Bukowskin kansainvälisessä huutokaupassa 15. joulukuuta oli tarjolla runsaasti kiinnostavaa taidetta, muutamia hyviä sijoituskohteita myös. Olisin itse mennyt huutamaan sinne ellei muutama tuttuni olisi ensin ilmoittanut huutavansa tiettyjä kohteita.
Akseli Gallen-Kallelan teos Talonpoikaiselämää myytiin lähtöhinnallaan eli 400 000 eurolla. Teoksen osti Serlachiuksen taidemuseo, mikä selittää vähäisen kiinnostuksen teosta kohtaan. Taidemarkkinoilla on olemassa herrasmies/nainen-sopimus, jonka mukaan keräilijät eivät lähde huutokilpaan museon kanssa.

Akseli Gallen-Kallela Talonpoikaiselämää
Helene Schjerfbeckin hieno maalaus Joutsenkaulainen tyttö myytiin 265 000 eurolla. Korkea hinta työstä, mutta jos omistaja olisi laittanut teoksen myyntiin vasta 5-10 vuoden kuluttua, olisi hän todennäköisesti saanut siitä vielä korkeamman hinnan. Vielä ei ole paras hetki parhaimpien arvoteosten myymiselle.

Helene Schjerfbeck Joutsenkaulainen tyttö
Matti Hauptin hieno torsoveistos kiinnosti kovasti itseäni. Sen lähtöhinta oli
3 000-4 000 euroa. Veistos myytiin 5 300 eurolla.

Matti Haupt
Hjalmar Munsterhjelmin pieni maalaus Kymijoelta oli myös aivan upea. Lähtöhinta oli 15 000-20 000 euroa. Maalaus myytiin 26 000 eurolla. Se olisi ollut erinomainen taidehankinta.

Hjalmar Munsterhjelm
Lahjakkaan Rönkön teoksia voi myös vuokrata
Helsingin Etelärannassa Galleria Johan S:ssä oli nuoren taidemaalari Jari Rönkön maalauksia. Tutustuin hänen töihinsä jo viime vuonna Taidekeskus Salmelan kuvataidekilpailussa. Mielestäni Rönkkö on lahjakas ja varteenotettava taiteilija. Matan ja kiillon vuorovaikutus on trendikästä nuorten taiteilijoiden keskuudessa tällä hetkellä ja Rönkkö tekee sen tyylikkäästi.

Jari Rönkkö

Jari Rönkkö
Galleria Johan S:ssä toimii myös taidelainaamo. Esimerkiksi Jari Rönkön maalauksen kuukausivuokra on 30-40 euroa kuukaudessa. Taiteen lainaaminen on erittäin suositeltavaa kaikille taiteen rakastajille!
Taidetaituruutta Oulun seudulla
Olin marraskuun lopulla luennoimassa Oulussa taiteen keräilystä ja sijoittamisesta ART 360 järjestämässä tilaisuudessa. Samalla minulla oli oiva mahdollisuus nähdä Oulun alueella vaikuttavien taiteilijoiden tämän hetken tuotantoa. Ohessa kiinnostavia esimerkkejä, joita haluan esitellä.

Lea Pihkala

Riikka Soininen

Joonas Vähäsöyrinki

Leena Kangas

Reeta-Maija Siipola

Kari Södö