Kuluttajat

16.12.2010

Seniorille matkavakuutus

Seniorikansalaiset matkustelevat maailmalle useamman kerran vuodessa, ja moni viettää osan vuodesta ulkomailla. Kun matkavakuutus on kunnossa, on turvallisempaa seikkailla ulkomailla.

Matkalla seniorikansalaisen tärkein vakuutus on matkustajavakuutus. Tarjolla on matkakohtaisia eli määräaikaisia matkustajavakuutuksia ja jatkuvia matkustajavakuutuksia. Matkatavaroille tuo turvaa matkatavaravakuutus.matkalaukku

Matkustajavakuutus on henkilövakuutus, joka korvaa matkasairaudesta ja matkatapaturmasta aiheutuneita kuluja. Vakuutus turvaa kotiinkuljetuksen vakavissa sairaustapauksissa ja siitä saa korvausta matkan peruuntuessa tai jos matka keskeytyy.

Lisäksi vakuutukseen saattaa sisältyä haittakorvaus invaliditeetista, kuolemantapauskorvaus ja päiväraha. Muutamat vakuutukset antavat turvaa myös matkalta tai jatkolennolta myöhästymisen tai odottamisen varalta.

Matkustajavakuutus myönnetään yleensä vain Suomessa vakinaisesti asuville. Vakuutuksen hakijalta edellytetään esimerkiksi voimassa olevaa Kela-korttia.

Jos tekee vuodessa useamman matkan, on jatkuva matkustajavakuutus edullisempi kuin määräaikainen matkustajavakuutus. Jatkuva matkustajavakuutus on voimassa vuoden kerrallaan.

Vakuutus kannattaa ottaa ajoissa, sillä useimmat vakuutusyhtiöt eivät myönnä jatkuvaa matkustajavakuutusta yli 70-vuotiaille. Lisäksi eläkeläisiltä, yli 65-vuotiailta ja pitkiä matkoja (yli 3 kk) tekeviltä vaaditaan usein terveysselvitys. Innokas matkustelija ottaa vakuutuksen viimeistään silloin, kun eläkepäivät ovat ovella.

Vakuutusten voimassaolo päättyy tyypillisesti 70-85-vuotiaana. Muutama yhtiö tarjoaa kanta-asiakkailleen vakuutuksia, joissa ei ole yläikärajaa tai joissa vakuutuksen päättymisikä on korkeampi, jos asiakkaalla on yhtiössä muita vakuutuksia.

Tarkista huolella päättymisajankohta

”Kun otat jatkuvan matkustajavakuutuksen, kiinnitä erityisesti huomiota vakuutuksen päättymisajankohtaan. On ikävää, jos 69-vuotiaana otettu matkustajavakuutus päättyy 70-vuotiaana, vaikka tarjolla olisi pidempään voimassa olevia vakuutuksia. Vakuutuksia kannattaa aina vertailla”, korostaa vakuutusasiantuntija Katja Lappi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta (FINE).

Eläkeläiset saattavat lomailla ulkomailla useita kuukausia kerrallaan.

”Kysy aina, kuinka pitkillä matkoilla jatkuva matkustajavakuutus on voimassa. Matkan kesto on yleensä rajattu 45-90 vuorokauteen. Jos matkustaa ensin vaikkapa Ruotsiin muutamaksi viikoksi ja lähtee sieltä seuramatkalle, alkaa matkapäivien lasku heti Suomesta lähdettäessä.”

lentokenttäOsa vakuutusyhtiöistä myöntää yli kolmen kuukauden matkoille lisävakuutuksen. Lisävakuutuksen hakijalta vaaditaan tavallisesti terveysselvitys. Lisävakuutuksesta on neuvoteltava ja sovittava vakuutusyhtiön kanssa ennen matkaa.

Määräaikainen matkustajavakuutus otetaan nimensä mukaisesti matkan keston mukaan määräajaksi. Vakuutuksen on hyvä olla voimassa koko matkan ajan aina kotoa lähdöstä kotiin palaamiseen asti.

Määräaikaisen matkustajavakuutuksen saa iäkäskin reissaaja. Matkustaja valitsee itse korvauslajit ja vakuutussummat.
Ainakin Aktia, If, Lähivakuutus ja Tapiola myyvät määräaikaista matkustajavakuutusta ilman yläikärajaa kaikille asiakkaille.

Matkan kestoa on kuitenkin saatettu rajoittaa 23-90 päivään. Pidemmille matkoille myytävissä määräaikaisissa vakuutuksissa vaaditaan terveysselvitys tai niissä on yläikärajana tyypillisesti 70 vuotta.

Jos lapsenlapset matkustavat isovanhempiensa kanssa, kannattaa tarkistaa, saavatko lapset vakuutusturvaa isovanhempiensa vakuutuksesta. Ikärajat ja käytännöt vaihtelevat vakuutusyhtiöissä.

Ota vakuutus hyvissä ajoin

”Määräaikainen matkustajavakuutus on otettava ajoissa yleensä vähintään 3 päivää ennen matkan alkua, jotta peruutusturva on voimassa”, Katja Lappi muistuttaa. Vakuutus olisi hyvä jo silloin, kun koko matkan hintaa ei enää mahdollisen peruuntumisen vuoksi saa matkanjärjestäjältä takaisin.

