Taide ja keräily

Kulta on jo useamman vuoden ollut oiva sijoituskohde varsinkin riskien hajauttajalle.

Moni on vierastanut kultaa sijoituskohteena, koska siitä ei saa vuotuisia osinkoja eikä sitä voi ripustaa seinille ihailtavaksi.
Kuitenkin kullan arvonnousu on korvannut runsain mitoin saamatta jääneet korot ja osingot, ja keräilynimikkeen allekin sen joissakin tapauksissa voi mahduttaa, jos sijoituskohteena ovat kultakolikot. Esimerkiksi viiden vuoden jaksolla kullan hinta on noussut 15 euron grammahinnasta noin 32 euroon.

Kulta on päihittänyt monet osakesijoitukset 10 viime vuoden aikana, mutta hävinnyt toisille, kun osingot otetaan huomioon.  Kaikkia pelimerkkejä ei siis kannata kultaan sen enempää kuin muihinkaan jalometalleihin sijoittaa, mutta sveitsiläispankkien vanha neuvo näyttää yhä viisaalta: sijoita 5 prosenttia sijoitusvaroistasi kultaan. Se siis sopii riskien hajauttamiseen.

Epävarmoina aikoina - on kyse sitten taloudellisista, poliittisista tai sotilaallisista kriiseistä -sijoittajat ovat kautta aikojen hakeneet turvaa jalometalleista ja nimenomaan kullasta. Se on konkreettista toisin kuin seteliraha, kuljettaminen ei vaadi paljon tilaa, arvo tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja hinnallakin on LME:ssä (London Metal Exchange) yksi yhteinen kansainvälinen pörssinoteeraus, joka määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella.

Sijoituskullassa ei ole arvonlisäveroa

Sijoituskultaa on Suomessa voitu ostaa, myydä, välittää ja tuoda maahan ilman arvonlisäveroa koko tämän vuosituhannen ajan. Sijoittajat ostavat kultaa yleensä harkkoina, levyinä tai kolikkoina.

Harkoissa pitää olla valmistajan nimi, täsmällinen paino sekä kultapitoisuus. Sekä harkkojen että kolikoiden hinnat vaihtelevat päivittäin, ja virallisen kullan hinnan noteerauksen lisäksi tulee vain pienehkö valmistus-, kuljetus- ja markkinointipalkkio.

 Sijoituskolikoista osa halutaan nähdä keräilykolikkoina, jolloin hinnoittelu on vapaampi sisältäen jonkun epämääräisen keräily- tai harvinaisuuslisän – näin ainakin tietämättömälle ostajalle voidaan vakuutella. Ne voivat olla keräilykohteita - kuten esimerkiksi Suomessa lyödyt kultarahat vuosina 1878 - 1915 ja 1926 - 1931 - mutta useimmiten ne ovat eräänlaisia tekeleitä, joilla ei juurikaan keräilyarvoa ole, vaan pelkästään kullan arvo.

Sijoituskultana pidetään kolikoita,

- joiden kultapitoisuus on vähintään 900/1000
- jotka on lyöty vuoden 1800 jälkeen
- jotka ovat tai ovat olleet laillisia maksuvälineitä alkuperämaassa ja
- joiden tavanomainen myyntihinta on enintään 80 prosenttia suurempi kuin kolikon sisältämän kullan käypä markkina-arvo.

Krugerrand oli käyttöraha

Yksi suosituimmista kultakolikoista on Etelä-Afrikan krugerrand, jonka kultasisältö painaa tasan unssin. Itse kolikko painaa 1,0909 unssia.

Krugerrand tehtiinkin alun perin käyttörahaksi, jonka vuoksi sen kultapitoisuus on pienempi kuin sijoituskultakolikoiden yleensä. Siten krugerrandin kulutuskestävyys on monia muita parempi, vaikka lejeerinkinä (lejeerinki = metalliseos) on toinen pehmeä metalli kupari. Krugerrandin kultapitoisuus on 91,67 % eli 22 karaattia. Tällainen sekoitus on nimetty kruunun kullaksi. Joissakin muissa sijoituskultakolikoissa lejeerinkinä käytetään hopeaa.

Tammikuussa kullan unssihinta (1 troy unssi = 31,1 grammaa) oli  noin 1 340 dollaria (noin 1 000 euroa), ja krugerrandin noteeraus oli 1 390 – 1 460 dollaria. Sen marginaali - myyntihinnan ja LME-noteerauksen välinen ero - oli ostopaikasta ja -määristä riippuen 2-5 prosenttia.

Krugerrand oli aikanaan 1970- ja 1980-luvuilla boikotissa länsimaissa Etelä-Afrikan apartheidin takia, mutta apartheidin loputtua se valtasi pian yksityishenkilöiden sijoituskultamarkkinat. Sen suosion myötä myös useat muutkin maat alkoivat lyödä omia kultakolikoitaan, joista tunnetuimpia ovat Kanadan Gold Maple Leaf, Australian Nugget, USA:n Gold Eagle ja Englannin Britannia Coin.

Esimerkiksi Kanadan Gold Maple Leaf painaa tasan unssin ja sen kultapitoisuus 99,99 %. Sitä pitää käsitellä hellävaraisesti, sillä puhdas kulta on varsin pehmeää, jolloin kolikkoon tulee helposti naarmuja.

Harkkoja joka lähtöön

Näitä edellä mainittuja kolikkoja voitaneen pitää myös keräilykolikkoina. Varsinaiset sijoittajat suosivat eniten ns. ”kilobareja” - kilon painoisia harkkoja, joita on kokonsa puolesta helppo kuljettaa (ja salakuljettaakin!) ja joiden lisämarginaali kullan kansanvälisen noteerauksen päälle on varsin pieni.

Sijoituskultaa voi ostaa pienempinäkin harkkoina ja levyinä aina grammasta ylöspäin, mutta mitä pienempi harkko on, sitä suurempi marginaali kansainvälisen noteerauksen päälle tulee.

Maailmalla tunnetaan paljon muitakin harkkotyyppejä. Esimerkiksi kiinalaissijoittajilla on yleisessä käytössä vieläkin 1 tai 10 taelin harkko. Yksi tael vastaa 37,4 grammaa.

Intialaista sijoituskultaa ostava voi törmätä painoon nimeltä tola. Suosituin on 10 tolan harkko, joka vastaa 116,64 grammaa. Nämä harkot ovat tietävästi olleet ainakin salakuljettajien suosimia, sillä heillä on tarve maksaa ostoksiaan kaikkialla käyvällä valuutalla eli kullalla.

Näiden harkkojen muoto on pyöreä ja pitkulainen, joten ne on helppo kätkeä vaikkapa salakuljettajan sisuksiin – mihin keksivätkin sen työntää. Lentomatkustajille niitä ei ainakaan voi suositella, koska ne kiusallisesti paljastuisivat läpivalaisussa.

Kullan hinnan vuosittaiset muutokset, %

Kullan hinnan kehitys 2006-2011

Lähde: Goldprice.org

Pentti Avomaa

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija
 

Kuva: Istockphoto.com