Itku pitkästä ilosta. Tällä vanhalla hokemalla voi kai kuvata päättyneen vuosikymmenen talouskehitystä.
Ennen vuosituhannen vaihdetta saatiin pitkään valmistellun Euroopan rahaliiton perusasiat kuntoon. Vuonna 2002 ilmestyivät eurot seteleinä ja kolikkoina kiertoon Vanhalla Mantereella.
Pari vuotta tämän jälkeen EU:n ”itälaajennus” toteutui. Kahdeksan entistä kommunistimaata sai Maltan ja Kyproksen ohella paikan yhteismarkkinoilta. Muutaman vuoden viiveellä myös Romania ja Bulgaria liittyivät unionin jäsenmaiksi. Paneurooppalainen talousintegraatio kirjasi siis tililleen melkoisia suurvoittoja.
Rahaliitto jäi kuitenkin torsoksi. Ruotsi, Tanska ja Britannia jäivät euroalueen ulkopuolelle. Samalla yhteisvaluuttajärjestelmään hyväksyttiin useita maita, jotka eivät täyttäneet rahaliiton perussopimuksen ehtoja. Näistä maista Kreikka on viime aikoina ollut näyttävästi esillä. Maan talouden holtiton hoito uhkaa jo rahaliiton vakautta.
Taloudellisen integraation pitäisi olla erityisen edullista pienille ja köyhille maille. Tältä osin viime vuosisadan lopulla EU:n mannekiiniksi nousi Irlanti, jonka talousihmettä tultiin tarkkailemaan läheltä ja kaukaa. Irlannin kasvukuplan puhkeaminen finanssikriisin pyörteissä on ollut erittäin raju.
EU:n ”suuressa itälaajennuksessa” köyhin tulokas oli Latvia, jonka talous ampaisi reippaaseen kasvuun unionin jäsenyyden myötä. Maan talous ylikuumeni nopeassa tahdissa. Pehmeä lasku nousukiidosta ei ole onnistunut. Luottokelvottomaksi merkitty Latvia yrittää ponnistella ylös suhdannekuopasta IMF:n (Kansainvälinen valuuttarahasto) holhouksessa.
Kaksi siirtymätaloutta on jo pääsyt euroalueeseen, ensin Slovenia ja sen jälkeen Slovakia. Sloveniassa elintaso on korkeampi, kuin Portugalissa, joka on rahaliiton alkuperäinen jäsen. Slovakia on saanut aika tavalla autoteollisuutta alueelleen viime vuosien aikana. Tämä teollisuudenhaara on nopeasti menettänyt taikavoimaansa finanssikriisin aikana. Tästä johtuen Slovakialla olisi ehkä hyvä olla devalvaatiomahdollisuus jäljellä.
Slovenia ja Slovakia ovat pieniä kansantalouksia, jotka tuskin heilauttavat euron arvoa puoleen tai toiseen. Kumpikaan näistä tulokkaista ei ole Kreikan tapaan ylivelkaantunut.
Euron käyttökelpoisuutta ei aiemmin ole testattu lamakauden pyörteissä.
Muutama vuosi sitten oli helppoa hurrata, kun euron arvo nousi yli 1,5 dollarin ja eurooppalaiset pystyivät lähtemään ostosmatkoille New Yorkiin. Nykyisin vientivetoisissa euromaissa, kuten Suomessa, pitäisi olla tyytyväinen yhteisvaluutan arvon alenemisesta. Hieman kyynisesti voisi sanoa, että nyt kannattaisi matkustaa Välimeren maihin kannustamaan niitä huonoon taloudenpitoon. Tällä metodilla saataisiin ruuvattua euron arvoa reippaasti alaspäin, mikä antaisi potkua vientimme hintakilpailukyvylle.
Nousukauden aikana siirtymätalouksissa myönnettiin kosolti lainoja euroissa. Kun monet itäisen Euroopan valuutat ovat kriisin aikana devalvoituneet, ovat monet asuntolainan ottajat vaikeuksissa. Lainasumma on noussut paikallisessa rahassa laskettuna. Euron arvon suhteellinen heikkeneminen olisi näille velallisille mieleen.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että yhteisvaluuttaa käyttävät maat ovat saaneet edullisia lainoja budjettivajeittensa kattamiseen nykyisellä kriisikaudella. Tältä osin esimerkiksi Suomen tilanne on hyvä edelliseen, 1990-luvun alun kriisiin verrattuna. Parikymmentä vuotta sitten Suomen luottokelpoisuus laski ja korot olivat pilvissä.
Viime vuosikymmen jäi taloushistoriaan aikakautena, jolloin maailmantalous käväisi kuilun partaalla. Kuilun pohjalle ei kuitenkaan pudottu 1930-luvun malliin. Tämä huomioiden kauden tilinpäätös oli niukasti positiivinen.
Tauno Tiusanen, professori