(sijoitukset) Pelkillä talletuksilla ps-säästämisestä on vaikea saada veroetua. Pitäisi tavoitella parempaa tuottoa.
Ps-sijoitusten kaikkia kuluja kannattaa tarkkailla haukan silmin. Kulut syövät veroedun helposti – sitä helpommin, mitä pienemmäksi säästöjen tuotto jää.
Lyhyesti sanottuna ps-eläkesäästämisen veroetu perustuu siihen, että veron maksamista lykätään eläkevuosiin. Lykkäyksen ansiosta voit ennen eläkeaikaa säästää ja sijoittaa enemmän kuin ilman veroetua ja saada säästöajalta tuottoa myös lykätyn veron osuudelle. Lopputulos riippuu kuitenkin monesta tekijästä.
Jos ryhdyt ps-säästäjäksi, voit vähentää ps-tilille maksamasi maksut verotuksessa. Tavalliseen säästämiseen verrattuna saat ps-säästämisestä olennaista lisähyötyä vain, jos sijoitat ps-tilille myös saamasi verovähennyksen (ks. esimerkit).
Verotuksen sallimilla enimmäissäästöillä veroetu voi kasvaa suuriin summiin, mutta säästösumman pienuus ei sinänsä vaikuta ps-veroetuun. Euroja toki kertyy pienellä säästöllä vähemmän, mutta etu on suhteellisesti aina sama, säästipä satasia tai tonneja vuodessa.
Sen sijaan sijoittamisen kuluilla ja tuotolla on olennainen merkitys. Jos ps-säästämisestä koituu tavalliseen säästämiseen nähden ylimääräistä kulua, se alkaa heti syödä veroetua. Vaarana on, että kulujen vuoksi ps-säästäjän tuotto jää samaksi tai pienemmäksi kuin tavallisen säästäjän, mutta ps-säästäjä on silti kiinni tiukoissa säästöjensä nostamista koskevissa rajoituksissa.
Kulut vaikuttavat sitä enemmän, mitä pienempi on säästöjen tuotto.
Vähintään puolen prosentin verran juoksevia lisäkuluja ps-säästämisestä voi helposti koitua.
”Jo ne veisivät tuotosta kymmenesosan, jos säästöjen tuotto olisi esimerkiksi 5 prosenttia”, rahoituksen professori Mika Vaihekoski Turun kauppakorkeakoulusta huomauttaa.
Sijoitusten riski ja tuotto ovat kytköksissä toisiinsa. Mika Vaihekosken mukaan viiden prosentin keskimääräinen vuosituotto on ps-säästäjälle realistinen pitkän aikavälin tuottotavoite. Siihen pääseminen kuitenkin edellyttää, että sijoituksia on myös riskikohteissa, kuten osakkeissa tai osakerahastoissa.
Maltti mukaan verkkomanöövereihin
Jos innostut pankin verkkopalvelussa tekemään suuria muutoksia ps-sijoituksiisi, muista tarkkailla, miten erityyppisten sijoitustesi suhde muuttuu. Saatat huomaamattasi kasvattaa sijoitusriskiäsi siitä, mitä halusit ps-sopimusta tehdessäsi.
|
Suuremmasta, esimerkiksi 8 prosentin tuotosta puolen prosentin kulu veisi runsaat 6 prosenttia. Jos säästöjen tuotto sen sijaan jää 3 prosenttiin, tuotosta hupenisi peräti vajaa viidesosa.
Säästöille voi saada keskimääräisen 3-4 prosentin vuosituoton esimerkiksi pitkän koron rahastoista – määräaikaistalletuksilla ei siihen yllä.
Osakkeista odotetaan pitkällä, yli kymmenen vuoden aikavälillä 8-10 prosentin keskimääräistä vuosituottoa, Mika Vaihekoski sanoo.
Myös sijoitusten kulut vertailuun
Ps-lisäkulua voi syntyä muustakin kuin itse ps-tilin palkkioista. Isompi merkitys on usein säästöjen sijoituskuluilla, kuten rahastojen palkkioilla ja osakkeiden välitys- ja säilytyskuluilla. Vaikka löytäisit edullisen ps-tilin, se ei tule halvaksi, jos palveluntuottajan sijoituskulut ovat suuret.
