutter sekä valokuvataiteilija Ville Lenkkeri.

Samanaikaisesti Berliinissä oli lisäksi nykyään paljon maailmalla näyttelyjä pitävien taiteilijoiden Jani Leinosen ja Riiko Sakkisen yhteisnäyttely Free World Gallery Bourouinassa. Itse en ehtinyt näyttelyä nähdä, mutta nämä rennot ja lahjakkaat taiteilijat ehdin kuitenkin tavata Timothy Personsin illallisilla.

Laitan muutaman kuvan silti näytille, koska näyttely on esillä aina 7. marraskuuta asti.


Jani & Riiko: Alyonka 200 x 200 cm, 2009, Acrylic on canvas print


Jani & Riiko: Counterfeit sneakers, 2009, embroided fabric on unbranded sneakers


Riiko Sakkinen: Chicken Kingdom for China, 28x30,5cm, mixed media on paper


Riiko Sakkinen: Choco-Pirat, 22,5x29,5cm, mixed media on paper


Jani Leinonen: McHero 33,5x19,5cm, watercolor on paper


Jani Leinonen: McPray 19,5x33,5cm, watercolor on paper
Plus 5
Minus 4

Kommentit:

Kommentit: 1 - 2 / 2 Sivu: 1 / 1 1
ihmettelojä | 30.9.2009 15:37
Ihmettelen Dahlqvistin suosiota, en ymmärrä, miksi joku haluaa seinilleen moista kuvastoa. Mitä tämä kertoo nykyajan ihmisestä? Mietin vain, että esim. miten selittää vaikka lapselle, miksi meidän seinällä keikkuu seksikkään vähäpukeinen nainen tai mies? Ja sitäkin ihmettelen, mikä erottaa tuon kaltaiset kuvat erotiikkamessujen mainoksista tai alusvaatemainoksista.
hanna | 2.10.2009 10:17
leinosen mc-kuvat ovat todella mielenkiintoisia, hienoja kannanottoja tähän aikaan.
: *
: *
Tarkistusluku
=
RSS Kommentit RSS2-syötteenä

Sydämen puhetta taiteesta

...

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.

Amex