Sijoittajavastuuta perättiin viime kevään vaalimelskeissä. Tuskin uusi hallituksemme ehti kesälomiaan pitää, kun sitä vastuuta on saatu nauttia jo roppakaupalla.
Pörssien syöksyissä omaisuusarvoista on lohkaistu isoja kimpaleita, eikä loppua näy, vaikka välillä saatetaan nytkähtää toiseenkin suuntaan. Heinä-elokuun vaihteessa koko Euroopan pörssien arvosta suli viidennes parissa viikossa. Se on paljon rahaa.
Kyynikko voisi naurahtaa, että tässähän niitä vaalilupauksia taloudellisen eriarvoisuuden purkamisesta toteutetaan pikavauhtia ja tehokkaasti.
Totta toinen puoli. Markkinavoimat osaavat sille päälle yltyessään kurittaa toisiaan yhdessä päivässä monin verroin sen, mitä hallitus ehti pitkän ohjelmapuserruksensa tuloksena suunnitella koko nelivuotiskaudelle.
***
Kun puhutaan sijoittajavastuusta, mielikuvitus ohjaa ajatukset herkästi jonnekin etäisten maiden pankkikonttoreiden sikarinsavuisiin kulmahuoneisiin. Voi sitä sieltäkin löytyä.
Sijoittajavastuu on kuitenkin sikäli liukas otus, ettei se hevin suostu pysymään sille osoitetussa paikassa.
Päinvastoin, se tuppaa valumaan vaikkapa suomalaisen eläkeyhtiön tuottoprosentteihin, pienen pörssi- tai rahastosäästäjän lompakolle tai tavallisen vientiyrityksen lomautuslistoille. Tämä siitä huolimatta, että kaikki nämä yksin ja yhdessä olisivat ihan viattomia ainakin siihen ahneuteen, josta elvytysrahaa valtioille lainanneet tahot nykyisin halutaan tunnistaa.
Tämä on hyvä muistaa nyt velkakriisin keskellä. Sitä ei valitettavasti pääse pakoon edes sijoittajavastuun taakse. Elävä elämä on hyvässä ja pahassa aina paljon monimutkaisempaa kuin vaalien ja nettikeskustelujen yksinkertaistetut iskulauseet.
***
Vauraiden teollisuusmaiden nykyinen hyvinvointi on rakennettu velan varaan; sekä yksityinen että julkinen. Sitä on vaikea kiistää.
Vaikka esimerkiksi EU-maiden tilastoidut velkakäyrät olivat vuoteen 2007 saakka – Kreikkaa ja Italiaa myöten - ihan siistillä kehitysuralla, lähtötaso oli monessa maassa aivan liian korkea, kun seuraavana vuonna ryhdyttiin kaikkialla kilvan elvyttämään julkisella rahalla. Yhdysvallat etunenässä.
On aivan aiheellisesti kysytty, onko tästä velkakierteestä mahdollista pitemmän päälle selvitä muuten kuin tinkimällä ylenmääräisestä vauraudestamme? Tässä me suomalaiset olemme muiden kanssa ihan samassa veneessä siitä riippumatta, olisiko meidän rahamme euron sijasta markka, dollari tai vaikka rupla.
Eurooppa ei enää ole maailman napa. Muualta katsoen se on pikemminkin museo tai vanhainkoti. En tiedä, pystytäänkö tähän haasteeseen EU:ssa yhdessä vastaamaan, mutta sen tiedän, että hajanaisena varpusparvena se ei ainakaan onnistu.