(taide) Kun sijoittaja etsii itselleen sopivinta sijoituskohdetta, taide ei ole helpoin vaihtoehto. Muutaman perussäännön avulla taidesijoituksen valinnassa pääsee alkuun.
Ostaisinko osakkeita, metsää tai asunnon vuokrattavaksi – vai kenties taidetta?
Kun sijoittaja puntaroi eri sijoitusvaihtoehtoja, hän päätyy helposti kohteeseen, joka on hänelle jollakin lailla entisestään tuttu. Päätöksentekoa edesauttaa, jos sijoitus on helposti hankittava.
Vaikka turvallisuus on tutkimusten mukaan useimmille suomalaissäästäjille tuottoakin tärkeämpää, sijoituskohteen tuotto-odotukset toki kiinnostavat. Sijoittaja voi haluta etukäteen haarukoida kohteen hankinta- ja myyntikuluja suhteessa odotettavissa olevaan tuottoon. Monelle on myös tärkeää tietää, miten nopeasti sijoituksen saa tarvittaessa muutettua käteiseksi.
Näissä vertailuissa taidesijoitus ei useinkaan pärjää muille kohteille.
Taiteessa on suuret välityskulut: yleensä teoksen arvosta riippuen noin 10-15 prosenttia, lisäksi 5 prosentin kuvastomaksu. Kaiken lisäksi parhaimpia taidesijoituskohteita on vaikea saada.
Usein ensimmäisenä ongelmana on kuitenkin tunnistaa taidesijoituskohde kaikesta taiteen paljoudesta. Alkuun auttaa muutama perussääntö.
Erinomainen taidesijoituskohde on sellainen, jolla on suuri taidehistoriallinen merkitys. Teoksen on silloin oltava museolaatuinen eli sellainen, jota sekä museot että yksityiskeräilijät haluavat.
Hyvä sijoituskohde on miellyttävä, taiteilijan tuotannolle tyypillinen taideteos. Muita taideteoksia voidaan pitää keräilykohteina.
Hyvässä taidesijoituskohteessa on oltava mukana selvät taustatiedot. Aitous on vahvistettu, teos on ollut useissa merkittävissä museonäyttelyissä ja kokoelmissa ja se on mainittu taiteilijan tuotantoa käsittelevissä kirjoissa.
Parhaimmat taidesijoitukset tavataan tehdä talouskriisien aikana, koska yleensä vain silloin on mahdollista saada laadukkaimpia teoksia edullisesti. Sijoituksen lopullinen tuotto selviää luonnollisesti vasta siinä vaiheessa, kun teos myydään.
Arvoteokset pankkiholviin, säästöä vakuutusmaksuissa
Kun harkitsee taidetta sijoituksena, on pääsääntöisesti ostettava kalleinta, mihin sillä hetkellä on varaa.
Tutkimusten mukaan nimittäin paras museolaatuinen taide säilyttää parhaiten arvonsa myös laskusuhdanteessa, ja sen hinta nousee varmimmin seuraavalla nousukaudella.
Taiteessa on suuret ylläpitokustannukset. Niitä ovat muun muassa vakuutusmaksut.
Juoksevia kuluja tulee kuitenkin lähes mistä tahansa suositusta sijoituskohteesta, kuten arvopapereista, asuntosijoittamisesta tai metsästä. Ja toisaalta taidetta hankkinut sijoittajahan voi nauttia teoksestaan kotonaan joka hetki.
Osa taidesijoittajista pitää silti arvokkaimpia teoksiaan pankkiholvissa, koska silloin ei tarvitse maksaa korkeita vakuutusmaksuja.
Opettele markkinat, tuotteet ja toimijat
Yleensä taidetta sijoituskohteena verrataan osakkeisiin, mikä ei välttämättä ole oikea vertailukohde. Taide on uniikkia eikä sitä aina voi nopeasti myydä, toisin kuin arvopapereita. Parempia vertailukohteita taiteelle voisivat olla esimerkiksi vuokra-asunnot, metsä ja jalokivet.
Jos taidesijoittamisen tuottoa kuitenkin vertaa arvopapereihin, laskukauden aikana keskimääräisen tuoton on todettu vastaavan obligaatioiden muutaman prosentin tuottoa. Noususuhdanteen aikana taiteen tuoton on taas katsottu olevan hyvien osakkeiden tasoa.
Taiteessa arvosijoituksesta joutuu maksamaan paljon. Parhaiten taloussuhdanteita kestävät sijoituskohteet ovat harvinaisia, arvostettuja ja siten jo valmiiksi kalliita. Isoin sijoitusriski on edullisissa, laadultaan keskivertoisissa ja helposti saatavilla olevissa taidekohteissa.
Yleisesti ottaen taidesijoittamisessa pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin sijoitustoiminnassa. On tunnettava markkinat, tuotteet ja toimijat sekä markkinoihin vaikuttavat tekijät. Sijoitukset on aina myös hajautettava. Vaikka sydän sykkisi taiteelle, ei siis kaikkia säästöjä lempitaiteilijan teokseen…
Sijoititpa jalokiviin, taiteeseen, arvopapereihin tai johonkin muuhun kohteeseen, monet perussäännöt pätevät niissä kaikissa. Parhaiten taloussuhdanteita kestävät sijoituskohteet ovat harvinaisia, arvostettuja ja siten usein kalliita jo valmiiksi.
Pauliina Laitinen-Laiho
Etusivun kuva Istockphoto
Pauliina Laitinen-Laihon blogi: Sydämen puhetta taiteesta >>