Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu kevään 2012 listaan.

Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

Taide ja keräily

14.4.2011

Postimerkitkin voivat olla sijoituskohteita

Huippukohteiden hinnat eivät juuri koskaan ole laskeneet – päinvastoin.

Suunnilleen kaikki pikkupojat ja osa tytöistäkin keräsi aikoinaan postimerkkejä. Joillekin siitä tuli elinikäinen harrastus.
Nyt näistä suurten ikäluokkien pikkupojista osa on eläköitynyt ja päättänyt jatkaa kymmeniä vuosia uinunutta harrastustaan. Osa taas toteaa, että lapsuuden ajan kokoelmissa ei juuri helmiä ole ja että nyt kokoelman kartuttaminen vasta alkaisi maksaa.

Postimerkki

Zeppelin-neliö vuodelta 1930, joka sisältää virhepainamamerkin 1830.

Filatelistiyhdistyksissä on jäseniä runsaat 3 000 ja innokkaita filatelisteja on myös yhdistysten ulkopuolella. Nykyajan pikkupojille on kuitenkin tarjolla paljon laajemmat harrastusmahdollisuudet kuin isillään ja isoisillään, joten postimerkkeilyn suosio lienee hiipumassa.

Kun filateliamarkkinoita tarkastelee sijoitusmielessä, tärkeää on tietää, ovatko markkinat laajentumassa vai kutistumassa: jos keräilijöiden määrä kasvaa, se tietää lisäkysyntää ja nostaa hintoja. Toisaalta pienikin tosi kiinnostuneiden määrä riittää nostamaan hintoja, jos kohteita on tarjolla erittäin vähän.

Virheestä saa maksaa

Hyvä esimerkki on ilmalaiva Zeppelinin Suomen-vierailun kunniaksi vuonna 1930 tehdyn lisäpainamamerkin virheversio.

Kiireessä tehtyyn Saimaa-merkin lisäpainama-arkkiin pääsi pujahtamaan virhe: yhdessä merkissä oli vuosi 1830, kun oikea vuosiluku oli 1930. Näitä sadan postimerkin arkkeja painettiin 500. Noin puolet arkeista ja virhepainamista ehdittiin myydä ennen kuin erhe havaittiin ja loput käskettiin palauttaa postin pääkonttoriin.

Postimerkki

Tämä markan postimerkkipari on peräisin kuuluisasta Fabergén Suomi-kokoelmasta. Sen luettelohinta on 3 000 euroa.

Painosmäärä oli siis pieni, mutta keräilijöiden määrään nähden varsin suuri – vaikka otettaisiin huomioon sekin, että myös ulkomailla on pelkästään Zeppelin-kohteisiin keskittyneitä keräilijöitä ja myös Suomi-kokoelmien keräilijöitä.

Normaalien Zeppelin-merkkien hinnat eivät olekaan enää nousseet, muta varsinkin kuorella tai kortilla olevat 1830-merkit ovat harvinaisia ja niiden hinnat ovat kohonneet jatkuvasti. Sitä voi jo sanoa sijoituskohteeksi, johon liittyy nousupotentiaaliakin.

Filatelistit ovat tutkineet postimerkkejä huolella vuosikymmeniä löytääkseen rahanarvoisia erikoisuuksia. Ja onhan niitä löytynyt: erikoisia hammasteita, poikkeuksellisia painopapereita, ”vääriä” värejä, erilaisia vesileimoja, painovirheitä. Nämä voivat nostaa ihan tavallisten postimerkkien hintojakin monikymmen- tai jopa monisatakertaisiksi.

Lapen hintaluettelo on filatelistien tietosanakirja, josta löytyvät noteeraukset usein sellaisillekin kohteille, joita tunnetaan vain yksi tai muutama. Tosin joissakin kokoelmissa on myös kohteita, joita ei tiedetä olevan edes olemassa. Niiden hinnoittelu on vaikeaa, jos ne tulevat myyntiin. Niitä ovat esimerkiksi erikoiset hammasteet.

Vaikka varmasti suurin osa erikoisuuksista on jo löytynyt, niitä voi yhä olla jossain ullakon kätköissä odottamassa löytäjäänsä. Entä jos jostain löytyisi yllättäen vaikkapa puoli arkkia merkkejä, joissa on juuri tuo erikoinen hammaste tai paperi, jonka takia sijoittaja-keräilijä oli ollut valmis maksamaan maailman ainokaiseksi luulemastaan kohteesta vaikkapa 10 000 euroa? Se olisi sijoittaja-filatelistin painajainen. Tällaisten löytöjen todennäköisyys kuitenkin vähenee vuosi vuodelta.

Varo väärennöksiä

Kuten kaikessa keräilyssä, myös filateliassa on syytä pelätä väärennöksiä – ellei sitten satu keräämään niitä. Vähänkään kalliimpaa merkkiä ei siis kannata ostaa ilman aitoustodistusta. Väärennöksiä on liikkeellä vaikka minkälaisia: on jälkikäteen leimattuja, hampaita on saatettu lisätä, liimattomaan kohteeseen on saatettu taikoa jopa uusi liima.

Postimerkki

Suomen ensimmäinen postimerkki vuodelta 1856. Näitä on myynnissä laadusta riippuen jopa alle 500 euron hintaan, mutta tämä yksityiskokoelmassa oleva merkki maksaisi vähintään 17 000 euroa. Tämän kohteen tekee erittäin harvinaiseksi harvajuovainen paperi sekä loistokuntoinen paikkakuntaleima.

Kun tavallinen postituore Zeppelin maksaa huutokaupoissa noin 50 euroa, erikoisuuksien hinta voi nousta melkoisestikin korkeammaksi.

Esimerkiksi Hellman-huutokauppojen ja Suomen Filatelistipalvelun huutokaupassa lokakuussa 2010 oli myynnissä postituore 9-ryhmä, jossa keskellä oli 1830-virhepainamamerkki. Kohteen lähtöhinta oli 1 500 euroa, mutta se nousi 3 100 euroon. Virhepainaman luettelohinta on 2 500 euroa, mutta postimerkkihuutokaupassa on myyty virhepainamamerkki postilähetyksellä peräti 7 000 eurolla.

Hellmanin/Filatelistipalvelun huutokaupassa oli muuten kuriositeettina myynnissä postilähetyksiä 40:n viime vuoden ajalta yli sadasta maasta. Ne oli lähetetty suomalaiselle yhdistykselle, jossa ne on siististi järjestelty ja lajiteltu maittain. Erään kuului yli tuhat laatikkoa, jotka täyttivät kolme varastohuonetta, ja laatikoiden yhteispaino oli ainakin 25 000 kiloa! Hintapyyntö oli 50 000  euroa, mutta kohde ei mennyt kaupaksi.

Jos siis joku haluaisi yllättää filatelistimiehensä tai -vaimonsa vaikkapa syntymäpäivänä, erä löytynee yhä myymättömänä.

Pentti Avomaa

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija


 

Plus 6
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Blogi Laitinen-Laiho

Sydämen puhetta
taiteesta

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.

If