”Metsän myyjä nauttii nyt kulta-ajoista. Hinnat ovat korkealla.

Kolikon kääntöpuolella kannetaan suurta huolta metsäteollisuuden tulevaisuudesta, kun halvan puun virta Venäjältä uhkaa tyrehtyä. Uhan siivittämänä yliasiamies Esko Ahon johtama työryhmä latoi äskettäin hallitukselle esityksiä kotimaisten hakkuiden lisäämisestä. Yksi esityksistä oli juuri tällaisen valistuksen lisääminen.

Ahon ryhmässä istui arvokkaita asianosaisia. Metsäjohtajien rinnalla vielä ay-pomot Lauri Ihalainen, Jouko Ahonen ja Antti Rinne.  Niinpä se ei tyytynyt leikkimään käpylehmillä. Teollisuutta varten pitäisi kaataa puita vielä 15 miljoonaa kuutiota (lähes kolmannes) nykyistä enemmän.

Näin suuri äkkinousu olisi huikea hyppäys alalla kuin alalla, varsinkin kun ei eletä sosialistisessa suunnitelmataloudessa. Metsän kasvun puolesta se ehkä hyvinkin onnistuisi, mutta kun ne pahuksen puut vielä seisovat väärissä paikoissa.

Monet työryhmän ehdotukset pulman ratkaisemiseksi kuulostavat ihan järkeviltä. Esimerkiksi alemman tieverkon ja metsäautoteiden kunnostamisesta voisi hyötyä muukin liikkuminen matkailusta marjastukseen.  Syrjäseutujen asumisesta ja työssäkäynnistä puhumattakaan.

Silti vähän tuntuu, että suuressa innossa on jossain kohtaa mopo karannut käsistä. Veronmaksajan piikki on ollut todella pitkä, kun sekä metsänomistajille että teollisuudelle on mietitty porkkanoita.

Jos valtavin yhteisin ponnistuksin metsistä lopulta nyhdettäisiin kolmannes lisää puuta tehtaille, löytyykö oikeasti kaikelle tuotetulle paperille maksuhaluisia ostajia? Tunnen työni puolesta lehtialan trendit maailmalta huomattavasti metsiä paremmin, ja voin vakuuttaa, että Taloustaidon tapaiset jatkuvasti levikkiään kasvattavat lehdet ovat nykyään suuria harvinaisuuksia.

Ennen kuin ylituotannon pulmiin asti päästään, täytyisi jostain haalia tuhansittain metsäkonealan ammattilaisia perämetsiin töihin. Siis vaikka tekijöistä on jo nykyisellään huutava pula. Ei näitä uusia kortistosta poimita vaan muista töistä. Ja millä houkutellaan, jos ei paremmilla liksoilla ja mukavammilla työoloilla? Mistä niille kyllin hyville palkoille saadaan maksaja, kun ei ole tähänkään asti löytynyt?

Ja vielä. 100-150 miljoonaa euroa ehdotetaan käytettäväksi kolmen korpiradan kunnostamiseen vuosina 2009-2011. Se on iso raha. Vapise Vantaan kehärata ja Sipoon metro! Ynnä muut tie- ja ratahankkeet, joista hallitus ja eduskunta ovat vääntäneet kättä tuhannet päivät ja yöt.

Nyt topparoikka kolisteleekin metsien läpi Porokylästä Vuokattiin, Joensuusta Ilomantsiin ja Äänekoskelta Haapajärvelle. Kaikista näistä radoista aika hyvin tiedetään, että niiden ainoa käyttötarkoitus olisi kuljettaa junalla puuta yhteen suuntaan ja ajaa tyhjänä takaisin.

Miten vaikkapa StoraEnson Wallenbergit tai UPM:n omistajat osallistuisivat omaan yksityiskäyttöönsä kunnostettujen ratojen kuluihin?  Jos sanotaan, että osallistuvat vain veroja ja ratamaksuja maksamalla, odottavan aika voi olla pitkä.

Ja mistä saadaan takeet siitä, että vaikkapa ylituotannon uhatessa – tai puutullien uudelleen poistuessa  -  korpia eivät jää halkomaan tyhjät miljoonaraiteet?

Ei mistään. Eihän pörssiyhtiö sellaisia takeita voi antaa, se on jo nähty.

Huoli metsäteollisuudesta on aiheellinen. Jos tehdas kerran pannaan nurin, se ei enää palaa. Silti ei ehkä kannata toteuttaa kaikkea, mitä toiveitten tynnyriin on kiireessä viskottu.  Ainakaan veronmaksajien piikkiin.”

***
Kirjoitin tämän pääkirjoituksen maaliskuussa 2008 ilmestyneeseen Taloustaitoon heti Ahon työryhmän väliraportin ilmestyttyä. Pääministeri Matti Vanhasen hallitus ei tietenkään varoitteluista piitannut, vaan heittäytyi heti toteuttamaan kaikki hurjimmatkin ehdotukset.

Nyt, 25.3.2010 julkistettiin VM:n apulaisbudjettipäällikkö Markus Sovalan johtaman kolmen ministeriön virkamiestyöryhmän selvitys ”metsäteollisuuden toimintakyvyn edellyttämistä liikenneinvestoinneista.”

Selvityksessä todetaan virkamiesmäisen kohteliain sanankääntein, että pannaan nyt jo ihmeessä stoppi tälle hullutukselle. Rivien välissä ja vähän riveilläkin ilmaistaan, että harvoin on näin huterasti perustelluilla päätöksillä heitetty rahaa taivaan tuuliin.

Mitä tästä opimme? Aina ei kannata kaiken maailman puuhiin heittäytyä, vaikka toiveiden tynnyriä olisi täyttämässä arvovaltainenkin porukka.

Ja toiseksi. Lyhytnäköinen kvartaalin mittainen perspektiivi ei aina ole yritysjohtajien yksioikeus. Samaan pystyvät joskus kokeneet poliitikot ja työmarkkinapamputkin. Valitettavasti.