Sekä jatkuva että määräaikainen matkustajavakuutus antavat turvaa matkasairauden ja matkatapaturman varalta.
Matkasairaus ilmenee matkan aikana tai on saanut alkunsa matkalla. Tyypillisiä matkasairauksia ovat turistiripuli, ruokamyrkytys, auringonpolttamat ja hengitysteiden tulehdukset.matkalaukkupino

”Ennen matkaa alkaneen sairauden tai kroonisen sairauden hoitoa ei korvata matkustajavakuutuksesta. Yleensä on mahdollista saada korvausta vain välttämättömästä ensiapuhoidosta, jos sairaus pahenee odottamatta matkalla. Jos matkailijalla on ollut oireita jo ennen matkaa, ei korvauksia saa välttämättä lainkaan.”

Esimerkiksi ambulanssilentoa kotiin ei korvata, jos syynä on ennen matkaa alkanut sairaus.

Matkatapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttanut tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta matkalla.

”Matkustajavakuutus ei ole välttämättä voimassa riskialttiissa harrastuksessa. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi urheilu- ja laitesukellus. Vakuutuksen ulkopuolelle rajatut lajit on tarkistettava vakuutusyhtiöstä.”

Vakuutusturvaa voi useimmiten laajentaa koskemaan riskialtista lajia sopimalla asiasta vakuutusyhtiön kanssa ja maksamalla lisämaksun.

Myös kilpaurheilu tai sen harjoittelu on tyypillisesti rajattu matkustajavakuutuksen ulkopuolelle.

Luottokortteihin ja kanta-asiakkuuksiin liittyvien matkavakuutusten ehdot on setvittävä tarkasti. Vakuutus saattaa olla voimassa esimerkiksi vain silloin, kun matka on maksettu luottokortilla. Ulkomaisten vakuutusyhtiöiden matkavakuutusehdot ja korvausmäärät saattavat poiketa suomalaisista, joten ehdot on luettava huolella.

Terveysselvitys tehtävä huolella

Matkustajavakuutuksen hakijalta vaaditaan terveysselvitystä, jos hän on lähdössä pidemmälle matkalle (yli 45-90 vrk). Jotkin yhtiöt vaativat terveysselvitystä tietynikäiseltä henkilöltä tai eläkeläisiltä.

Katja Lappi korostaa, että terveysselvitykseen on suhtauduttava vakavasti.

”On tärkeää, että annetut tiedot ovat oikein ja että kysymyksiin vastataan totuudenmukaisesti. Oleellisen tiedon antamatta jättämisestä voi pahimmillaan seurata, ettei vakuutus ole lainkaan voimassa tai että vakuutusyhtiön vastuuta rajoitetaan jälkikäteen.”

Euroopassa lomailevan kannattaa pakata mukaan myös eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card). Kelasta tilattava kortti on maksuton ja voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei korvaa Kela-korttia.

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa välttämätöntä sairaanhoitoa EU- ja ETA-maissa tai Sveitsissä samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat. On hyvä muistaa, että lakisääteinen korvausjärjestelmä ei koske kaikkia lääkäriasemia ja sairaaloita.

”Voit saada kortilla hoitoa esimerkiksi silloin, kun jo olemassa oleva krooninen sairaus vaatii hoitoa matkalla. Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kuitenkaan korvaa matkustajavakuutusta.”

Matkatavaroille oma vakuutus

Matkatavarat vakuutetaan matkatavaravakuutuksella. Vakuutus korvaa varkaus- ja rikkoutumisvahinkoja, mutta ei yleensä omaisuuden hukkaamista. Vakuutukseen sisältyy tavallisesti matkavastuuvakuutus ja joihinkin matkaoikeusturvavakuutus.

Ennen matkatavaravakuutuksen ottamista kannattaa tarkistaa, onko oma kotivakuutus voimassa ulkomailla. Kotivakuutuksen vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus saattavat myös olla voimassa ulkomailla.

”Jos käytät kotivakuutusta matkatavaravakuutuksena, tarkista vakuutussummat. Monilla on matkatavaroissa kallista elektroniikkaa, jolloin pieni lisävakuutus saattaa olla paikallaan. Kotivakuutus voi rajata vakuutuksen ulkopuolelle tiettyjen esineiden, esimerkiksi silmä- ja aurinkolasien, rikkoutumisen.”

Perustiedot matkustajavakuutuksista 2010 -vertailu www.fine.fi -> Julkaisut -> Vakuutusvertailut
Eurooppalainen sairaanhoitokortti www.kela.fi, kirjoita hakuun kortin nimi.
 

Minna Petäinen

Mistä vaarille matkustajavakuutus?

Taloustaito keräsi oheiseen taulukkoon perustietoja kaikille asiakkaille myytävistä matkustajavakuutuksista lokakuussa 2010. Taulukossa mainittuja vakuutuksia myydään vain Suomessa vakinaisesti asuville (vakinainen kotipaikka on Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa). Vakuutuksen hakijalta edellytetään esimerkiksi voimassa olevaa Kela-korttia.

