Lehtinen

Teemu Lehtinen on Veronmaksajien toimitusjohtaja. Lehtisen kolumnit ovat Veronmaksajien verkkosivuilla

Tiusanen

Professori Tauno Tiusanen on tehnyt pitkän uran vertailevan taloustieteen alalla.

Kolumni

6.9.2010

Suomalaisuus on tapa toimia

Mitä suomalaisuus on?

Ensiksi vanha vastaus: suomalaisuus on lukuisien sotien ja kriisien karaisemaa realismia ja sitkeyttä, tinkimätöntä luterilaista työmoraalia, omintakeista kieltä ja kulttuuria, kovien luonnonolojen hiomaa määrätietoista työteliäisyyttä.

Nämä ja monet muut perinteiset suomalaisuuden lähteet ja piirteet ovat toki edelleen olemassa ja myös vaikuttavat omaan käsitykseemme itsestämme.

Mutta toisaalta: paljon on viime vuosikymmeninä myös muuttunut.

Eristyneisyydestä ja ankarasta luonnosta kummunnut impivaaralaisuus alkaa olla muisto vain, yhä enemmän nostalgista kansanperinnettä kuin elävää todellisuutta.

Suomi on tänään yksi maailman avoimimmista maista ja kansantalouksista, jota ei erota muista ainakaan syrjään vetäytyminen.

Parhaimmat suomalaiset yritykset ovat jo pitkään olleet täysimittaisia globaaleja toimijoita, joiden pääkonttori on Suomessa ja toimintakenttänä koko maailma.

Sama pätee yhä enemmän myös kansaan.

Nuoret suomalaiset kasvavat luontevasti kosmopoliiteiksi - maailmankansalaisiksi, joita ei tosiasiassa enää maailmalla erota vanhan stereotypian mukaisesti ujouden ja vähäpuheisuuden perusteella.

Olemme useimmissa suhteissa niin kuin muutkin.

* * *

Kuitenkin suomalaisuudella on tänäänkin erityinen sisältö.

Kysymys nykysuomalaisuuden ytimestä tuli mieleeni, kun uutiset kertoivat jälleen parin kansainvälisen vertailun nostaneen Suomen ykköspaikalle.

Suomalaisuus on kenties muuttunut, mutta kuitenkin selvästi voimissaan.

Nykysuomalaisuudessa täytyy olla jotakin, joka nostaa maamme jatkuvasti maailman kansakuntien kärkijoukkoon.

* * *

Minusta nykysuomalaisuuden yksi keskeinen ydin on yksinkertaisesti tapamme toimia. Sen voisi tiivistää yhteen sanaan: käytännönläheinen.

Meille ominaista on, että lähestymme ongelmia mutkattomasti, toimivia ratkaisuja hakien.

Sovittamattomia ristiriitoja ei hevin synny ja lähtökohtana on, että hommat hoidetaan tuloshakuisesti ja asiapohjalta.

Tämä kiihkoton käytännöllisyys näkyy kaikkialla suomalaisessa yhteiskunnassa, yhtä lailla julkisen sektorin ja yritysten toiminnassa, kuin työelämässä ja politiikassakin.

Vahvat aatteelliset intohimot eivät ylipäätään tänä päivänä tunnu oikein olevan meitä suomalaisia varten, ellei sitten pitkälle vietyä pragmatismia lueta ideologiaksi.

Turha meidän suomalaisten on tästä erityisesti tuhkaa päällemme kaataa, tuloshan on monesti ollut kiistatta kansainvälisesti vertailtuna mallikelpoista.

* * *

Kannattaa myös huomata, että nykysuomalaisuus ymmärrettynä tavaksi toimia ei mitenkään rajoitu vain syntyperäisiin suomalaisiin.

Me tarvitsemme jatkossakin mittavaa työperäistä maahanmuuttoa, ja maahanmuuttajat voivat ratkaisevasti auttaa suomalaista yhteiskuntaa selviämään elinvoimaisena väestön ikääntymisen haasteesta.

Teemu Lehtinen
toimitusjohtaja, Veronmaksajain Keskusliitto

Kolumni ilmestyy Taloustaidossa 8.9.2010.


 

Tiusanen

25.1.2012
Jokaisella aikakaudella on sankarinsa. Tunisiassa merkkihenkilöksi nousi torikauppias, joka poltti...
7.12.2011
Euroopalla oli viime vuosisadalla kiire integroitua. Tuolloin puhuttiin siitä, pitäisikö keskittyä...
12.10.2011
Epävarmuus on kuluvana vuonna ollut hallitseva termi talousuutisissa. Erityisesti rikkaissa...