Taide ja keräily

Näyttää samalta kuin vanha, laatu voi olla parempikin… Mutta entä keräilyarvo?

Moni aloitteleva keräilijä haksahtaa ostamaan design-lasin uustuotantotuotteita suunnilleen samalla hinnalla kuin alkuperäisiä. Muotohan on sama, ja uudessa esineessä lasimassa voi olla parempilaatuistakin kuin vaikkapa 1950-luvulla tehdyssä esi-isässä. Keräilyarvon pitäisi kuitenkin olla toinen eli alkuperäisen jopa paljonkin arvokkaampi kuin uusintatyönä tehdyn.

Suomalainen design tuli maailmankuuluksi 1950-luvulla, jolloin se myös nostatti suomalaista kansallistuntoa kylmän sodan maailmassa. Läpimurto tehtiin Milanon triennaalissa vuonna 1951, ja suomalaisdesignin voittokulku jatkui myös vuoden 1954 triennaalissa.

Milanon vuoden 1951 näyttelyn Suomen osaston suunnitteli Tapio Wirkkala, ja hänet palkittiin tässä tärkeässä tapahtumassa peräti kolmella pääpalkinnolla. Yksi niistä tuli itse näyttelysuunnittelusta, mutta hänelle henkilökohtaisesti ja koko Suomen designille tärkeämpiä olivat pääpalkinnot lasi- ja vaneriesineillä.

Milanossa palkittiin muun muassa Wirkkalan suunnittelema maljakko ”Kantarelli”. Maljakko syntyi Iittalan lasitehtaalla alun perin vuonna 1946.

Kantarelleja on myynnissä erittäin harvoin. Yli 10 vuotta sitten Bukowskilla myytiin sellainen 25 000 eurolla, mutta toukokuussa mentiin kirkkaasti yli: Hagelstamilla huutokaupattiin numeroitu Kantarelli 52 000 eurolla, kun lähtöhinta oli 10 000 euroa. Näitä numeroituja Kantarelleja valmistettiin 1946-50 vain 75 kappaletta. 

Nimensä mukaisesti Kantarelli muistutti varsin paljon esikuvaansa keltavahveroa, mutta muotoa muutettiin sittemmin vähemmän sienimäiseksi ja ennen kaikkea paremmin pystyssä pysyväksi, ja siitä tuli varsin suosittu koriste-esine.

Laseista tekstiileihin

Kantarelli – erilaisista Aalto-maljakoista puhumattakaan – on hyvä esimerkki design-esineistä, joiden muoto viehättää keräilijöitä vuosikymmenestä toiseen ja joiden arvostus näyttää jatkuvan.  Koska kysyntää on, näitä esineitä on toisinaan alettu tehdä myös uudestaan. Keräilijöiden on syytä pystyä erottamaan alkuperäiset uustuotteista.

Varsinaisten keräilyesineiden lisäksi uustuotantoon on otettu myös suosittuja käyttötavaroita kahviastiastoista juomalaseihin.

Myös joitakin tunnetun pellavatekstiilien suunnittelijan Dora Jungin tunnettuja ja arvostettuja design-tekstiilejä on alettu tehdä uudelleen. Lapuan Kankurit on ottanut uustuotantoon Tampellan pellavatehtaalle 1950-1970-luvulla suunnitelluista kuoseista ainakin Anemonen, Viivan, Kaarnan, Kielon ja 100 ruusua.

Näitä uustuotantoon otettuja design-esineitä ei pidä sekoittaa suoranaisiin väärennöksiin, joita maailmalla on tehty niin design-laseista, arvopostimerkeistä, numismaattisista kohteista kuin Eero Aarnion pallotuoleistakin.

Uustuotanto-Kantarelli maksaa kaupassa esimerkiksi 210 millimetrin korkuisena 899 euroa. Vastaavankokoiset 1950-luvun Kantarellit maksavat arvohuutokaupoissa yleensä 800-1 200 euroa, joten hintaeroa ei jostain syytä juurikaan ole. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa alkuperäisten hinnat nousevat paljon korkeammalle kuin uustuotannossa olevien.

Mistä tuntee alkuperäisen?

Miten sitten kerääjä pystyy erottamaan vaikkapa 1950-luvun design-lasin 2000-luvun uustuotantovastaavasta?

Keskeisin ero on signeerauksessa: signeeraukset tehtiin yleensä taiteilijan eläessä ”raaputtamalla” esineen pohjaan joko kaunokirjoituksella tai tikkukirjaimin koko nimi tai sukunimi kokonaisuudessaan – taiteilijan kuoleman jälkeen nimi tai nimikirjaimet ovat yleensä painettuna lasimassaan.

Usein näissä uusintatöissä on myös tekovuosi mainittu ja ehkä myös esineen alkuperäinen suunnitteluvuosi.

Arvostettujen design-taiteilijoiden suunnittelemiin käyttölaseihin on tehty toisinaan signeerauksina nimen alkukirjaimet tyyliin TW (Tapio Wirkkala), TS (Timo Sarpaneva) tai KF (Kaj Franck), mutta usein ne puuttuvat kokonaan.

Design-laseista vain ykköslaatuisiin on yleensä tehty signeeraus, mutta toisinaan se on vain saattanut unohtua. Koska signeeraus nostaa esineen arvoa, joillakin myyjillä on tietysti kiusaus saada sellainen myös kakkoslaatuiseen tuotteeseen. Väitetään, että signeerauksia on jälkikäteen tehty mm. hammasporalla. Ei siis kannata ihmetellä, jos joku tulee hammaslääkärin vastaanotolle hammaskipua valitellen ja taidelasi kainalossa.

Pentti Avomaa 
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.