Euroopalla oli viime vuosisadalla kiire integroitua. Tuolloin puhuttiin siitä, pitäisikö keskittyä integraation syventämiseen vai sen laajentamiseen. Lopulta päätettiin viedä eteenpäin molempia.
Syventämisen ydin oli ehdottomasti rahaliiton toteuttaminen. Ennen vuosisadan loppua euro otettiin käyttöön kirjanpitorahana, mutta setelit ja kolikot tulivat käyttöön vasta 2002.
Kolme EU:n jäsenmaata, Ruotsi, Tanska ja Britannia jäivät euroalueen ulkopuolelle. Ongelmallinen Kreikka otettiin mukaan pienellä viiveellä, kun maa oli parturoinut talouslukujaan.
Talousteoriassa todetaan, että optimaalisella valuutta-alueella jäsenmaiden pitäisi olla suunnilleen samalla kehitys- ja elintasolla. Kreikka ja Portugali olivat selvästi euroalueen köyhät jäsenet.
Kommunismin hajottua itäblokissa hakivat alueen maat Euroopan unionin jäseniksi. Vuonna 2004 toteutui EU:n suuri itälaajeneminen, kun kahdeksan entistä kommunistimaata pääsi mukaan unioniin Maltan ja Kyproksen ohella.
Ongelmalliset ja köyhät Romania ja Bulgaria pääsivät EU:n piiriin vuonna 2007. Itälaajentumisesta tuli nopeasti poliittinen projekti, joka vietiin suhteellisen nopeasti onnelliseen loppuun.
Jo 1990-luvulla kansainväliset yritykset ryhtyivät auttamaan entisiä kommunistimaita suorilla sijoituksillaan.
Kohdemaissa työvoima oli läntiseen Eurooppaan verrattuna oikeastaan naurettavan halpaa. Lisäksi oletettiin, että siirtymätaloudet pääsevät nopeasti EU:n piiriin, mikä helpottaisi itään pesiytyneiden yritysten vientiä. Volkswagen osti tshekkiläisen Skodan, jonka tuotannosta vuosittain 85 prosenttia menee vientiin, lähinnä EU:n sisäisenä kauppana.
Suorien sijoitusten virtoja tarkasteltaessa Kreikka ja Portugali, jotka ovat ns. vanhoja EU-maita, ovat jääneet paitsioon. Dynaaminen vientiteollisuus on karttanut näitä maita, koska itäeurooppalaiset, uudet EU-maat ovat olleet parempia investointikohteita.
Samalla Kreikassa ja Portugalissa on havaittu voimakas ”Kiina-efekti”. Kevyttä teollisuutta on siirtynyt joukolla Aasiaan, jossa nykyisin valmistetaan jopa 90 prosenttia EU:n alueella myydyistä vaatteista. Slovenia ja Tshekki ovat nykyisin elintasoltaan Portugalia korkeammalla.
Kreikassa ja Portugalissa valtaosa vaihtotaseen tuloista virtaa sisään turismin kautta.
Kummassakaan maassa matkailuelinkeinon kilpailukykyä ei ole eurojäsenyyden aikakaudella pystytty kohentamaan valuuttoja devalvoimalla. Bulgaria, Romania ja myös Turkki ovat Kreikkaan ja Portugaliin verrattuna hyvin hintakilpailukykyisiä turistikohteita.
Matkailussa hintakilpailukyky ei luonnollisestikaan ole ainoa kilpailuvaltti. Matkojen sujuvuutta ja paikallisia palveluita arvioidaan aina kriittisesti hintojen ohella.
Turismilla elävien maiden on helppo rapauttaa mainettaan mukavana kohdemaana. Jos matkustajat joutuvat potentiaalisesti tai konkreettisesti viettämään aikaansa häiriöiden takia epämiellyttävissä olosuhteissa, harkitaan seuraavaa matkaa samaan kohteeseen pitkään ja hartaasti. Massaturismin kohteita valittaessa on nykyisin runsaudenpulaa.
| ”Kreikassa ja Portugalissa valtaosa vaihtotaseen tuloista virtaa sisään turismin kautta.” |
Kreikassa, EU:n ongelmamaassa, valtion velka on noin 160 prosenttia bkt:n arvosta. Vastaava lukema Portugalissa on yli 100. Entisessä itäblokissa korkein lukema tältä osin löytyy Unkarista (vajaat 80 %). Puolassa löytyy alueen toiseksi suurin lukema (53 %), mutta se jää alle euroalueen määräämän 60 % rajan.
Kolme siirtymätaloutta on nykyisin euroalueella. Niistä Virossa valtion velka on koko EU:n pienin, vain 8 % bkt:sta. Sloveniassa vastaava lukema jää alle 40 %:n ja Slovakiassa hieman sen yli.
EU:n itälaajentuminen ei siis näiden lukujen valossa tuonut Euroopan integraatiokehitykseen Kreikan tyyppisiä häiriköitä.
Tauno Tiusanen