(sijoitukset) Pörssiyhtiöitä voi tarkastella perinteisten tunnuslukujen lisäksi myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Se voi kannattaa myös tuottomielessä.
Seniorianalyytikko Henna Mikkonen, Sampo Pankki
”Kestävän kehityksen teemat nousevat lähivuosina”
Henna Mikkosen mielestä sijoittajan ei kannata lähteä penkomaan yritysten tuotantoketjujen eettisyyttä, vaan pikemminkin kiinnittää huomiota siihen, mitä hyvää yhtiöt tekevät kestävän kehityksen eteen, ja miten se voi vaikuttaa niiden tulevaan arvostukseen.
”Uskon, että lähivuosina yhä useampi sijoittaja nostaa kestävän kehityksen yhdeksi valintakriteereistään sijoituspäätöksiä tehdessään. Suursijoittajat ovat jo alkaneet kiinnittää siihen enemmän huomioita.”
Suomalaisyhtiöistä Mikkonen nostaa kestävän kehityksen mittareilla suosikeikseen Outotecin, Fortumin ja Keskon, joista kaksi viimeistä kuuluvat myös DJ Sustainability World -indeksiin.
”Keskolla on vahva markkina-asema ja kurssilaskun myötä sen arvostustaso on muuttunut suhteellisen houkuttelevaksi. Yhtiön Venäjän-toiminnoissa on myös potentiaalia.”
”Myös Fortum investoi lähivuosina Venäjällä runsaasti uuteen kapasiteettiin, joka on selvästi tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kuin nykyinen tuotanto. Fortum on myös hyvä osingonmaksaja, ja sillä on maltillinen arvostus.”
Pienten hiilidioksidipäästöjensä puolesta Fortumin toiminta on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Yhtiö panostaa myös uusiin teknologioihin, kuten aaltoenergiaan ja sähköautoihin.
Mutta kannattavatko sijoitukset kestävään kehitykseen myös tuottomielessä?
”Tutkimustulokset vaihtelevat, mutta vallitseva näkemys on, että tuotosta ei tarvitse tinkiä. Kun yhtiöitä tarkastelee kestävän kehityksen mittariston avulla, joutuu väkisinkin tutustumaan yritykseen tarkemmin. Se auttaa hallitsemaan riskejä.”
5 vuoden salkkuun
Analyytikot Niko Syrjänen ja Juuso Kenkkilä, Handelsbanken
”Eettisissä yrityksissä usein tavallista pienemmät riskit”
”Vastuullinen sijoittaminen ei sinänsä vaikuta tuottoihin, mutta sijoitushorisontti on pidempi ja riskiprofiili matalampi. Yhtiöt, jotka edustavat kestävää kehitystä, toimivat pitkäjänteisesti muutenkin. Sen sijaan epäeettinen toiminta voi tuoda yhtiöille esimerkiksi poliittisia riskejä”, Niko Syrjänen sanoo.
Syrjäsen mielestä vastuullinen sijoittaminen ja kestävä kehitys kulkevat käsi kädessä, sillä molempiin kuuluvat ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus. Tosin suomalaisten pörssiyhtiöiden joukosta ei löydy Handelsbankenin näkökulmasta tällä hetkellä yhtään yhtiötä, johon vastuullinen sijoittaja ei voisi rahojaan laittaa.
Sijoitusmielessä Handelsbankenin suosikkeja ovat ekologisen ruoan tuotannon edelläkävijyyteen panostava Raisio sekä Fortum, joka on sitoutunut kestävään kehitykseen energian tuotannossaan.
”Fortum on suhdanteista riippumatta yksi Helsingin pörssin kovinta voittoa tuottavista yhtiöistä. Koska yhtiön sähkön myyntihinnasta iso osa on suojattu, tulosnäkyvyys on erinomainen lyhyellä välillä”, Juuso Kenkkilä sanoo.
Venäjän-sijoitukset lisäävät Fortumin kasvumahdollisuuksia myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Handelsbankenin kolmas suosikki tällä kertaa on Outotec, jonka korkean teknologian tuotteet parantavat kaivosten kestävän kehityksen mukaista toimintaa.
”Kaivosteollisuuden investointibuumi katkesi pahasti globaaliin taantumaan, mutta investointitarve on jälleen kasvamassa, mikä on kasvattanut yhtiön tilauskirjaa. Outotecin tilauksista lähes 80 prosenttia luokitellaankin ympäristötuotteiksi ja -palveluiksi”, Kenkkilä sanoo.
5 vuoden salkkuun
Outi Airaksinen
Historiallisen tuoton nelikenttä
Kuviossa ylhäällä on osakkeita, joiden kurssikehitys on edellisen puolen vuoden aikana ylittänyt yleisen kurssikehityksen. Vaaka-akselilla kurssikehitystä tarkastellaan viiden viime vuoden ajalta: vasemmalle jäävät ovat olleet heikkoja sijoituksia, kun taas oikealla olevien yhtiöiden kurssit ovat nousseet viiden vuoden aikana keskimääräistä enemmän.
Tällä kertaa tarkastelussa on yhtiöitä, joiden katsotaan tavalla tai toisella edustavan kestävää kehitystä. Esimerkiksi Fortum, Kesko, Neste Oil, Outokumpu ja Rautaruukki kuuluvat DJ Sustainability World -indeksiin.
Kuviosta näkee, että esim. Fortumin kurssi on puolessa vuodessa laskenut prosentin, mutta viidessä vuodessa noussut 24 %.
Keskipiste on Helsingin pörssin OMX Helsinki Cap -hintaindeksi. Osinkoja ei ole huomioitu.

Taulukko perustuu yhtiöiden päätöskursseihin 3.8.2010.
* Kurssikehitys yhtiön listautumisesta lokakuussa 2006
Lähde: Interactive Data
Halpa vai kallis?
P/e (osakekurssi/osakekohtainen nettotulos) kertoo, kuinka moninkertainen osakkeen nykyinen markkinahinta on verrattuna yrityksen osakekohtaiseen tulokseen. Luku ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, ja se vaihtelee myös toimialoittain voimakkaasti.
Nämä p/e-luvut on laskettu käyttämällä 3.8. päätöskurssia. Outokummun ja Rautaruukin osakekohtainen tulos oli negatiivinen.
| Yhtiö |
P/e-luku |
| Fortum |
11 |
| Kesko B |
22 |
| Neste Oil |
35 |
| Outokumpu |
- |
| Outotec |
51 |
| Raisio |
32 |
| Rautaruukki |
- |
| Vacon |
42 |
Lähde: Suomen Rahatieto