Kreikan talousongelmat konkretisoituivat kansalaisille vapun juhlinnan jälkeen täydellä voimalla, kun hallituksen kuluvan vuoden toinen lisäbudjettiesitys näki päivänvalon.
Lisäbudjetissa varaudutaan monivuotiseen rahoituspakettiin, jolla tuetaan Kreikan maksukykyä ja euroalueen vakautta. Paketin laajuus on ennennäkemätön. Kolmen vuoden ajan joka ikisenä päivänä Suomi ”sijoittaa” 1,5 milj. euroa Kreikan maksuvalmiuden turvaamiseen.
Olen huomannut, että tietämys Kreikan ongelmista on varsin laajaa ja tilanne kaupungilla puhuttaa ihmisiä. Satunnaiset keskustelunpätkät viereisistä lounaspöydistä tai kaupan kassoilta ovat olleet sävyltään varsin kriittisiä. Pärjätköön Kreikka omillaan, kun on ongelmat itse luonutkin.
Syitä kriittisyyteen Kreikkaa kohtaan riittääkin. Maan tapa kuluttaa enemmän kuin tienata sekä ylläpitää järjettömältä tuntuvia etuuksia ja yleisesti hyväksyttyä veronkiertoa, tilastorikkomuksista puhumattakaan ovat käytäntöjä, jotka eivät voi johtaakaan muuhun kuin epäluottamukseen maan kykyyn ja haluun hoitaa asioitaan.
Kriittisyyden ohella kaipaisin keskusteluun kuitenkin lisää konkretiaa siitä, miksi rahoitusjärjestely Kreikan kanssa on niin tärkeää meille eurooppalaisille. Pelkkä veljesrakkaus tai mukavat lomamuistot eivät meitä siihen pakota.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen aukaisi vyyhteä sanomalla, että Suomen vaihtoehdot ovat joko luotto tai lama. Lamalla valtiovarainministeri viittaa tapahtumiin vuoden 2008 loppupuolella, kun rahoitusmarkkinoiden epäluottamus ajoi investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin. Pian tämän jälkeen kriisi levisi dominoilmiön kaltaisena reaalitalouteen ympäri maailman.
Perustelu osuu naulan kantaan, mutta se on kovin abstrakti ja vaikea ymmärtää.
Suomi ja Kreikka ovat samassa veneessä siksi, että me olemme osa Eurooppaa ja eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ovat erittäin voimakkaasti integroituneet. Tällöin valtiot ja yritykset omistavat ristiin toistensa velkapapereita.
Epäluottamus yhden maan velan maksukykyyn pistää rahoitusmarkkinat heti hinnoittelemaan sitä kuinka paljon kanssakumppaneilla on rasitteena epäluotettavia velkapapereita. Valitettavasti markkinat eivät ole tässä suhteessa kovin läpinäkyvät, jolloin epäluottamus leviää ja rahan hinta alkaa nousta. Ongelmien jatkuessa normaali rahaliikenne vähänkään riskiä sisältäviin kohteisiin pysähtyy.
Rahoitusmarkkinoiden likviditeetin eli maksuvalmiuden häviäminen vaikuttaa välittömästi myös reaalitalouteen. Uudet investointipäätökset tai uuden henkilön työllistämispäätökset lykkääntyvät kun rahan hinta kallistuu tai tulevaisuuden näkymät muuttuvat epävarmemmiksi.
Pahimmillaan kierre tarkoittaa, että suomalainen yritys ei saa pankista velkaa eikä pysty maksamaan palkkojaan. Onkin muistettava, että meidän kuluttajien tarvitsee asioida pankeissa varsin harvoin, mutta yritysten, kuntien ja valtioiden tilanne on toinen. Asioiden normaali sujuvuus edellyttää toimivia rahoitusmarkkinoita.
Yhdentyneet rahoitusmarkkinat ja yhteinen raha ovat hyödyttäneet valtavasti niin suomalaisia kuin kreikkalaisiakin. Ilman euroaluetta rahoitusmarkkinat olisivat testanneet kuluvassa lamassa jo paljon aikaisemmin pienet reuna-alueen maat. Viimeksi 1990-luvun alussa myös Suomen oli taivuttava rahoitusmarkkinoiden painostuksen edessä korkojen hipoessa taivaita, valuutan devalvoituessa ja työttömyyden räjähtäessä käsiin.
Nyt ollaan eri tilanteessa, mutta valitettavasti Kreikan kriisi on rahoitusmarkkinoiden ja valuuttamme kautta myös meidän kriisimme. Vahingot onkin koetettava minimoida siten, että syvä epäluottamus ei tästä enää leviäisi muihin velkaantuneisiin euromaihin.
Parasta lääkettä on vakuuttavuus. Kaikki mikä välittää mielikuvaa yhtenäisestä euroalueesta, jossa maat hoitavat talouttaan ja raha-asioitaan vastuullisesti on mannaa myös suomaiselle veronmaksajalle. Mannaa olisivat myös uudet taloutta tervehdyttävät päätökset Portugalista, Irlannista, Espanjasta ja Britanniasta. Näiden mielikuvien toteutumiseksi tarvitaan vahvempaa johtajuutta päättäjiltä sekä myös ymmärrystä kansalaisilta.
Pidemmällä aikavälillä on selvää, että euromaiden tulee saada käyttöönsä lisäksi järeämpiä talouden kriisintorjuntakeinoja kuin pelkän rahan myöntäminen.
Tilanne on hyvin epävarma. En usko, että olemme nähneet vielä koko tarinaa.
Jos jotain hyvää tässä on, niin kriisit ovat aina itsetutkiskelun ja uusiutumisen paikka. Ainakin Kreikan yhteiskunnan rakenteet ottavat askeleita oikeaan suuntaan. Vielä keskeisempi muutos tulee tapahtumaan euroalueen pelisäännöissä. Jos euroalue tästä selviää, niin sen koordinaation on syvennyttävä ja velkaantumiskierteen oiettava.
Velkaantumiskehityksen katkaiseminen koskee myös suurempia talouksia, kuten Yhdysvaltoja ja Japania.