(työ) Vastuu, palkka ja joustava työnteko työntekijöiden eniten arvostamia etuja.
Kesäkuussa julkaistu tutkimus kertoo, että yrityksen arvot ovat työntekijälle tärkeämpiä kuin eliittiyrityksessä työskenteleminen. Vain yksi kymmenestä työntekijästä pitää hyvää eläketurvaa tärkeimpänä etuna.
Pricewaterhouse Coopersin Managing Tomorrow’s People -tutkimuksesta selvää, että vaikka suurin osa (44 %) ihmisistä haluaa urallaan enemmän vastuuta ja sopivan palkan, useampi kuin joka kolmas (36 %) nimeää nyt palkan sijasta päätavoitteekseen entistä paremman työn ja vapaa-ajan tasapainon.
Johtaja Kai Ekholm Pricewaterhouse Coopersilta uskoo kahden taantumavuoden muuttaneen niiden aikana työssä olleiden ihmisten asenteita.
"Yritykset ovat siirtymässä eloonjäämistaistelusta kasvun valmisteluun, mutta ne ovat tietoisia siitä, että uusien työntekijöiden palkkaaminen voi tuoda mukanaan uusia riskejä samalla, kun odotettavissa on lisää suhdannevaihteluita. Niinpä vanhoja työntekijöitä pyydetään tekemään enemmän vähemmällä. Tutkimuksemme mukaan ihmiset työskentelevät paineen alla, sillä huomattava osa vastaajista toivoo tulevaisuudeltaan parempaa työn ja vapaa-ajan suhdetta ja kolmasosa työskentelisi mieluummin itsenäisenä yrittäjänä."
Tutkimuksen mukaan ihmiset arvostavat palkan jälkeen selvästi eniten (39 %) joustavia työjärjestelyjä ja seuraavaksi eniten bonuksia, yrityksen maksamaa akateemisen tason koulutusta sekä pitkälle jalostettua verkostoitumista ja sosiaalista toimintaa.
Kansainvälinen tutkimus kertoo myös alueellisista eroista. Joustavien työjärjestelyjen kaipuu on suurinta Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Latinalaisessa Amerikassa työntekijät haluavat oppia ja kehittyä selvästi enemmän kuin muualla.
Verkostoitumisen ja sosiaalisen toiminnan halu taas on merkittävästi voimakkaampaa uusilla markkinoilla eli Afrikassa, Lähi-idässä, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Vain yhdeksän prosenttia koko maailmanlaajuisesta vastaajaryhmästä piti hyvää eläkettä itselleen tärkeimpänä asiana.
Minna Petäinen
Kuva: Futureimagebank.com