Sen edellisen suuren laman aikaan 90-luvulla paiskoin töitä vanhassa lehdessä, jonka olimme juuri kovalla työllä ja isoilla remonteilla nostaneet uuteen kukoistukseen.
Sitten tietysti loppui raha.
Tehtiin lamabudjetteja. Virittäydyttiin taistelumielelle; kyllä tässä pärjätään, kun pannaan luovuutta peliin. Homma saatiin toimimaan, kun vähän venyttiin.
Kunnes alkoi seuraava kierros. Siispä rassataan vielä rakenteita, keksitään ihan uusia toimintatapoja, tsempataan! Ja venytään.
Juuri kun oli vaivoin sopeuduttu uudelle tasolle, taas valui hiekka jalkojen alta ja alamäki jatkui.
Sama juttu monessa paikassa tänäkin päivänä.
SILLOIN oivalsi hyvin sen, kuinka tärkeää on saada kovaa maata jalkojen alle. Ollaan sitten vaikka kuinka syvän kuopan pohjalla, sekin on parempi kuin jatkuva valuminen ja (selkä)nahanluonti.
Ilmeisesti viime aikojen toiveikas vire pörssissä perustuu juuri tunteeseen, että nyt ollaan pohjalla ja jalkojen alta löytyy taas kova maa. Ei sillä niin väliä, miten ylös kömmitään.
GLOBAALISSA taloudessa lama iskee paljon nopeammin kuin ikinä. Eri alueiden suhdannevaiheet eivät enää tasaa toisiaan; kaikki rytisevät alas lähes yhtä aikaa.
On muitakin vauhdittajia. Enää ei missään tuoteta varastoon. Sekin jyrkentää nousuja ja laskuja.
Globaaleilla työnantajilla on kova linja. Yyteet pannaan pystyyn jo siinä vaiheessa, kun huonot ajat vasta kajastavat taivaanrannassa. Tilapäisiäkään tappioita ei siedetä, kuten ehkä ennen.
KUN kolistaan kovaa alas, nousukin voi olla jyrkkä. Näin ainakin toiveikkaat uskovat – ja tulevat monesti vielä pettymään. Pörssi ja firmat ehkä toipuvat, mutta niiden hylkäämillä ihmisillä ja ympäröivällä yhteiskunnalla on paljon pitempi tie.
Jos kansainvälisesti syöksytään jyrkkää mäkeä tasatahtiin, maan sisällä mennään vaiheittain, kuin dominopalikat jonossa. Siinä vaiheessa kun vienti – toivottavasti – taas porskuttaa, työttömyys yhä kasvaa ja tulojen ehtyminen kuivettaa julkista taloutta vielä pitkään.
SE tieto pitää edelleen paikkansa, että miljoonilla suomalaisilla palkansaajilla ja eläkeläisillä on tällä hetkellä kulutusvaraa enemmän kuin koskaan. Tulot ovat nousseet, inflaatio mataa ja korot lähestyvät nollaa.
On silti ollut henkilökohtaisella tasolla ihan järkevää ja ymmärrettävää, että epävarmoina aikoina halutaan jonkin aikaa pihdata ja kerätä tavallista vankempia puskureita omalle taloudelle.
Silti loputtomiin tätäkään ei jakseta, vaan ne joiden tulevaisuus näyttää suhteellisen tasaiselta, kohta uskaltautuvat käyttämään rahaa tavalliseen tapaan.
Jos sekaan jää ripaus entistä terveempää harkintaa, se on pelkästään myönteistä.