Suomalaiset aikovat tänä vuonna kuluttaa kesälomaansa hieman vähemmän rahaa kuin vuosi sitten. Tänä kesänä lomalla kuluu rahaa keskimäärin 1 406 euroa, kun viime vuonna lomakassassa oli noin 1 470 euroa. 
Nordean kysely kertoo, että neljännes vastanneista kotitalouksista aikoo lomailla enintään 500 eurolla. Lomakassa on pienentynyt hienoisesti jo muutamana vuotena peräkkäin. Suurin lomabudjetti, 1 600 euroa, suomalaisilla oli vuosina 2006 ja 2009.
Eniten rahaa kesälomaansa aikovat käyttää pääkaupunkiseudulla asuvat: heillä keskimääräinen lomabudjetti on nyt 1 835 euroa taloutta kohden. Muualla Etelä-Suomessa lomaan kuluu 1 480 euroa, Pohjois-Suomessa 1 460 euroa, idässä 1 185 euroa ja lännessä 1 160 euroa. Viime vuoteen verrattuna lomakassa kasvaa pohjoisessa, kun taas lännessä tingitään selvästi eniten.
Vastaajan tulot ja ikä vaikuttavat: suurimmat lomakassat ovat yli 65 000 euroa ansaitsevilla kotitalouksilla (1 960 euroa) ja 40–54-vuotiailla (1 720 euroa).
Eniten rahaa lomaansa käyttävät sinkut. Heiltä kuluu 825 euroa. Lapsiperheissä rahaa kuluu henkeä kohden 460 – 480 euroa. Toisaalta sinkut myös leikkaavat tänä vuonna lomabudjettiaan eniten, perät 175 euroa henkeä kohden
”Taloustilanteen yleinen epävarmuus näkyy tämän vuoden kesätutkimuksessa juuri sinkkujen lisääntyvänä taloudellisena varautumisena. Koska yksin asuvien taloustilanne on kaikkein haavoittuvin, he eivät tällä hetkellä halua törsätä kesälomaansa surutta, vaan jättävät mieluummin rahaa säästöön pahan päivän varalle”, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.
Minna Petäinen
Kuva: Istockphoto.com