(taide) Taiteen keräily on intohimoa taiteeseen. Kun teoksista alkaa muodostua kokoelma, hankintoja kannattaa tehdä muutenkin kuin tunteella. Kokoelmaa on myös hoidettava huolella.
Taiteen keräilijöiden merkitys taidemaailmalle on kiistattoman suuri – vielä nykyäänkin, vaikka kulttuuria tuetaan paljon verovaroin.
Julkisin varoin ei Suomessa pystyttäisi elättämään kaikkia yli kahtatuhatta ammattitaiteilijaamme. Esimerkiksi vuonna 2008 valtio osti taidetta noin 700 000 eurolla. Vaikka mukaan laskettaisiin taidemuseoiden ja säätiöiden taidehankinnat, taiteilijoille ei riittäisi tarpeeksi tuloja ilman yksityiskeräilijöitä.
|
Helsinkiläinen aloitteleva taiteen keräilijä Jaana Sampolahti lainasi Anna Tuorin teosta kokoelmastaan taiteilijan näyttelyyn Yhdysvaltoihin. Sampolahden taidekokoelmassa on paljon naistaiteilijoiden töitä.
Kuva: Leena Louhivaara
|
Keräilijöillä on siis tärkeä tehtävä kulttuuriperintömme vaalijoina.
Tunteet mukana hankinnoissa
Ennen kaikkea keräily on kuitenkin intohimoa taiteeseen. Tunteet ovat mukana, kun ostoksia tehdään: taidehankintoihin innostavat useimmiten sattuma sekä sopiva rahatilanne.
Aloittelevalle taiteen keräilijälle jokainen taideteos on kiinnostava uusi tuttavuus. Kun taidemaku kehittyy ja tieto lisääntyy, kiinnostuksen kohteet vähitellen tarkentuvat ja keräilijä oppii ymmärtämään, miksi taiteessa edullisin vaihtoehto ei todennäköisesti ole se paras ostos. Jos taiteen keräilyn haluaa jalostaa myös sijoittamiseksi, täytyy ostaa vain kalleinta taidetta, jota pystyy hankkimaan.
Taiteen hintaan vaikuttavat taidemuseoiden ostot. Ne nostavat taiteilijan tuotannon hintaa, kun taas yksityiskeräilijöiden ostot vakauttavat hintatason. Yleensä taideteoksen hinta laskee sen jälkeen, kun se on hankittu taiteilijalta ensimarkkinoilla. Joidenkin taiteilijoiden tuotannolle näin ei kuitenkaan käy – hintojen lasku jälkimarkkinoilla voi pysähtyä keräilijöiden ansiosta.
Hyvä kokoelma keskittyy johonkin
Taidekokoelman arvostusta kasvatetaan sillä, että kokoelmaa kartutetaan määrätietoisesti. Jokaisesta teoksesta on hyvä pystyä esittämään perustelu, miksi se on kokoelmassa.
Arvostettu kokoelma on hallittu ja fokusoitu. Kokoelman lähtökohtana voi olla esimerkiksi tietty aikakausi, tyylisuunta, maantieteellinen alue, taiteen tekniikka tai taiteilijan sukupuoli.
Taidekokoelman fyysistä kuntoa on vaalittava. Maalauksia ei saisi laittaa auringon valoa kohden, patterin yläpuolelle tai tilaan, jossa on suuret lämpötilan vaihtelut.
Taidekokoelma on myös syytä vakuuttaa ja dokumentoida hyvin muun muassa vakuutusyhtiöön.
Jos kokoelmassa on teoksia, joiden arvo nousee yli sadantuhannen euron, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota vartiointiin. Toisinaan miljoonien eurojen arvoisia maalauksia säilytetään pankkiholvissa ja niiden kopioita pidetään kodin seinällä. Näin voidaan säästää vakuutusmaksuissa.
Nykyään taideteoksen taustatiedot ovat arvokkaita, jopa rahassa mitattavia. Taustatiedot selittävät esimerkiksi hyvin samankaltaisten teosten mittavia hintaeroja. Museotkin saattavat olla kiinnostuneita lainaamaan näyttelyyn laatuteosta, jolla on hyvät taustatiedot. Tämä on kannattavaa keräilijälle, koska samalla teoksen arvo kasvaa.
Kaikki eivät pääse ostamaan arvoteoksia
On kiehtovaa, miten paljon mielikuvat vaikuttavat taiteen arvoon. Nimittäin keräilijän maineen kasvaessa myös teoksen, taiteilijan ja taidekauppiaan maine kasvavat.
