Säästöohjelmat rantautuivat kevään ja kesän aikana Eurooppaan, kun velkaantuneet maat alkoivat ryhdistää julkista sektoriaan markkinareaktioiden ja korkeiden korkojen pelossa.
Kun viime vuonna vielä yksituumaisesti velkaannuttiin ja torjuttiin elvytyksellä talouslamaa, niin nyt keskitytään tasapainottamaan julkista taloutta erilaisilla säästöohjelmilla ja torjumaan siten rahoitusmarkkinoiden epäluottamusta. Suunnanmuutoksen nopeus eri puolella Eurooppaa on herättänyt myös arvovaltaista kritiikkiä.
Jo viime vuoden puolella muun muassa Baltian maissa laadittiin rajuja säästöohjelmia, mutta varsinaiseen keskiöön säästöt levisivät euro-alueeseen kuuluvan Kreikan rahoituskriisin myötä. Kreikan jälkeen julkista taloutta on ryhdistetty pienemmässä mittakaavassa myös Portugalissa, Espanjassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa.
Useiden maiden säästöohjelmat keskittyvät eläkejärjestelmien uudistuksiin sekä julkisen sektorin palkkojen nousun hillitsemiseen. Käytettyjä keinoja ovat myös virkamiesten lukumäärän vähentäminen, sosiaalietuuksien leikkaukset sekä investointien supistaminen.
Jotkut säästöohjelmat sisältävät myös kulutus- tai tuloverotuksen kiristyksiä, minkä lisäksi ohjelmissa vilahtelevat myös verohelpotusten leikkaukset. Toisaalta esimerkiksi Iso-Britannia suunnittelee lisäävänsä verotuottoja yritysverokantaa alentamalla ja Unkari 16 prosentin tasaverolla.
Säästöohjelmien sisältö saa ulkopuolisen välillä hymähtämään itsekseen, sillä matalat eläkeiät, osalle ammattiryhmistä maksettavat erikoiset lisät tai ylimääräiset bonukset tuntuvat nykyoloissa varsin anteliailta ja ovat siten luontevia säästökohteita.
Mutta mitä tehdä sitten kun nämä itsestäänselvyydet loppuvat? Säästökohteiden nimeäminen on vaikeampaa, kun julkinen talous on trimmatummassa kunnossa.
Suomi on julkisen talouden kansainvälisissä vertailuissa Euroopan parhaimmistoa. Silti myös Suomessa tunnistetaan julkisen sektorin kasvavat menopaineet ja etsitään kuumeisesti säästökohteita niiden hillitsemiseksi.
Tällaisen maan kohdalla juustohöyläleikkaaminen on pahinta mitä voidaan tehdä. Sen sijaan avainasemassa ovat arvovalinnat ja rakenteelliset muutokset, joilla tarkoitan selkeitä hallitusohjelmassa asetettuja tavoitteita siitä mitä tehdään kunnolla sekä näitä tavoitteita tukevia toimintatapojen uudistuksia ja johtajuutta. Parhaimmillaan tämä kehitys ei tunnu edes säästämiseltä.
Säästämislinjausten seurauksia tulee kuitenkin miettiä monelta eri kantilta.
Otetaan esimerkiksi yleisesti hyväksytty tavoite kotiuttaa sairaalapotilaat nopeasti sairaalahoidosta kevyemmille hoitomuodoille kotiin tai tehostettuun palvelutaloasumiseen. Tämähän on kannatettavaa säästöä jos mikä.
Seurasin lähipiirissäni muutama vuosi sitten kuinka aivohalvauspotilas kuntoutettiin ja kotiutettiin takaisin kotiin kotiavun turvin. Sen jälkeen hän on silloin tällöin joutunut turvautumaan akuuttiin sairaalahoitoon, ja vähitellen sairaaloiden toiminnassa on alkanut näkyä kovat paineet saada potilaat ulos mahdollisimman nopeasti.
Yhden tällaisen ”liian” nopean kotiuttamisen jälkeen henkilö muutaman päivän sisällä kaatui ja sai lonkkamurtuman. Sen jälkeen edessä olivatkin kalliit lonkkaleikkaukset ja entistä raskaammat tukimuodot asumisen järjestämiseksi. Säästölinja muuttuikin kokonaisuuden kannalta lisäkustannukseksi.
Tehokkailta tuntuvat tavoitteet terveydenhuollossa voivat toimia itseään vastaan, jos asiakasta ei kuunnella eikä eritasoisia vaihtoehtoja laitoshoidolle ei ole riittävästi tarjolla.
Valtioneuvoston selonteossa Suomen ihmisoikeuspolitiikasta ikääntyneiden tehostettua palveluasumista arvioidaan lisättävän vuoteen 2012 mennessä 0,8-1,8 prosentilla, kun samaan aikaan vähennetään pitkäaikaishoidon laitospaikkoja 3,3 prosentilla. Loput arvioidaan hoituvan kotihoidon ja omaishoidon tuella.
Palvelutalopaikat aukeavat käytännössä vain erittäin harvoille, kotihoito kamppailee nykymuotoisena resurssiensa äärirajoilla ja omaishoidon tukiakin karsitaan.
Säästää voi myös väärin. Aina todelliset säästöt eivät synny supistamalla yhtä toimintoa, vaan säästöjen saavuttaminen voi edellyttää jopa lisäresurssointia. Oikein toteutettuna lopputulos on kuitenkin tehokkaampi kuin hallitsematon vaihtoehto.