Tärkeintä on tarkkailla sellaisten juoksevien kulujen suuruutta, joita peritään koko säästöstä eli pääomasta. Näitä ovat erilaiset hallinnointi-, hoito- ja säilytyspalkkiot. Niitä peritään usein prosentteina koko säästöstä, jolloin säästöjen kasvaessa myös kulut kasvavat koko ajan.
Yleensä maksusta eli ps-tilille tai sijoituskohteeseen laitetusta rahasta perittävillä kertaluonteisilla palkkioilla on pienempi merkitys. Kertaluonteisia ovat esimerkiksi rahastojen merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Kuluissa piensäästäjää rassaavat palkkioille asetetut euromääräiset minimit. Esimerkiksi osakekauppojen minimi- tai pohjapalkkioiden vuoksi muutaman sadan euron osakekaupan kulut voivat olla kaupan kokoon nähden moninkertaiset tuhansien eurojen kauppaan verrattuna.
Minimipalkkioita voi olla rahastosijoituksissakin.
Myös euromääräinen minimi hoito- tai hallinnointipalkkiossa kasvattaa kuluja. Jos ps-tilin hoitokulu on 0,4 prosenttia tai vähintään 2 euroa kuussa (24 e/v), pääset 0,4 prosenttiin vasta kun ps-tililläsi on 8 000 euroa. Jos tililläsi on vaikkapa 3 000 euroa, kulusi on 24 euroa eli 0,8 prosenttia säästöistä vuodessa.
Ps-säästöt osana koko säästöpottia
On mahdotonta tarkasti määritellä, kenelle ps-eläkesäästäminen kannattaa ja kenelle ei. Verotuskin voi muuttua pitkän säästöajan kuluessa moneen kertaan. Myös muita epävarmuustekijöitä on paljon, mutta on niitä tavallisessakin säästämisessä.
Tavallisen säästämisen ja ps-säästämisen suhde pysyy verotuksen puolesta ennallaan, jos molempia verotetaan samalla prosentilla ja jos ps-säästäjän säästöaikainen verohyöty ja eläkeaikainen veroprosentti ovat samansuuruiset (kuten nyt 28 %).
Todennäköisesti ps-tilin veroetua pystyvät parhaiten hyödyntämään osakesijoittajat, joilla on siinä määrin sijoituksia, että sijoittamisen kulut jäävät kohtuullisiksi.
”Esimerkiksi isoissa kurssivaihteluissa osakesijoittaja voi hyötyä huomattavasti siitä, että ps-tilin osakkeilla voi käydä kauppaa ilman myyntivoittoveroa”, Mika Vaihekoski sanoo. Kääntöpuolena on, että ps-sijoitusten tappioita ei pysty vähentämään verotuksessa.
”Jos päättää ryhtyä ps-säästäjäksi, ps-tilin sijoituksia on ajateltava osana omien varojen kokonaisuutta”, Mika Vaihekoski sanoo. Ps-tililläkin sijoituksia on viisasta hajauttaa erilaisiin kohteisiin, mutta jos jokseenkin kaikki muut säästöt ovat vaikkapa talletuksina, voisi ps-varoja panna reilusti osakkeisiin.
Vanha nyrkkisääntö haarukoi, että kaikista säästöistä voisi panna osakkeisiin osuuden, jonka saa vähentämällä sadasta oman iän. Sen mukaan viisikymppisen kannattaisi vielä pitää puolet säästöistään osakkeissa. Mutta tietysti ”oikea” sijoitustapa riippuu aina säästäjästä itsestään – siitä, miten pitkä sijoitusaika on edessä, millaista tuottoa tavoittelee ja miten paljon on valmis ottamaan riskiä.
Mitä lähempänä säästöjen nostoaika on, sitä enemmän myös ps-säästöjä kannattaa kuitenkin hajauttaa osakkeista korkosijoituksiin ja muihin pienemmän riskin kohteisiin.
Mika Vaihekoski muistuttaa, että ps-tili ei missään vaiheessa saa olla ainoa säästökohde. Ps-säästöjähän ei saa käyttöön ennen eläkevuosia ja silloinkin vain tiukasti säädellyssä tahdissa (ks. Ps-tili pähkinänkuoressa sivulla XX).
Kannattaa myös muistaa, että varsinaista ps-tiliä ei ole tarkoitettu sijoituskohteeksi, vaan ”kauttakulkutiliksi”, jolta raha siirretään sijoituksiin. Tilillä on kuitenkin pidettävä rahaa ps-säästämisen kulujen maksamiseen.
