Taiteen hankkiminen vaihtokaupoilla on riskialtista puuhaa. Taideteoksen hinnasta kannattaa yrittää saada ammattilaisen arvio, ja vaihdosta on aina syytä tehdä kauppakirja.
”Vuoden 1989 lokakuussa ostin herra X:ltä Onni Ojan taulun, josta maksoin noin 10 000 mk, jonka summan maksoin vuoden 1981 obligaatioilla.”
”…kaupasta emme tehneet kauppakirjaa emmekä kuitteja. Maalauksen alkuperää emme kyselleet, eikä herra Y siitä kertonut muuta kuin vakuutti maalauksen olevan aito.”
”...herra Z on kertonut ostaneensa taulut Turun raviradalla ravivoitoilla saamillaan rahoilla herra B:ksi kutsutulta mieheltä aitoina.”
”Kuulusteltava - - muisteli kaupan yhteydessä saaneensa herra H:lta ainakin kaksi taulua ja lopun kauppahinnasta rahana, jonka määrä oli kuulusteltavan muistaman mukaan oli ollut 90 000 markkaa.”
”Taidetta ostettiin sähkötarvikkeita vastaan.”
Yllä on otteita käräjä- ja hovioikeuksien pöytäkirjoista, joissa käsitellään taiteeseen liittyviä vaihtokauppoja.
Taidetta hankitaan yllättävän paljon erilaisilla vaihtokaupoilla. Niissä on kuitenkin paljon riskejä, joten tarkkaavaisuus on tarpeen.
Vaihtokaupassa taidetta myyvä on usein paremmassa asemassa, koska hänellä on taiteen hintamekanismeihin kosketuspintaa jo entuudestaan. Yleensä taiteen hinnoittelu on vähemmän taidetta tunteville vaikeammin hahmotettavissa, ja siksi taiteesta voi joutua maksamaan ylihintaa.
Suurin osa ihmisten hankinnoista pohjautuu tunteisiin, ja niihin taidekaupoilla on helppo vedota. Vaihtokauppoja yleensä perustellaan sillä, että on uskottu tehtävän hyvät kaupat ja ihastuttu myös itse teokseen. Silti tuskin kukaan haluaisi maksaa teoksesta markkinahintaa korkeampaa summaa.
Se, että taiteilijat ja taidekauppiaat vaihtavat paljon teoksia keskenään, on eri asia, koska näissä vaihdoissa molemmat osapuolet ovat asiantuntijoita ja siten tasavertaisessa asemassa.
Yrittäjät harrastavat vaihtokauppoja
Yllättävän monesti olen kuullut yrittäjien hankkineen taidetta vaihtokaupalla. Lähes joka kerta on selvinnyt, että teoksen hinta on ollut korkea tai teos on ollut väärennös.
Vaikuttaakin siltä, että juuri yrittäjille olisi tyypillistä etsiä loistokauppoja ja yhdistää erilaisia tavaranvaihtoja keskenään. Taidekaupassa on harvoin tällaisia poikkeuksellisen hyviä kauppoja, koska arvotaidetta ei saa edullisesti alle markkinahinnan ja toisaalta tunnetuilla nimillä on voitu nostattaa vähemmän laadukkaiden teosten hintoja.
Kauppakirja suojelee riskeiltä
Omaa osuuttaan vaihtokaupasta olisi hyvä varjella tekemällä kauppakirja. Vain sillä pystyy todistamaan riskialttiin kauppatapahtuman myöhemmin. Jälkikäteen kaupan rahallista arvoa on vaikea selvittää, jos hinnasta ei ole selvästi sovittu ja vastike on jotain muuta kuin rahaa.
Toisaalta - jos eteen tulee tilanne, että voisi vaihtokaupalla päästä eroon jostakin omasta tavarasta ja saada vastineeksi haluamansa taideteoksen, kannattaa teoksen hinta pikaisesti käydä tarkistamassa vaikka lähimmästä taideliikkeestä. Siellä pystytään antamaan vähintäänkin hintahaarukka teokselle, ja sen perusteella voi itse arvioida, olisiko vaihtokauppa antoisa.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että jos keskikokoinen maalaus maksaa yli kaksituhatta euroa, täytyy hinnalle olla jo hyvät perusteet, ellei teos ole aivan tuoreinta nykytaidetta. Tällöin täytyy joko taiteilijan olla valtakunnallisesti arvostettu tai teoksen todella laadukas.
Esimerkiksi keskikokoinen kotimainen grafiikan vedos maksaa harvoin yli tuhat euroa. Ainoastaan tunnetuimpien legendaaristen taiteilijoiden isoimmat vedokset voivat maksaa parituhattakin euroa, mutta useimmat maksavat 300-600 euroa.
Raskaissa veistoksissa sen sijaan hintahaitari on laajempi, ja niissä materiaali nostaa hintaa usein jo vähintään tuhanteen euroon.
Pauliina Laitinen-Laiho