Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu kevään 2012 listaan.

Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

Taide ja keräily

16.8.2011

Tunnettu keräilijä kirittää teoksen arvoa

Monet tunnetut suvut ovat ahkeria taiteen keräilijöitä. Tällä on vaikutuksensa myös taideteosten hintoihin.

Heinon ja Niemistön perhe Helsingistä, Miettiset Porvoosta, Palojoet Porista, Ahlströmin ja Ehrnroothin suvut…
Kaikki nämä ovat tuttuja taiteen keräilijäperheitä joko paikallisesti tai valtakunnallisesti. Lisäksi keräily on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Varmimmin näin tapahtuu kun taustalla on vielä perheyritys.

Berner

”Arvostan korkealle Zoltan Popovitzin veistoksia, joissa on voimakas symbolinen merkitys ja viesti. Arvonnousulla on merkitystä, joskaan sekään ei ole yksin määräävä. Usein hankin taidetta myös johonkin tiettyyn tilaan tai paikkaan.
Taiteen keräämisen olen oppinut isältäni. Hän aloitti keräilyn yhteistyössä Howard Smithin kanssa, joka aikanaan suunnitteli meille kuoseja ja toi meille taiteen. Hän puhui aina siitä, että taide on osa arkea ja jokapäiväistä estetiikkaa”, Perheyritysten liiton  puheenjohtaja, Vallila Interiorin toimitusjohtaja sekä taiteen keräilijä Anne Berner kertoo.  
Kuva: Henry Ahlavuo

Keräilijöiden valinnat vaikuttavat taiteeseen ja sen hintoihin, koska tunnetut keräilijät nostavat teoksen arvoa ja taiteilijan mainetta. Jos esimerkiksi Albert Edelfeltin maalauksen taustatiedoissa lukee tunnetun perheen nimi, jolla on keräilymainetta, on selvää että tällä on enemmän painoarvoa kuin siinä tapauksessa, jos kyseessä on tuntematon keräilijä.

Kun keräilijä kuolee, siirtyy henkinen keräilijävastuu seuraavalle sukupolvelle, ja on tärkeää että teokset siirtyvät virallisesti niin, että ne näkyvät myös perukirjassa. Vastuu teosten parhaimmistosta on suuri. Niiden taustaa eivät rasita esimerkiksi maksamattomat perintöverot.

Suomessa on toistaiseksi ollut lyhyt perinne teosten siirtymisessä omistajalta toiselle. Jokaisen teoksen omistajuussuhteet tulisikin kirjata ylös teoksen taustatietoihin.

Keräilijät ovat välittäjille arvokkaita

Taiteen välittäjille keräilijät ovat kuin kultavaranto. Jokainen taidekauppias vaalii keräilijäkontaktejaan lähes mustasukkaisesti.

Miljoonien arvoisessa taidekaupassa keräilijöiden nimiä ei paljasteta missään vaiheessa. Voidaan tehdä jopa isoja sopimusjärjestelyjä, jotta keräilijän nimi ei paljastu. Alati on vaarana, että joku varastaa asiakkaan.

Hyvä asia on se, että kaikilla on mahdollisuus saada mainetta taiteen keräilijänä ja myös kasvattaa toinen sukupolvi tähän humanistiseen, universaaliin ja jaloon harrastukseen.

Viisi erilaista taidekeräilijätyyppiä

Perijä
On elänyt arvotaiteen kanssa koko ikänsä ja saattaa pitää sitä itsestäänselvyytenä. Ei välttämättä näe teosten todellisia arvoja, jotka ovat voineet vuosien saatossa joko laskea tai nousta.

Omistaa mahdollisesti teoksia, jotka ovat taiteen parhaimmistoa ja joita voidaan lainata eri näyttelyihin, jolloin teosten arvot kasvavat.

Osaa usein hankkia luotettavaa tietoa ja käyttää parasta asiantuntijapalvelua ja aitoustutkimuksia.

Vaikuttaa eniten teoksen hintaan.

Taiteen valistunut harrastaja
Ostaa taidetta määrätietoisesti.

On varma taidemaustaan.

Tietää paljon taiteesta, usein lähes yhtä hyvin kuin taiteen ammattilaiset.

Vaikuttaa ostoillaan ja statuksellaan myös taiteen hintaan.

Sijoittaja
Etsii tuottoisia sijoituskohteita.

Ostaa nimitaiteilijoiden teoksia.

Ostaa usein kiireessä, jolloin voi tehdä virhearviointeja hinnan suhteen.

On maksukykyinen heti sopivan teoksen tullessa myyntiin, mikä parantaa hänen mahdollisuuksiaan ostaa laatua.

Vaikuttaa taiteen hintaan dramaattisesti suhdanteiden rajoissa.

Satunnainen ostaja, joka haluaa sijoittaa taiteeseen 
Ei tunne taidetta, mutta on siitä kiinnostunut.

Ostaa taidetta usein kiireessä.

Saattaa ostaa muotitaidetta ja pitää tähän kategoriaan kuuluvien teosten hintoja yllä.

Ostaa usein kaikenlaista taidetta ja myös väärennöksiä.

Kokee asiantuntijaostajaa herkemmin takaiskuja taiteen hinnoissa ja voi siten helposti väsyä taideharrastukseen.

Heräteostaja
Ostaa taidetta vain tunteella ja vain silloin, jos ihastuu teokseen.

Ostaa vain silloin, kun ostohetki ja rahatilanne ovat poikkeuksellisen hyvät.

Hankkii todennäköisesti taidetta niin edullisesti kuin mahdollista, mutta maksaa silti liikaa, koska useimmiten hänen ostamansa teoksen arvo myöhemmin laskee.

Vaikuttaa vähiten taiteen hintaan.

Pauliina Laitinen-Laiho

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija

Plus 4
Minus 2

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Blogi Laitinen-Laiho

Sydämen puhetta
taiteesta

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.

If