Kahdenlaista hyötyä
Ps-säästämisestä saatavaan hyötyyn vaikuttaa muun muassa, että ps-säästäjä
-pystyy minimoimaan ylimääräiset kulut,
-sijoittaa myös saamansa verovähennyksen ja
-on valmis ottamaan ainakin jonkinmoista riskiä ps-sijoituksissaan, jotta hän
-onnistuisi saamaan sijoituksilleen reilun, esimerkiksi 5-10 prosentin keskimääräisen vuosituoton.
Jos säästäminen on tuskaa ja raha tuntuu vain polttelevan käsissä, ps-tilin paras puoli voi olla, että sieltä rahoja ei saa ulos ennen eläkeikää.
Ulla Simola
Näin veroetu vaikuttaa
Esimerkit ovat viitteellisiä ja niiden on tarkoitus vain auttaa hahmottamaan, miten veroetu toimii. Esimerkeissä ei ole otettu huomioon esimerkiksi sijoitusten mahdollisia tappioita tai tavallisen säästäjän mahdollisuutta hyödyntää hankintameno-olettamaa verotettavien myyntivoittojensa laskemisessa.
Esimerkkitapauksissa pääomatulovero on sekä säästöaikana että eläkeaikana sama (nykyinen 28 %). Säästöaika on 20 vuotta ja keskimääräinen vuosituotto kulujen jälkeen 4 %. Kaikki esimerkkisäästäjät ovat laskeneet pystyvänsä irrottamaan tuloistaan 100 euroa kuussa säästääkseen eläkevuosien varalle.
Esimerkit laski Veronmaksajain Keskusliiton ekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola.
1. ESIMERKKI
Matti säästää ilman veroetua
Matti pystyy panemaan säästöön 100 euroa kuussa. Hän päättää säästää ilman ps-tiliä ja veroetuja. Hän ei siis saa verovähennystä.
Kun Matti saa säästöilleen (kulujen jälkeen) keskimäärin 4 prosentin vuosituoton, 20 vuoden kuluttua eläkkeelle jäädessään hänellä on säästöjä tuottoineen noin 36 500 euroa.
Tuoton osuus on 12 500 euroa. Matti maksaa siitä veroa 3 500 euroa. Verojen jälkeen hänellä on eläkepäivien varalle 33 000 euroa.
Säästönsä hän voi nostaa milloin haluaa.
2. ESIMERKKI
Niilo sijoittaa verovähennyksen ps-tilille
Niilokin on laskenut, että hän pystyy irrottamaan eläkesäästämiseen juuri 100 euroa kuussa. Hän ryhtyy ps-säästäjäksi.
Niilo päättää sijoittaa ps-tilille myös ps-maksusta saamansa verovähennyksen. Tällöin hän voi sijoittaa 138,90 euroa, vaikka hänen käyttövaransa pienenevät vain 100 eurolla. Niilo saa nimittäin 138,90 euron ps-maksusta veronpalautuksena 28 prosenttia eli 38,90 euroa.
Kun Niilo saa säästöilleen (kulujen jälkeen) keskimäärin 4 prosentin vuosituoton, 20 vuoden kuluttua eläkkeelle jäädessään hänellä on säästöjä tuottoineen noin 50 700 euroa.
Niilo joutuu nyt maksamaan veron koko tuosta potista eli sekä säästämästään summasta että sille kertyneestä tuotosta. Veroa menee 14 200 euroa. Verojen jälkeen hänellä on eläkepäivien varalle 36 500 euroa. Sen hän voi nostaa laissa säädetyssä tahdissa eläkeaikanaan.
Jos ps-säästämisestä koituu Niilolle Mattiin verrattuna ylimääräistä kulua esimerkiksi ps-tilin hoitokustannuksina tai kalliimpina sijoittamisen kuluina, Niilon potti luonnollisesti pienenee. Puolen prosentin lisäkulujen jälkeen Niilolle jäisi 34 600 euroa. Jos lisäkuluja tulee prosentti, Niilon eläkesäästö jää hieman pienemmäksi kuin Matin.
3. ESIMERKKI
Pekka kuluttaa verovähennyksen
Myös Pekka aikoo säästää 100 euroa kuussa ps-tilille.
Hän saa maksusta verovähennyksen, mutta ei sijoita sitä ps-tilille. Pekka nostaa veronpalautuksensa ja käyttää rahat ostoksiin. Verovähennykset eivät siis mene säästöön eikä niille kerry tuottoa. Hän saa kuitenkin verovähennykset käyttöönsä heti ja saa etua siten, että joutuu maksamaan niistä verot vasta eläkevuosina.
