Uusi vuosisata alkoi maailmantaloudessa hyvissä merkeissä. Kasvulukemissa päästiin uusiin ennätyksiin. Maailman kaksi väkirikkainta maata, Kiina ja Intia kirivät talouskasvun mallioppilaiksi. Nousukausi imaisi alkutuotteiden hintakäyrät pilviin. Resurssipohjaltaan rikkaat kansantaloudet, kuten Venäjä, rikastuivat silminnähden.
Uuden vuosisadan ensimmäinen vuosikymmen päättyi kuitenkin finanssikriisin aiheuttamaan mahalaskuun. Rahatalouden umpisolmut eivät ole haitanneet talouskehitystä samalla tavalla kaikissa maailman kolkissa. Taloudellisissa valtasuhteissa on viime vuosina tapahtunut mielenkiintoisia mullistuksia.
Kiinalainen Lenovo osti IBM:n pc-tuotannon vuonna 2005. Tämä lähes 2 miljardin dollarin yrityskauppa oli monessa suhteessa uuden ajan airut. Kiinan voimakkaassa noususuhdanteessa rikastunut Lenovo osti itselleen tuotantohaaran, jota pitkään pidettiin läntisen osaamisen kruununjalokivenä. Viime vuosisadalla tällaista yrityskauppaa tuskin kukaan pystyi ennakoimaan.
Autoteollisuus oli vielä ennen finanssikriisiä läntisen teollisuusmaailman merkittäviä tukijalkoja. Tämä ala ei kuitenkaan ole enää pitkään ollut sampo, joka takoo omistajalleen satumaisia voittoja. Muutama vuosi sitten saksalaisen Daimlerin ja amerikkalaisen Chryslerin yhteistyö loppui saksalaisten saatua tarpeekseen amerikkalaisten tytäryhtiöiden tappiokierteestä.
Ford myi jokin aika sitten loistoauto Jaguarin tuotantoyksikön intialaiselle Tatalle. Volvon henkilöautotuotanto on mahdollisesti liukumassa Fordilta kiinalaisomistukseen.
Vuosikymmenien ajan amerikkalainen General Motors oli takuuvarmasti maailman kymmenen suurimman yrityksen listalla. Laman aikana tämä jättiläinen on joutunut turvautumaan paikallisten veronmaksajien apuun.
Saneerauksen yhteydessä GM päätti karsia eurooppalaisia rönsyjään, joista saksalainen Opel on merkittävin.
Toisen maailmansodan päätyttyä jäi Adam Opelin autotehdas Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle, josta se siirrettiin Moskovan lähistölle valmistamaan Moskvitsh-autoja Opelin vuoden 1938 mallin mukaan.
Läntisessä Saksassa GM lunasti Opelin merkin. Viime vuonna amerikkalainen autojätti oli myymässä Opelin tuotantoa kanadalais-itävaltalaiselle Magnalle, joka tuottaa autonosia. Yrityskaupan rahoittajaksi ilmoittautui venäläinen, valtion määräysvallassa oleva Sperbank. Laadittu aiesopimus ei kuitenkaan toteutunut.
Kun Opelin myynti peruuntui, ihmetteli Venäjän pääministeri amerikkalaisia liikemiestapoja. Kiukuttelun taustalla oli ilmeisesti aimo annos tunnelatausta. Venäläinen pääoma ei varmasti pahastuisi, jos se pystyisi vahvistamaan jalansijaansa saksalaisessa talouselämässä.
Maailman suurin teräsyhtiö on nykyisin Luxemburgiin rekisteröity Mittal. Yhtiö, jolla on tehtaita monessa maailman kolkassa, on intialaisen Mittalin määräysvallassa. Vielä puoli vuosisataa sitten terästehtaat symboloivat taloudellista mahtia ja arvovaltaa, joten monet valtiot kontrolloivat alan tapahtumia.
Finanssikriisin aikana on talouslehdissä korostettu Amerikan talouden riippuvuutta pääomien tuonnista. USA:n valtiontaloutta ei voi pyörittää, jos Kiinan keskuspankki lopettaa amerikkalaisten obligaatioiden ostamisen.
Valtion velkakirjojen ostaminen toisen maan alueella ei takaa ostajalle päätäntävaltaa velallisen talousasioiden hoidossa. Velkoja hakee vain korkoa sijoitetulle pääomalle.
Suorissa sijoituksissa asetelma ei ole sama. Jos intialainen Tata päättää siirtää Jaguarin tuotannon englantilaisesta Coventrystä johonkin intialaiseen kaupunkiin, voi omistaja tämän päätöksen tehdä. Arvovaltaa tihkuvan merkkituotteen myyminen varakkaille asiakkaille lienee kuitenkin vaikeaa, jos tuotanto on Intiassa.
Omistussuhteet maailmantaloudessa ovat merkittävässä murroksessa. Pääomia liikuteltaessa ravistellaan myös päätösvallan rakenteita. Tässä prosessissa syntyvät yksityiskohdat ovat huonosti ennakoitavissa. Talouspolitiikan teko ei nykyoloissa ole yksinkertaista.
Tauno Tiusanen, professori