POLIITTINEN elämä on viime kuukausina ollut perin ahdistavaa – ainakin muille kuin kokoomuksen kannattajille.
Kokoomus on kerännyt menestystä gallupista toiseen ja samaan aikaan keskustan ja demarien kannatus on valunut alaspäin. Jotta puukkoa olisi oikein kunnolla kierretty haavassa, myös
Sauli Niinistö,
Jyrki Katainen ja
Alexander Stubb ovat koreilleet suosiokyselyjen mitalipalleilla.
Ja tietysti
Matti Vanhanen ja
Jutta Urpilainen ovat kolistelleet pahnanpohjimmaisina. Suolaa haavoihin!
ILMIÖ ei ole uusi. Aina joku vetää vaalien välillä gallupkaulaa, kunnes tilanne vaalien lähestyessä tasaantuu.
Mutta kieltämättä kilpailijoilla on nyt ollut mietinnän paikka. Mistä kulmasta lähteä repimään kokoomuksen kannatusta alas?
Hallituskumppani keskusta ei oikein tosissaan voi haastaa asioista riitaa kokoomuksen kanssa – eikä varsinkaan pääministeri Vanhanen.
Näin laman aikana opposition perinteinen ” paljon lisää kaikkea hyvää kaikille”-menetelmäkään ei ole hirveän uskottava.
Eivätkä kansanjoukot kiipeä barrikadeille ja revi paitojaan, jos Jutta Urpilainen vain toistaa että mitäs minä sanoinkaan ja julmistelee hallituksen toimia oikeansuuntaisiksi mutta riittämättömiksi.
EI HÄTÄÄ, nyt on löydetty oikea ase, millä kukkoileva kokoomus saadaan taas kuriin ja järjestykseen. Nyt järkytytään!
Kilpailijat eivät vielä ehkä oivaltaneen tilaisuuttaan, kun Jyrki Katainen lehtikirjoituksessaan epäili opposition sortuneen hiihtämään
Otto Wille Kuusisen viitoittamia latuja.
Katainen pyysi salamana anteeksi ja nappasi vielä siinä vaiheessa mediavoiton. Mutta kohta perään lipsahtivat sammakot ulos
Henna Virkkusen suusta ja sitten
Suvi Lindeniltä. Ehkä
Eero Lehdeltäkin.
Ja heureka, se oli keksitty! Nyt vain kaikki järkyttymään, pöyristymään ja kauhistumaan, sanoivat kokoomuspäättäjät ihan mitä tahansa.
KAUHISTELU istuu luontevasti hallituskumppanillekin ilman, että yhteistyön säännöistä millään tavoin tingitään. Ehkä ilmaisut ovat vähän miedompia. ”Onhan se aika erikoista, että…” ”Minä ainakaan en sanoisi noin…” ”En haluaisi kommentoida, mutta sanonpa kumminkin..”
Yhtä kaikki, vihdoinkin päästään kampittamaan kumppania!
Ja oppositiossa – kaikki turhat pidäkkeet pois. Mitä tunteikkaampi parkaisu, sitä parempi. Demariedustaja
Jukka Gustafssonin ”minulta voi kestää viikkoja antaa Kataiselle anteeksi” ehkä ensi hymyilytti, mutta juuri se viitoitti menestyksen tien.
Tästä vain samalla linjalla eteenpäin, niin johan gallupit tasoittuvat. Ottakaa oppia jalkapalloilijoista, jotka osaavat tarvittaessa tuulenhenkäyksen voimastakin lennellä kuperkeikkoja ja ulvoa tuskasta. Ja varovasti vilkaisevat kohti erotuomaria myötätuntoa anoen.
Eikä sillä ole väliä, mitä kokoomuksen edustajat sanovat. Päinvastoin.
ERITYISEN tärkeää on nyt järkyttyä ihan mistä tahansa ja varsinkin mahdollisimman olemattomista asioista. Hyvä tavoite on pelotella Katainen ja kumppanit varomaan joka sanaansa, pelkäämään kohta omaa varjoaankin.
Kun kokoomusministeri sitten vähän ajan kuluttua vastaa kysyjälle kuin kysyjälle, että ”no comments, mumimumihuminaa”, voidaan kilpailijoiden puoluetoimistoissa poksauttaa samppanjapullot.
Silloin tiedetään, että kokoomus on lähtenyt samalle tielle, jolla demaritkin ovat monesti menettäneet vahvan gallupkannatuksensa. Varovasti varmistellen kohti vaaleja.