Verkossa voisi olla paljon enemmän hyviä palveluja, jos pieniä summia kannattaisi jotenkin laskuttaa. Nyt euron tuotteesta laskutuskulut ovat niin suuret, että homma menee tappiolle. Pienemmistä kertasummista puhumattakaan.
Tämä totuus on ollut paha tulppa verkko- ja mobiilipalvelujen kehittelyssä. Kun pieniä ja halpoja tietotuotteita ei ole kannattanut myydä, on yritetty kääriä niistä isompia paketteja, vaikkapa vuositilauksia.
Se on nähty, että ihmiset eivät halua maksaa näistä. Niinpä tiedontuottajat, esimerkiksi lehtiyhtiöt, ovat tarjonneet tavaraansa ilmaiseksi toivoen, että edes ilmoitustulot kattaisivat kulut.
Ei sekään yhtälö ole toiminut, eikä useimpien kohdalla toimi jatkossakaan. Poikkeukset vahvistavat säännön.
***
Näin ei olisi pakko olla. Jos esimerkiksi teleyhtiöt eivät olisi olleet niin ahneita palvelujensa hinnoittelussa, meillä voisi jo olla ihan toimivat tietopalvelujen markkinat, joissa maksu menisi kännykkälaskun yhteydessä.
Mutta kun uuden palvelun aloittamiskulut ovat korkeat ja kuluttajan maksamasta hinnasta leijonanosan vie teleyhtiö, palveluverkko ei ole päässyt kehittymään.
Jostain syystä pankeilla ja luottoyhtiöilläkään ei ole ollut kipinää uuden maksutavan kehittämiseen.
Ei ihme, että hiljattain mm. Nokian yhteiskuntasuhdejohtaja Esko Aho arvosteli Suomen pudonneen mobiilipalvelujen kehityksen kelkasta. Niin onkin.
Jotta meillä olisi kymmenen hyvää toimivaa palvelua, meillä pitäisi olla sata pienempää ja tuhat aloittelevaa ideaa. Nyt tämä aluskasvillisuus on tapettu juurilleen. Ja myös teleyhtiöt kärsivät lyhytnäköisyydestään.
Jotkut massiiviset viihdepalvelut toimivat näilläkin ehdoilla. Mutta pääosa tietopalveluista on liikevaihdoltaan sen verran pientä, että korkeat kulut tyrehdyttävät yrittämisen alkuunsa.
***
Suomessakin on viime aikoina kehitelty ns. nanokukkaroita, joilla pikkuruisten summien maksaminen verkossa olisi asiakkaalle helppoa. Niissä myös palvelun tuottaja saisi kohtuullisen korvauksen ilman että väliporras lypsää koko tuoton.
Näille hankkeille täytyy toivottaa parhainta menestystä. On verkon käyttäjänkin etu, että tarjolle voi tulla paljon uusia, laadukkaita ja luotettavia palveluja.
Mitä nämä uudet hienot palvelut sitten ovat?
Ei harmainta aavistusta. Toistaiseksi ei ole lyönyt leiville kehittää sellaisia palveluja, joille ei ole järkevää myyntitapaa. Parhaat aivot ovat askarrelleet ihan muiden hankkeiden kimpussa.
Jos nanomaksut ottavat tulta alleen, edessä voi kohta olla ties mitä uutta, mielenkiintoista ja yllättävää.
Eletään toivossa!