Säästöajan päättyessä Matti ja Pekka ovat tasoissa, jos mukaan lasketaan Pekan jo kuluttamat veronpalautusrahat.
Eläkesäästöjä Pekalla on kuitenkin vähemmän: koska Pekka on säästänyt ps-tilille ja saanut verovähennyksen, hän joutuu Niilon tavoin maksamaan veron sekä säästämästään summasta että sille kertyneestä tuotosta. Mattihan maksaa veron vain tuotostaan.
Siksi Pekalla on verojen jälkeen eläkepäivien varalle 26 300 euroa.
Näin ps-säästäjää verotetaan
Säästettäessä vähennetään, nostettaessa maksetaan.
Kun säästät eli maksat maksuja ps-tilillesi, voit vähentää maksut verotuksessasi.
Maksut vähennetään pääomatulosta tai alijäämähyvityksenä ansiotuloista. Kummassakin tapauksessa verohyötysi on pääomatuloveroprosentin suuruinen, tällä hetkellä 28 %. Kukaan ei tiedä, miten verotus tulevaisuudessa mahdollisesti muuttuu.
|
Verotuksessa ps-tilejä sekä uusia (18.9.2009 tai sen jälkeen otettuja) eläkevakuutuksia kohdellaan samalla tavalla. Siksi myös monet keskeiset ehdot, kuten säästöjen nostorajoitukset, ovat molemmissa samat.
|
Mutta jos siis nyt maksat ps-tilille 1 000 euroa, verosi vähenevät 280 euroa. Vähennys on enimmillään 1 400 euroa vuodessa. Sen saat, jos olet maksanut vähennykseen oikeuttavia maksuja 5 000 euroa vuodessa.
Ps-säästösi voit ottaa käyttöön vasta eläkevuosina. Siihen asti varat pysyvät koko säästöajan visusti ps-tilin sijoituksissa, esimerkiksi talletuksissa, rahastoissa tai osakkeissa.
Myös sijoitusten tuotto – korkotulot, osingot, rahastojen tai osakkeiden myyntivoitot – tulee ps-tilille, jossa se sijoitetaan edelleen. Tuottoa ei veroteta säästöaikana. Näin on mahdollista saada ”korkoa korolle”.
Voit myydä ja ostaa sijoituksia eli vaihtaa ps-tilin sijoituskohteita, eikä mahdollisia myyntivoittoja veroteta. Toisaalta et saa vähentää verotuksessasi ps-sijoitusten tappioita, kuten tavallisissa sijoituksissa.
Kun eläkevuosina nostat ps-säästösi, maksat pääomatuloveron (tällä hetkellä 28 %) sekä ps-tilille säästämästäsi summasta että sille saamastasi tuotosta. Tavallisissa sijoituksissa maksat pääomatuloveron vain sijoitusten tuotosta.
Tavallisissa sijoituksissa voit myös käyttää myyntivoiton verotuksessa hyväksesi hankintameno-olettamaa, joka on sijoitusajan pituudesta riippuen 20 tai 40 % myyntihinnasta. Tietyissä tapauksissa se pienentää huomattavasti myyntivoiton veroa. Ps-sijoitusten verotuksessa hankintameno-olettamaa ei voi käyttää.
Työantajan ottama vakuutus voi vaikuttaa
Jos työnantajasi maksaa sinulle yksilöllistä, vapaaehtoista eläkevakuutusta, ps-verovähennyksesi pienenee. Silloin saat vähentää omalle ps-tilillesi (tai itse ottamaasi eläkevakuutukseen) maksamiasi maksuja enintään 2 500 euroa vuodessa.
Jos työnantajasi ottama vakuutus on ryhmävakuutus, vähennyksesi ei kuitenkaan pienene, vaan pysyy enintään 5 000 eurona vuodessa.
Lähde: Lakiasiain johtaja Vesa Korpela Veronmaksajain Keskusliitosta
Lue lisää ps-säästämisestä
Mitä tehdä vanhalle eläkevakuutukselle?
Voinko siirtää vanhat osakkeeni ps-tilille?
Eläkesäästäjän verokohteluun parannuksia ja heikennyksiä
Vanhoille eläkevakuutuksille uusi asiirtymäsäännöksiä
Kuvat: Istockphoto.com, Futureimagebank.com