Kun taideteoksen provenienssia eli taustaa, vaiheita ja omistussuhteita selvitetään, on tärkeää tietää, ketkä kaikki teoksen ovat omistaneet minäkin ajankohtana.
|
Jaana Sampolahden keräily alkoi Nanna Suden maalauksista.
Kuva: Leena Louhivaara
|
Maineikas keräilijä saa myös mahdollisuuden päästä ostamaan parhaimpia ja arvonsa säilyttäviä taideteoksia. Laadukkaimmat teokset vaihtavat harvoin ja hiljaisesti omistajaa.
Jos taiteen ostaja on perustamassa museota, myös taitelija saattaa herkemmin myydä parhaita teoksiaan. Monet taidekokoelmat päätyvät lopulta pysyvästi kaikkien nähtäviksi. Suurin osa museoiden kokoelmista onkin perustettu yksityisten kokoelmien ympärille. Esimerkiksi Maire Gullichsenin hieno taidekokoelma oli Porin Taidemuseon perustamisen taustalla.
”Haluan hankkia kauneutta kotiin”
Taiteen keräilyä aloitteleva helsinkiläinen Jaana Sampolahti arvelee innostuksensa taiteeseen olevan perua isovanhemmilta, jotka keräsivät taidetta.
”Käyn säännöllisesti katsomassa näyttelyjä gallerioissa ja taidemuseoissa. Haluan hankkia kauneutta ja ihania asioita kotiin – taideteoksia, joita jaksaa katsoa vuodesta toiseen”, kertoo Sampolahti.
Sampolahden taiteen keräily alkoi Nanna Suden tuotannosta 2000-luvun alussa. Viimeisimpiä hankintoja ovat olleet Marjatta Tapiolan ja Susanne Gotbergin teokset.
Oletko keskittynyt kokoelmassasi nimenomaan naistaiteilijoiden teoksiin?
”En varsinaisesti. Olen ihan luonnostaan päätynyt näiden taiteilijoiden teoksiin, koska olen ihastunut niiden värimaailmoihin ja herkkyyteen”, Sampolahti kertoo.
Toinen nuoremman keräilijäsukupolven edustaja, huittislainen Pasi Alajoki kertoo, että hänen keräilyssään ei ole punaista lankaa.
”Suhtaudun keräilyyni tapauskohtaisesti joko tunteella tai sijoitusmielessä. Suosin uutta taidetta, jonka arvon voin uskoa tulevaisuudessa kasvavan.”
”Kokoelmaani kuuluu eri tekniikoita, muun muassa runsaasti akvarelleja ja maalauksia. Teoksia ostan vuodessa noin 5-15. Suosikkiteokseni on Kiba Lumbergin ”Vedessä ” 2., koska siihen liittyy taiteilijan henkilökohtainen tarina.”
Alajoki paljastaa, että hänen kokoelmassaan on lisäksi teoksia muun muassa Olli Joelta ja Samuli Heimoselta.
Vinkkejä kokoelman kartuttajalle
1. Varmista, että jokainen teos on laadukas.
2. Pohdi ostamista suunnitellessasi, tukeeko kyseinen teos kokoelmaasi.
3. Mikä on kokoelmasi punainen lanka?
4. Oston jälkeen olet osa teoksen provenienssia (= taustatietoja ja omistussuhteita). Muista säilyttää kaikki mahdolliset dokumentit taidekokoelmasta. Niitä tarvitaan myöhemmin.
5. Tee linjaus, montako saman taiteilijan teosta haluat ja voivatko ne olla hyvin erilaisia.
6. Kokoelman kannalta huonointa on ostaa sisustustarpeen vuoksi. Parasta olisi saada sidottua teos ajankohdan historian kirjoitukseen.
7. Omasta taidekokoelmasta olisi hyvä tehdä pieni kirja.
8. Hyviä teoksia saatetaan pyytää lainaksi. Tämä on suositeltavaa, koska se nostaa teoksen ja koko kokoelman arvoa.
9. Jos kyllästyt teokseen taidemakusi muuttuessa, varastoi se huolella. Teoksen arvo saattaa kasvaa.
10. Ole ylpeä keräilijä. Nimelläsi edesautat myös taiteilijan urakehitystä.
Pauliina Laitinen-Laiho
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.