Kuluttajat

15.7.2010

Klapikone voi viedä pikkusormen tai koko käden

(Kuluttaja) Suomalaisten kuluttajien innostus pihatöihin näkyy myös puutarhakoneiden myyntipiikkinä keväisin ja syksyisin. Työkoneet helpottavat elämää – oikein käytettyinä, mutta ovat myös usein syynä tapaturmiin.  Ifin korvauspalvelun mukaan halkomiskoneista aiheutuneet vahingot ovat lisääntyneet selvästi tänä kesänä.

Klapikoneissa on voimaa kuin pienessä pitäjässä, eivätkä ne tunnista kumpi pitää halkaista - sormi vai halko. Huokeimmillakin koneilla saadaan neljän tonnin halkaisuvoima. Tärkeää onkin katsoa missä kädet työskennellessä ovat. Sormi- ja käsivammoja on sattunut tänä kesänä paljon ja jotkut niistä ovat olleet hyvinkin vakavia. Käden tai usean sormen menettäminen voi johtaa jopa työkyvyn menettämiseen ja näin myös taloudellisiin menetyksiin.

”Hyvä vakuutussuoja saadaan ottamalla tapaturmavakuutus, joka kattaa hoitokuluja sekä antaa turvaa pysyvän haitan varalle. Sairausloman ajalta maksetaan myös päivärahaa, mikäli vakuutettu on ottanut tätä varten päivärahaturvan. Sairauskuluvakuutus kattaa vielä laajemmin hoidoista syntyneitä kustannuksia”, Ifin korvausasiantuntija Katja Kainulainen kertoo.

Varo virittämästä vempaimia

Alan kauppiaat ihmettelevät mistä tämä vahingoittuva kolmas käsi ilmaantuu, sillä klapikone vaatii molemmat kädet toimiakseen. Toisella kädellä painetaan virtanappia ja toisella ohjataan samanaikaisesti halkaisusylinterin liikettä omalla kytkimellä. Tällöin molemmat kädet ovat turvallisen etäisyyden päässä itse työsylinteristä.

Kauppiaat arvelevat syyn vahingoille juontuvan halkomiskoneiden hitaudesta. Halkaisun jälkeen työsylinteri palautuu alkuasentoon ja monelle tuo odotteluaika käy liian pitkäksi. Muutoinkin sylinterin liike on verkkaista, mikä lisää työn turvallisuutta. Mutta kekseliäimmät tekevät omia virityksiään työtahtia nopeuttaakseen ja toisen käden vapauttaakseen.
 
”Sähkötöihin perehtyneet osaavat ohittaa käynnistyskytkimen, mikä on luonnollisesti turvallisuussäännösten vastaista, ja onpa kaikenlaisia köysivirityksiäkin virran päällä pitämiseksi nähty. Yhtälailla riski onnettomuuksiin lisääntyy, kun konetta käytetään kahdestaan: toinen käyttää kytkimiä ja toinen lataa puita. Kannattaako sormia tai jopa käsi menettää loppuelämäkseen pelkästään muutaman säästetyn minuutin tähden”, kyselee eräs myyjistä.

Halkomiskoneiden lisäksi vahingonaiheuttajien kesän tilastojen kärjessä ovat oksasilppurit ja käsisirkkelit. Kaikkien työkoneiden käyttöä yhdistävät yhteiset turvallisuustekijät: käyttöohjeiden lukeminen, niiden noudattaminen ja varovaisuus. Suojalasien ja kuulosuojaimien käyttö on ehdottoman tärkeää, sillä pehmeäkin elementti muuttuu laitteesta sinkoutuessaan kivenkovaksi osuessaan pehmeään silmäkudokseen.
Riitta Rimmi

 

Plus 0
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Kulutusluotot

1.9.2010
Kulutusluottojen korot vaihtelivat elokuussa 3,40 prosentista 6,24 prosenttiin. Pankkien...

Kuluttaja

8.9.2010
Ylen hallintoneuvosto esittää tv-maksuun korottamista 14 eurolla. Vuonna 2011 tv-maksu olisi 245...
23.8.2010
(kuluttaja) Sähköposti ja Skype ovat käteviä tapoja pitää yhteyttä matkalla, jos matkapuhelin...
10.8.2010
(kuluttaja) Kaupat heittävät vuosittain valtavasti ruokaa roskikseen lähinnä siksi, että ruokaa on...
4.8.2010
(kuluttaja) Hotelliyö 100 euroa, Runescape-pelin kuukausimaksu 6 euroa. Klikkaus vain, ja 106 euron...
29.7.2010
(kuluttaja) Joka kolmas suomalainen ei osta tiettyä tuotetta, jos ei koe sen alkuperää...