Euroopassa jylläävä velkakriisi on pakottanut päättäjät karsimaan julkisia menoja ja kiristämään veroja. Eniten on kiristetty arvonlisäveroa ja muita välillisiä veroja, joita ovat muun muassa tuotteiden hinnoissa maksettavat valmisteverot, kuten energia-, tupakka- ja alkoholiverot.
Tämä ei ole kuitenkaan vakuuttanut markkinoita, sillä talouden tasapainottamisen ohella päättäjät ovat riidelleet kuukausia tavoista reagoida ongelmiin. Kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat. Niinpä osassa maita on jouduttu tekemään lisäsäästöjä, ja tulojen riipiminen on ulottunut myös tuloverotukseen.
Tuloverotusta on kiristetty tai kiristetään muun muassa Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa, Italiassa ja Ranskassa. Kaikissa näissä maissa kiristykset on kohdistettu hyvätuloisiin.
Useimmiten veronkiristys on aloitettu reilun 100 000 euron verotettavista tuloista lähtien, mutta kynnys voi olla huomattavasti korkeampi. Esimerkiksi Ranskassa se on 250 000 euroa. Kiristyksen suuruusluokka vaihtelee yhdestä prosenttiyksiköstä muutamaan prosenttiyksikköön.
Kansalaiset kannattavat yleensä rikkailta perittäviä veroja, sillä hyvin harva kokee itse olevansa rikas. Ja mikäs onkaan sen mukavampaa kuin tasapainottaa julkista taloutta, kun laskun maksaa joku muu.
Rikkaiden veronkiristyksiä perustellaan myös sillä, että hyvätuloisten on kannettava kortensa kekoon. Säästöohjelmien menoleikkaukset kun kurittavat suhteellisesti eniten pienituloisia.
Hallituksille työn verotuksen kiristäminen on ollut kuitenkin hankala ja vastenmielinen prosessi, sillä kiristysten haitalliset vaikutukset tunnetaan laajalti. Työn verot vaikuttavat kotitalouksien valintoihin esimerkiksi siinä, vastaanottaako työtön uuden työpaikan tai kannattaako jo työssä olevan tehdä ylitöitä tai hankkia lisäkoulutusta.
Rikkailla erilaisia valinnanmahdollisuuksia on muita enemmän. Korkeasti palkattujen johtajien ja asiantuntijoiden työmarkkinat ovat kansainväliset, joten muutto ulkomaille on aina yksi tarjolla oleva vaihtoehto. Lisäksi ainakin useissa maissa on käytössä erilaisia verovähennyksiä ja verosuunnittelukeinoja, joilla hyvätuloiset voivat painaa veroprosenttiaan alas.
Valtaosa työn veronkiristyksistä ympäri Eurooppaa on ollut voimassa varsin vähän aikaa, joten niistä saatuja kokemuksia ei ole vielä tutkittu. Isossa-Britanniassa hyvätuloisten veronkiristyksen on havaittu kuitenkin kerryttävän verotuloja varsin marginaalisesti; tuotto on noin 0,3 prosenttia verotuloista.
Tämä onkin se karvas lopputulos rikkaiden verotuksen kiristämisestä. Nostamalla rikkaiden työn verotusta ei kurota umpeen maiden alijäämiä.
Sen sijaan kiristys voi johtaa päinvastaiseen tilanteeseen, jossa hyväpalkkaiset työntekijät ja työpaikat muuttavat ulkomaille. Tällöin verottajan haaviin jää entistä vähemmän verotuloja. Tätä pelätään ainakin Isossa-Britanniassa.
Lisäksi on muistettava, että ne todella rikkaat ovat siirtyneet jo aikaisemmin pääomasijoittamisen ja pääomaverotuksen piiriin. Tavoite oikeudenmukaisuuden lisääntymisestä ampuu tälläkin tapaa maalinsa ohi.
Työn veronkiristyksiin liittyvät haitalliset seuraukset on ymmärretty Euroopassa varsin laajasti. Tämä näkyy siinä, että talousongelmien syvyydestä huolimatta työn veronkiristykset ovat viime vuosina olleet varsin harvassa. 1990-luvun alun lamavuosina asiat olivat toisin. Muistan, että seuraukset olivat hyvin ankeat.
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa maksetaan jo varsin matalista palkkatuloista huippukireää veroa. Lisätulojen veroprosentti on noin 55. Jos tähän lätkäistäisiin perussuomalaisten ehdottama ”Wahlroos-vero”, lisätulojen veroprosentti nousisi 61 prosenttiin.
Työn veroprosentti on signaali. Veroja kiristettäessä Suomen asema suhteessa muihin heikkenee. Haluammeko me tänne enemmän vai vähemmän hyvätuloisia palkansaajia?
Minna Punakallio
Pääekonomisti, Veronmaksajain Keskusliitto