Taloustaito on noussut Suomen kaikista tilattavista aikakauslehdistä toiseksi suurimmaksi Aku Ankan jälkeen. Tuoreessa levikkitilastossa (LT 2009) Taloustaito ohitti ensimmäistä kertaa 7 päivää -lehden ja ET-lehden. Taloustaidon mitattu levikki on nyt 236 362, kun se ET:llä on 235 914 ja 7 päivällä 224 047.
”Taloustaidon nousu suomalaisten aikakauslehtien levikkikakkoseksi on pitkän ja sitkeän työn tulos. Vielä kymmenen vuotta sitten olimme vasta 9. sijalla kaukana edellämme sellaiset kunnianarvoisat kuuluisuudet kuin Seura, Apu, ET-lehti, Valitut Palat, 7 päivää, Kotivinkki, Kotiliesi ja tietysti Aku Ankka”, toteaa Taloustaidon päätoimittaja Antti Marttinen.
”Aku Ankka on suomalaisena lehti-instituutiona yhtä vankka kuin Roope on rikas, eikä sen horjuttaminen ykkössijalta ole vakavasti ottaen ihan lähiaikojen tavoitteenamme. Nostan kunnioituksesta hattua suomalaisten lukutaidon hienolle edistäjälle.”
”Kymmenessä vuodessa Taloustaidon levikki on kasvanut 54 000:lla ja hyvä nousu jatkuu. Lukijat näyttävät niin talouden myötä- kuin vastamäessäkin luottavan siihen monipuoliseen hyötytietoon, jota Taloustaito tarjoaa.”
”Tiivis yhteys lukijoihimme on tarjonnut meille jatkuvasti uusiutuvan juttulähteen. Kuulemme heiltä, mitkä pulmat suomalaisia arjessa askarruttavat, ja vastaamme niihin. Yhtä tärkeä rooli on pienellä, mutta työstään tavattoman innostuneella toimituksellamme”, Marttinen kiittää.
”Tänä päivänä painetun lehden rinnalla toimii koko ajan kehittyvä verkkopalvelu taloustaito.fi. Printti ja verkko tukevat ja täydentävät toisiaan. Verkkopalvelu on nopean tiedon lähde ja vuorovaikutuksen kanava. Alkuvuodesta avattu Taloustaidon fanisivusto Facebookissa on myös lähtenyt reippaasti liikkeelle.”
Suurimpien aikakauslehtien* levikit 2009 ja 1999:
| Lehti |
2009 |
1999 |
| 1. Aku Ankka |
317 529 |
260 104 |
| 2. Taloustaito |
236 362 |
182 609 |
| 3. ET-lehti |
235 914 |
251 754 |
| 4. TV-Maailma |
231 392 |
46 596 |
| 5. 7 päivää |
224 047 |
223 808 |
| 6. Valitut Palat |
210 961** |
241 381 |
| 7. Apu |
184 212 |
248 247 |
| 8. Seura |
180 779 |
267 251 |
| 9. Kodin Kuvalehti |
170 959 |
177 714 |
| 10.Tekniikan Maailma |
148 216 |
129 343 |
*Tilattavissa tai irtonumeromyynnissä olevat lehdet.
** levikki 2008