Suomessa on arviolta 750 000 metsänomistajaa. He ovat pääosin varsin varttuneita, sillä yli puolet heistä on yli kuusikymppisiä. Metsää perivät ”lapsetkin” ovat useimmiten reilusti viisikymppisiä.
Omistajat arvostavat metsiään, ja metsien siirtyminen nuoremmille askarruttaa monia. Metsää ei hevin lähdetä myymään ulkopuolisille, vaikka kysyntää riittäisi. Sen sijaan haetaan vaihtoehtoja, joissa metsät pysyisivät suvussa. Usein kuitenkin käy niin, että omistus siirtyy vasta perintönä.
Polttava metsäpoliittinen kysymys onkin, miten voitaisiin vauhdittaa metsien siirtymistä nuoremmille omistajille ja toisaalta hillitä metsälöiden jakamista pienemmiksi perinnönjakojen yhteydessä (metsälö = yhden omistajan omistamien metsäpalstojen kokonaisuus). Pienen tilan metsien hoito tulee suhteessa kalliimmaksi ja siten metsätalous vähemmän kannattavaksi.
Nuoremmat omistajat käyttävät metsiään aktiivisemmin kuin eläkeläiset. Aktiivinen metsien hoito ja käyttö pitää yllä puuvirtaa teollisuudelle ja tukee samalla metsäalan työllisyyttä.
Olisi siis löydettävä tehokas ratkaisu siihen, miten metsät siirtyisivät seuraavalle sukupolvelle mahdollisimman yhtenäisenä kokonaisuutena ja nykyistä aiemmin.
Hyvän mahdollisuuden tarjoaa perheen tai suvun yhteismetsä, joiden määrä onkin alkanut nousta.
Vielä laajemmin metsänomistajakuntaa koskettaisi lahja- ja perintöveron sukupolvenvaihdoshuojennuksen ulottaminen metsätiloihin. Ehtoihin voisi lukeutua velvoite säilyttää tila jakamattomana tietyn ajan.
Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta metsätilojen rakenteen kehittämistä pohtinut työryhmä suosittikin hiljattain huojennuksen toteuttamista. Itsekin kuuluin tuohon ryhmään, ja mielestäni Metsäntutkimuslaitoksen tutkijoiden arviot toimenpiteen seurauksista olivat vakuuttavat.
Jos huojennuksen piiriin luettaisiin esimerkiksi vähintään neljänkymmenen hehtaarin metsätilat, kasvaisi metsätilojen sukupolvenvaihdosten määrä moninkertaiseksi. Uudistuksesta hyötyisivät luonnollisesti sekä luopuja että jatkaja, kun tavoite on säilyttää metsät suvussa ja aktiivisessa hoidossa ja käytössä.
Entä hyötyisikö yhteiskunta? Taustaselvitysten mukaan puun tarjonta voisi kasvaa viitisen prosenttia. Perintö- ja lahjaverokertymä kyllä niukentuisi, mutta lisää verotuloja karttuisi puunmyynnin ja metsäkiinteistöjen omistusvaihdosten lisääntymisestä.
Lisäksi paperitehtaista, sahoilta ja metsäalan palveluista kertyy työtuloja, vientituloja ja siten myös verotuloja. Yhteiskunnan ja yksilön hyöty siis kohtaisivat, vaikka nykyiset verot metsien omistusvaihdoksissa vähenisivät.
Metsänomistajien kannattaa aktiivisesti seurata aloittavan hallituksen toimintaa. Rohkeneeko se tuoda metsien sukupolvenvaihdoksiin uusia välineitä? Edellisessä hallituksessa asia jäi aikeeksi – nyt on tuhannen taalan paikka panna toimeksi ja nopeasti.
Ritva Toivonen
Kirjoittaja on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion johtaja