(kuluttaja) Uusi verkkopalvelu Balancion tarjoaa eväitä oman rahankäytön seurantaan ja hallintaan.
Omien tulojen ja menojen lajittelu kiinnostaa monia. Samoin tietysti taloudenpidon suunnittelu, jotta välttyisi ikäviltä yllätyksiltä. 
Apuvälineitä tavallisen ihmisen taloudenpitoon on tähän asti ollut verkossa tarjolla hyvin niukasti, vaikka sijoittajille on olemassa mitä moninaisimpia tilastoja, käppyröitä ja salkkupalveluita. Pankeilla on ollut joitakin viritelmiä oman talouden seurantaohjelmiksi, mutta ne tuntuvat jääneen muiden kehityshankkeiden jalkoihin.
Huhtikuussa aloitti verkossa toimintansa uusi suomenkielinen oman talouden ohjausjärjestelmä Balancion. Maailmalla samantapaisia palveluja ovat esimerkiksi mint.com ja wesabe.com.
Palvelu on maksullinen. Kustannus käyttäjälle on 4-6 euroa kuukaudessa. Rekisteröitymällä Balancionia pääsee kokeilemaan kuukauden ajan maksutta.
Palvelun avulla voi kerätä näppärästi tiedot kaikista maksutapahtumistaan eri pankkitileiltä, seurata omaa rahankäyttöään ja tehdä siltä pohjalta suunnitelmia vastaisen varalle. Se sisältää laajan valikoiman taulukoita ja graafeja rahavirtojen havainnollistamiseksi.
Kotimaista tuotekehitystä
Kotimaisen Balancionin julkisia rahoittajia ovat olleet Tekes, TE-keskus ja Culminatum. Lisäksi taustalla on yksityissijoittajaryhmä. Palvelu on rakennettu yhteistyössä suomalaisen palvelusuunnitteluun erikoistuneen Idean Enterprises Oy:n sekä Mysema Oy:n kanssa.
Juridiikkaan ja tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä yrityksen neuvonantajana ja kumppanina on ollut Borenius & Kemppinen. Yrityksen toimitusjohtaja ja koko palvelun isä on Jussi Muurikainen.
Tarkasti säädellyllä alueella toimivan palvelun toteuttaminen on luonnollisesti edellyttänyt tiivistä yhteydenpitoa mm. tietosuojavaltuutetun, Finanssivalvonnan sekä pankkien ja Finanssialan Keskusliiton kanssa.
Muurikainen korostaa, että maksulli-
suuden
valinta mainos-
rahoittei-
suuden sijasta on tärkeä periaatteellinen linjaus.
”Tämä pitää tavallisen käyttäjän tarpeet koko ajan etusijalla ja takaa toiminnan vakauden ja riippumattomuuden. Emme myy palvelun siivellä mitään muuta tuotetta.”
Tiedot suoraan verkkopankeista
Mitä Balancion sitten tarjoaa?
”Käyttäjä voi Balancionin avulla helpolla tavalla koota talouteensa liittyvät tiedot verkkopankeista yhteen paikkaan itselleen tarkasteltavaksi. Balancion on verkossa toimiva riippumaton palvelu henkilökohtaisen talouden hallintaan, suunnitteluun ja seurantaan”, Muurikainen esittelee.
”Käyttäjä näkee, mistä raha tulee, miten se riittää ja miten kulutus on jakautunut vaikkapa matkailuun, liikuntaharrastuksiin ja päivittäisiin ruokamenoihin.”
Muurikainen korostaa toimintojen automaattisuutta. Palvelu ryhmittelee – hämmästyttävän osuvasti – menot omin päin omille paikoilleen, eikä joka rahansiirtoa tarvitse käydä itse luokittelemassa.
Helppo ja ketterä palvelu
Balancion onkin helpon tuntuinen ja varsin ketterä palvelu, kunhan käyttäjä ensin pääsee eri toimintoihin sisälle. Uuden käyttäjän kannattaa kuitenkin varata aikaa tutustumiseen, jotta osaisi hyödyntää kaikkia hienouksia. Perusasiat oppii nopeasti.
Palveluna Balancion on niin sanotusti oppiva. Se käyttää automaattisen luokittelun pohjana koko käyttäjäkunnasta syntynyttä tietoa. Luokittelu siis täsmentyy koko ajan. Lisäksi pohjana ovat käyttäjän itse ensimmäisillä käyttökerroilla tekemät ratkaisut.
Käytännössä korttimaksut sujahtavat paikoilleen yleensä automaattisesti, mutta käteisnostot täytyy itse kohdistaa ja pilkkoa omin päin haluamiinsa menoluokkiin. Sama koskee tavaratalo-ostoksia, joita automatiikka ei suoraan osaa paikantaa johonkin menoryhmään.
Balancion on vielä jatkuvan kehitystyön alaisena. Käytettävyyden puutteita parannellaan ja uusia toimintoja lisätään kaiken aikaa. Varsinkin rahankäytön suunnittelun puolelle on odotettavissa lisää mahdollisuuksia.
Iso panostus tietoturvaan
Kun käyttäjä laittaa palvelun hakemaan tietoja suoraan verkkopank(e)istaan, se asettaa tietenkin erittäin kovat vaatimukset tietoturvalle. Balancionin tietoturvaa ohjeistaa, kehittää ja tarkastaa riippumattomana neuvonantajana Nixu Oy, joka on myöntänyt palvelulle Security Verified -sertifikaatin.
Palvelussa kaikki tietojen siirrot ovat verkkopankkiasioinnista tutun https-suojauksen alla. Kaikki henkilöä yksilöivä tieto, kuten tilinumerot, maksun saajat ja maksajat, on tietokannassa salattuna niin, etteivät siihen voi päästä käsiksi edes Balancionin edustajat.
Ja vaikka palvelun kautta haetaan tilitietoja omasta verkkopankista, Balancionin kautta ei ole mahdollista päästä käyttämään pankkitiliä tai tekemään siinä mitään muutoksia.
Antti Marttinen
Lue myös: Mihin kodin eurot solahtavat?