Vakuutusten yksityiskohdat, ehdot ja hinnat on tarkistettava vakuutusyhtiöstä.

Esimerkiksi Aktia, Fennia ja Turva myyvät matkakohtaista matkustajavakuutusta eri ehdoilla omille asiakkailleen. Lisäksi Aktia, Fennia, Pohjantähti ja Turva myyvät jatkuvaa matkustajavakuutusta vain omille asiakkailleen.
FINE on julkaissut vastaavan selvityksen joulukuussa 2009.

Matkakohtainen matkustajavakuutus

Vakuutusyhtiö
Kuka saa?

Vaaditaanko
terveysselvitys
Lapsenlapset
vakuutettu?
Aktia
Kaikki (23 vrk matka). 
Ei vaadita.   Alle 15-vuotiaat
    lapsenlapset.

Eurooppalainen
Alle 86-vuotiaat. Jos matka yli 3 kk. pitää olla alle 71-vuotias.

Jos matka yli 3 kk. Jatkovakuutus.
alle 71-vuotiaalle
terveysselvityksellä.
Alle 15-vuotiaat
 lapsenlapset.

Fennia
Alle 70-vuotiaat. 

Ei vaadita.   Ei

If
Kaikki 

Jos matka yli 45 vrk. Ei
Lähivakuutus 
Kaikki 
 Ei vaadita.   Alle 16-vuotiaat
lapsenlapset.

Tapiola
Kaikki, yli 70-vuotiaat alle 3 kk:n matkalle.   

Jos matka yli 3 kk. Alle 16-vuotiaat
lapsenlapset.

Jatkuvat matkustajavakuutukset

Vakuutusyhtiö
Kuka saa?
Milloin päättyy

Vaaditaanko
terveysselvitys
Lapsenlapset
vakuutettu?

Eurooppalainen
Alle 70-vuotiaat.Päättyy
70-vuotiaana tai 80-
vuotiaana, jos koti-
irtaimiston vakuutus
on Pohjolassa. 

Jos matka yli 3 kk. Alle 15-vuotiaat
lapsenlapset.
 
If
Alle 70-vuotiaana.
Päättyy 75-vuotiaana.
Jos on eläkkeellä. EI
Lähivakuutus
Alle 71-vuotiaat. Päättyy
sen kauden lopussa,
jonka aikana vakuutettu
 täyttää 80 vuotta.
Ei vaadita. Alle 16-vuotiaat
lapsenlapset.
Tapiola
Alle 70-vuotiaat. Päättyy 70-vuotiaana. Koti- ja maatilavakuutus- asiakkaan vakuutus
voimassa 85-vuotiaaksi.
Ei vaadita. Jos matka kestää yli 3 kk, lisä.vak.  
terveysselvityksellä.
 
Alle 16-vuotiaat
lapsenlapset.

Tryg
Kaikki alle 79-vuotiaat.
Päättyy sen vakuutus-
kauden lopussa,
jolloin vakuutettu
täyttää 80 vuotta.
Enintään 3 kk:n matka.

Ei vaadita. Alle 18-vuotiaat
lapsenlapset.

 

 

Plus 13
Minus 8

Kommentit:

Kommentit: 1 - 2 / 2 Sivu: 1 / 1 1
RINNETMÄKI SIMO | 17.12.2010 10:43
Asiallinen, selkeä.
HÄNNINEN PENTTI | 28.4.2012 22:37
Mitenkä tulkitaan Pohjolan vakuutuspaketin maksu , jos siihen kuuluu kaikki kodin normaalit vakuutukset. Kannattaisiko sekin maksaa ensin Visalla , ja sen ilmaisen maksuajan puitteissa sitten velkana pois. Olisiko siitä mitään hyötyä tai turvaisiko tämä menettely matkanperuuntumistapauksessa sairastumisen takia kaikki syntyneet kulut lukien lääkärin todistuksen lääkkeineen ym kuluineen.
: *
: *
Tarkistusluku
=

Testaa tietosi

Taloustaito-visa

Kulutusluotot

10.5.2012
Kulutusluottojen korot vaihtelivat huhtikuun lopussa 3,20 prosentista 5,88 prosenttiin. Luotot ovat...

Kuluttaja

15.5.2012
Tuoreen tutkimuksen mukaan jo 75 prosenttia käyttää maksamiseen enemmän korttia kuin käteistä....
3.5.2012
Kuluttajan tietoturvaan repeää helposti huijarin mentävä aukko. Kotikoneelle voi livahtaa...
3.5.2012
Applen tietokoneet ovat perinteisesti saaneet olla turvassa viruksilta ja muilta haittaohjelmilta,...
3.5.2012
Tietoturvan perussäännöt pätevät myös mobiilivarmenteen käytössä. Elisan tuotekehityspäällikkö...
2.5.2012
Pyydätkö ostoksestasi aina kuitin tai otatko kuitin vastaan, jos sitä tarjotaan? Millaisissa...
Mercedes_kevat

If