Taide ja keräily

Taidemarkkinoiden elpyminen alkoi olla jo käsillä, kun pelko talousongelmien laajenemisesta Euroopassa haihdutti luottamuksen uudelleen. Kotimaisilla taidemarkkinoilla hinnat romahtivat pari vuotta sitten, ja romahdusta seurannut varovainen apatia näyttäisi siis vielä jatkuvan.

Vuosi sitten helmikuussa kansainväliset taidemarkkinat saivat piristysruiskeen, kun muutama teos myytiin maailmanennätyshintaan. Kontaktini kertovat, että ostajat olisivat saaneet samoja hintaennätysteoksia edullisemmin yksityisiltä markkinoilta, mutta ostivat kuitenkin julkisesti. Tämä alkoi luoda toivoa hintojen noususta.

Niin kävikin. Kansainvälisen sijoitustaiteen myynti toipui viime vuonna. Irlannin pankkikriisi moninkertaisti vaikutuksen. Pankkikriisin julkitulon jälkeen isot sijoittajat alkoivat pikaisesti kiinnostua edullisista arvoteoksista, ja hinnat ovat siitä lähtien nousseet. Jos esimerkiksi Picasson arvomaalaus maksoi 2000-luvun kuumina vuosina 40 miljoonaa euroa, vuonna 2010 sama teos maksoi noin 20 miljoonaa.

Marraskuusta lähtien hinnat ovat nousseet joka viikko.

Näin taiteen hinnat reagoivat tapahtumiin. Tilanne on hieman samanlainen kuin vuoden 1973 öljykriisissä, arvopaperimarkkinoiden vuoden 1987 ”Black Mondayn” jälkeen tai Venäjän talouden romahduksen aikaan 1992-1997. Muiden sijoitusalojen epävarmuus tuo sijoittajat taidemarkkinoille.

Yleensä kansainväliset vaikutukset tulevat Suomeen 0,5-2 vuoden viiveellä. Uskon, että niin käy nytkin.

Kotimaassa vielä ostajan markkinat

Suomessa Bukowskin joulukuun kansainvälinen huutokauppa toimii joka vuosi ilmapuntarina, joka osoittaa, mihin suuntaan arvotaiteen hinnat ovat menossa.

Viime joulukuun Bukowskin huutokauppa kertoi vielä varovaisuudesta. Välitettävänä oli useita laatuteoksia, mutta vain edullisimmassa hintatasossa päästiin yli lähtöhintojen.

Kansainvälisillä taidemarkkinoilla suhdannevaihtelut ovat 4-5 vuoden mittaisia, Suomen taidemarkkinoilla vauhti on hitaampi ja sykli pidempi, noin 7 vuotta.

Tilastojen mukaan edessämme olisi vielä neljä laihaa vuotta. Toivotaan, että jakso kuitenkin jää lyhyemmäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että arvoteoksia ei kannata myydä julkisesti. Sen sijaan nimenomaan edullisempia, tunnettuja ja laatuteoksia kannattaa myydä.

Bukowskilla oli huudettavana Talonpoikaiselämää, yksi Akseli Gallen-Kallelan 1800-luvun pääteoksista ja kansanelämän kuvauksista. Taulun tunnetut kulkureitit ovat johtaneet Pietarin ja Tukholman kautta Helsinkiin.

Maalaus huudettiin lähtöhinnallaan eli 400 000 eurolla. Teoksen osti Serlachiuksen taidemuseo. Taidemarkkinoilla on olemassa herrasmiessopimus, jonka mukaan keräilijät eivät lähde huutokilpaan museon kanssa. Tämä selittäisi, miksi museolaatuinen kansallisaarre huudettiin niin edullisesti.

Arvoteos ei saa jäädä myymättä

Arvoteosten julkinen myynti on aina riskaabelia, ja siksi ajoituksen on oltava täydellinen. Jos teos jäisi myymättä, se saisi syvän haavan maineelleen.

Arvoteosten on oltava pois julkisista myynneistä vuosikymmeniä. Tästä löytyy runsaasti tutkimusaineistoa todisteeksi. Se, montako kertaa arvoteos on ollut kaupan, vaikuttaa suoraan teoksen hintaan.

Jokainen julkinen myynti on häiriötekijä arvoteoksen provenienssissa (teoksen omistus- ja käyttöhistoriassa). Asiantunteva keräilijä valitsee taatusti mieluummin teoksen, joka ollut kaupan vain kerran, kuin teoksen, joka on poltettu moneen kertaan markkinoilla.

Helene Schjerfbeckin Joutsenkaulainen tyttö huutokaupattiin 265 000 eurolla. Tämänkin arvoteoksen hinta olisi kohonnut selvästi korkeammalle nousukaudella myytäessä.

Viesti taidemarkkinoilta on nyt selvä: hinnat ovat vielä alhaalla, joten nyt kannattaa keskittyä taidehankintoihin ja säilyttää parhaimmat arvoteokset maltillisesti omassa aarrekammiossa.

Pauliina Laitinen-Laiho

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija