Millaiset verot meillä on viiden vuoden kuluttua? Millaiset haluaisimme? Mitä pidämme oikeudenmukaisena ja kohtuullisena?
Miten saada runsaasti verotuottoja mutta samalla pitää lypsävä lehmä hengissä?
Periaatteen ja käytännön yhdistäminen ei aina ole helppoa. Verojahan ei ole tarkoitettu rangaistukseksi ahkeruudesta ja menestyksestä. Päinvastoin, niiden pitäisi suorastaan kannustaa työntekoon.
Edes oikeudenmukaisuus ei ole kaikille sama. Osalle kansasta oikeudenmukaisuus toteutuu vasta, kun veroilla tehdään rikkaista köyhiä.
***
Tässä ristikkäisten toiveiden ja tavoitteiden aallokossa joutuu johdonmukaista linjaa etsimään alivaltiosihteeri
Martti Hetemäen vetämä
verotyöryhmä, jonka maan hallitus nimitti keväällä. Valmiita ehdotuksia pitäisi syntyä ensi vuoden loppuun mennessä.
Paineet verotulojen lisäämiseksi ovat kovat, kun lama romautti julkisen talouden korttitalon. Näistä paineista tuskin selvitään ilman isompia muutoksia verotuksen rakenteisiin. Kaikki muutokset tuskin herättävät hurraahuutoja.
Suurin oppositiopuolue SDP on perustanut haastajaksi oman verotyöryhmänsä. Se on terve lähtökohta; perehtyä ja kyseenalaistaa. Eikä vain räksyttää helppoja puolitotuuksia. Ryhmää vetää ex-kansanedustaja
Jouni Backman.
Tieto näyttää lisäävän tuskaa.
”Tämä on tosi vaikea kokonaisuus. On niin paljon liikkuvia elementtejä. Jos yhden irrottaa niin sekä keskustelu että linjanveto menevät helposti hakoteille”, Backman puntaroi äskettäin puoluelehtensä haastattelussa, ja mainitsi esimerkkejä ristiriidoista:
”Meillä (demareilla) on vieläkin se käsitys, että työn progressiivinen verotus on sosialidemokraattisempaa politiikkaa, mutta se lyö korville yhtä puolueen keskeistä arvoa, työtä.”
Entä kun kulutusta pitäisi ohjata verotuksella kestävämpään suuntaan?
”Siinä meillä on sovittamattomia ristiriitoja sisäisesti. Ei ole löytynyt hyvää mekanismia, miten ympäristöverotusta voidaan kehittää ilman, että se on sosiaalisesti epäoikeudenmukaista.”
***
Niinpä. Joskus on suurinta viisautta tunnustaa, ettei tiedä, ainakaan vielä. Tai todeta, että hyvä kokonaisuus sisältää sekä mukavia että vähemmän mukavia osia. Ja että kokonaisuudesta ei aina voi valita vain sitä mukavampaa puolikasta.