Lomakokemuksiin on mukava palata työpöydän ääressä ja nyt aionkin hyödyntää tätä tilaisuutta muistelemalla lomamatkaani Egyptiin, Kairon kuhinaan.
Eksoottisessa Kairossa huomiota kiinnittivät muun muassa ihmisten ystävällinen suhtautuminen lapsiin ja suuret tuloerot. Maan heikon demokratiankin tiedostan.
Myös 20 miljoonan asukkaan liikennekulttuuri herätti tunteita. Yllättäen kuitenkin niin, että ruuhkaisuudesta huolimatta liikenne toimi erittäin sujuvasti. Autoilijat, jalankulkijat ja aasikärryjen ajajat ottivat liikkeissään huomioon muut, eikä vaaratilanteita meidän kohdalla syntynyt viikon aikana lainkaan. Ehkä säälistä, mutta kuitenkin.
Sen sijaan Suomessa ei kulu yhtä viikkoa ilman, ettei törmää joustamattomaan ja vaaratilanteita synnyttävään liikennekäytökseen.
Erilaisessa asenneilmapiirissä vierailu nosti esiin ajatuksia suomalaisille ja miksei kaikille kehittyneille maille tyypillisestä itsekeskeisestä käyttäytymisestä. Miksi meillä muiden ihmisten ja kokonaisedun huomioiminen on niin kovin harvinaista? Lisääkö talouskasvu näin konkreettisesti yksipuolista omien etujen tavoittelua? Valitettavaa oli kuulla paikallisilta, että myös Egyptissä asenteet liikenteessä ovat muuttuneet viime vuosina kovemmiksi.
Miten tämä sitten liittyy verotukseen ja julkiseen talouteen Suomessa?
Valtioneuvoston kanslian nimittämän Antti Tanskasen kasvutyöryhmän väliraportissa todetaan, että julkisissa palveluissa, joista valtaosa on kuntataloutta, positiivisia tuottavuusvaikutuksia saadaan aikaan vain rakenteiden ja toimintatapojen merkittävillä uudistuksilla.
Omien etujen tiukka vaaliminen näkyykin kuntien toiminnassa aiheuttaen yhteiskunnalle mittavia hyvinvointitappioita. Kuntalaiselle kuntapäättäjät naamioivat itsekeskeisen ajattelun kuntademokratian puolustamisena. Kuitenkaan yhdenkään kunnan demokratia ei heikkene siitä, jos asiakas saa palvelunsa nopeammin tai esimerkiksi vanhuksen pompotus sairaalan ja kotihoidon välillä loppuu. Vanhojen toimintamallien puolustaminen ja demokratia on pidettävä toisistaan erillään.
Kuntien mielletään edistävän asukkaidensa etuja suhteessa naapurikuntiin tai valtioon. Tiukan rajanvedon näihin tahoihin vielä jotenkin ymmärtää, mutta itsekeskeisyys on arkipäivää erityisesti kunnan sisällä eri hallinnonalojen ja ammattiryhmien välillä.
Sympatia loppuukin, kun näkee käytännössä yhteistyön puutteen esimerkiksi terveys- ja sosiaalitoimen välillä. Viranomaiset esimerkiksi haluavat raivoisasti kustannuksia aiheuttavan hankalan asiakkaan pois omalta tontiltaan toisen hallinnonalan hoidettavaksi. Tällöin kärsii kokonaisedun ohella myös asiakkaan turvallisuus.
Toisaalta myös yksittäinen ala voi olla vahva omien etujensa puolustaja.
Kiireettömän hoidon ja tutkimusten määräaikoja säätelevä hoitotakuu on hyvä esimerkki kuntalaisten hyvinvointia parantavasta uudistuksesta. Kun terveys pettää, nopea asioiden selvittäminen ja jatkotoimien aloittaminen on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta parasta ja myös edullisinta. Ei liene yllätys, että terveystoimi vastusti hoitotakuun voimaansaattamista.
Ammattien välisistä reviireistä muistutti muun muassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri. Hän totesi puhuttelevassa Talouselämä-lehden artikkelissa viime syksynä, että eri ammattikuntien sisäinen hierarkia saattaa yhä ylläpitää jo kymmenen vuotta sitten epätarkoituksenmukaisiksi havaittuja tapoja.
Myös me kuntalaiset olemme kasvaneet siihen, että muutoksia kunnan palveluiden keskittämisessä tulee vastustaa henkeen ja vereen. Pohjois-Suomessa välimatkat sairaalaan tai kirjastoon ovat epäilemättä todellinen ongelma, mutta sitä ne eivät ole suuremmissa kaupungeissa. Omista totutuista reviireistä pidetään jälleen kiinni ilman, että mietitään voitaisiinko näitäkin voimavaroja keskittää johonkin tärkeämpään.
Kairo opetti minulle, että kokonaisuus voi toimia joustavasti, kun muut otetaan huomioon eikä omista eduista pidetä yksisilmäisesti kiinni. Tätä asennetta on aika noudattaa myös kunnissa selkeillä tavoitteilla ja asiantuntevalla johtamisella höystettynä.
Uskon, että myös kuntalaiset ymmärtävät uudistustarpeen. Palveluiden uudistaminen kokonaisedun kannalta järkevämmäksi kääntyy myös yksittäisen kuntalaisen eduksi parempina palveluina ja toivottavasti myös matalampana veroäyrinä.