(taide) Taiteen sisältöön vaikuttavat trendit eivät välttämättä heijastu keräilijöiden valintoihin. Vuodenvaihde avasi meille taiteen uuden vuosikymmenen.
Siinä missä 1980-luku oli kultakausi taiteelle, 1990-luku oli sitä antiikille. Sen sijaan 2000-luvun alun vuosina kehitys on ollut kaikilla saroilla maltillista lukuun ottamatta nykytaiteen hintojen nousua.
Nyt alkanut uusi vuosikymmen todennäköisesti vahvistaa designin asemaa.
|

Tanssinaamiot, 1800-luvun lopulta Kamerunista ovat nähtävillä kevätalvella Espoon modernin taiteen museossa Emmassa.
Puu, Etnografiska museet, Stockholm.
Photo: Toni Sandin.
|
Mielenkiintoista on myös nähdä, pystyykö valokuvataide jo murtamaan suomalaisten keräilijöiden panssarin vai vaatiiko se vielä yhden sukupolven vaihtumista – vai jääkö valokuvataide kenties pysyvästi pienen joukon kiinnostuksen kohteeksi.
Eettisyys ja elämyksellisyys ovat nyt yleisesti vahvistuvia trendejä, mutta etukäteen on vaikea sanoa, miten ne vaikuttavat taidemakuun. Eettisyys saattaa näkyä taiteen sisällössä, mutta ei välttämättä keräilijöiden valinnoissa.
Trendinä näyttäisi lisäksi olevan yleinen kulutuksen vähentäminen. Samalla kasvaa sellaisten esineiden arvostus, joilla on pitkä elinkaari. Tämä on suotuisa suuntaus taiteelle.
Afrikkalainen taide on nyt kuumaa
Afrikkalainen taide on tänä vuonna kuumaa Suomessa. Afrikka-aiheisen taiteen hinta on jo viime vuosina noussut, samoin afrikkalaisten esineiden hinta.
Kristinuskon levittyä Afrikassa muinaisesineistöä on tuhoutunut runsaasti. Osan esineistöstä ovat madot syöneet. Kun esineitä on jäljellä vähän, niiden hinnat ovat nousseet korkeiksi, jopa satoihin tuhansiin euroihin.
Afrikkalaista taidetta kannattaa ostaa vain tunnetuilta välittäjiltä kuitin kera. Silloin kaupanteko sujuu mutkattomasti ja on varmistettu, ettei teosta ole esimerkiksi salakuljetettu maahan. Muinaisesineiden palauttamisesta alkuperäismaahan on tulossa vielä runsaasti oikeudenkäyntejä. Kunnon tositteet ovat keino välttää näitä ongelmia.
Monesti vanha afrikkalainen taide on anonyymiä, tehty jotain tarkoitusta varten, kuten länsimainen taide ennen renessanssia. Luvassa on siis paljon uutta ja eksoottista tietoa. Siihen tutustumisen voi aloittaa vaikkapa jossakin useista tulossa olevista Afrikka-aiheisista näyttelyistä.
Espoon modernin taiteen museossa Emmassa esittäytyy Afrikan voima – kolme näkökulmaa 24.2.-6.6.2010. Esillä on afrikkalaisia naamioita ja veistoksia sekä eurooppalaisten taiteilijoiden Afrikasta vaikutteita saaneita maalauksia.
Galerie Aspiksessa Helsingissä järjestetään Africa, Oceania and Modern Art -näyttely 24.2.-28.3.2010. Esillä on taideteoksia muun muassa Norsunluurannikolta, Malilta, Burkina Fasosta, Liberiasta, Sierra Leonesta, Nigeriasta, Kamerunista, Gabonista, Kongosta, Beninistä sekä Uudesta-Guineasta. Nähtäville saadaan jopa malilaisia keraamisia esineitä 1500-luvulta.
Helsingin kaupungin taidemuseoon on tulossa eteläafrikkalaista nykytaidetta käsittelevä näyttely Peekaboo – Nykytaidetta Etelä-Afrikasta. Näyttely avataan 20.8. ja se jatkuu tammikuuhun 2011.
Pauliina Laitinen-Laiho