Ei yrityksille ole hyötyä maksimaalisista johtajakannustimista. Kohtuulliset, ihan hyvätkin pitää kyllä olla. Siinä välissä on valtava rako.
”Mr. Optio”
Yrjö Kopra on toista mieltä. Hän julistaa avoimesti huippukorvausten ilosanomaa.
Mutta mihin jättikannusteilla lopulta
tähdätään?Mihin pyritään sillä, että yhtiöiden isoille pomoille tarjotaan mahdollisuus moninkertaistaa tienestinsä vielä siitä korkeasta tasosta, joka palkkana (ja tulevana eläkkeenä) on jo ikään kuin pohjaksi määritetty?
AINAKIN siihen, että osakkeenomistajat haluavat johtajan ajattelevan kaikessa vain ja pelkästään heidän etuaan, eikä kenenkään muiden. Ei työntekijöiden, ei ympäröivän yhteiskunnan, ei kenenkään.
Vain siitä palkitaan, rahan ansaitsemisesta omistajille. Mitä kauempana merten takana omistajat ovat, sitä vähemmän heillä on muita suoria ohjauskeinoja, joilla estää johtajaa vilkuilemasta muiden tavoitteiden perään.
Vai onko joku kuullut johtajabonuksista, jotka maksettaisiin sillä perusteella, että firma on valmistanut hyviä, kestäviä ja tarpeellisia tuotteita ja palveluja?
Entä onko nähty osakekannusteita, jotka tilitetään maksettujen palkkojen perusteella? Tai vaikka optioita, joiden suuruus on kytketty maksettujen verojen määrään?
No ei tietenkään.
OSA johtajabonuksista kannustaa nimenomaan nopeisiin muutoksiin ja maksimaaliseen riskiottoon. Omistajien raha liikkuu, tulee ja menee. Sinä aikana se täytyy saada mahdollisimman nopeasti tuottamaan. Tätä edistää se, että myös firman johdolla on tilaisuus tienata nopeasti ja halu ottaa kovia riskejä.
Mikä tähän sopisi paremmin kuin vaikka optiot. Jos riskinotto onnistuu tai muuten käy hyvä säkä, tienestit ovat taivaalliset. Ja jos käy huonosti – no, jäähän kaikkein pahimmassakin tapauksessa jäljelle vielä se ihan kohtuulliseksi neuvoteltu peruspalkka ja kultainen kädenpuristus.
AIVAN olennainen juttu maksimaalisissa pomokannusteissa liittyy ihmiskuvaan. Uskotaan ja uskotellaan, että potentiaaliset yritysjohtajat ovat niin yksiulotteisia, että heidät voi pistää parhuusjärjestykseen pelkän rahan voimalla.
Siis että tähtitieteellisellä summalla saat taivaallisen johtajan. Ja vähän vähemmällä vain surkean luuserin. Tämä yksiviivainen ajattelu on tavattoman mukava johtajien yleisen palkkakehityksen kannalta, mutta tuskin kestäisi tarkempaa tarkastelua.
Kansainvälisessä jalkapallossa on niin läpinäkyvät pestuumarkkinat, että ollaan elävässä elämässä ehkä kaikkein lähimpänä tätä tilannetta. Mutta ei se edes siellä toimi. Muuten
Chelsea voittaisi aina kaikki pelit.
Enkä nyt lähtisi vertaamaan Chelseata ja kansallisen tason johtajamarkkinoita.
NIIN uskomattomalta kuin se tuntuu, jopa hyvillä ja taitavilla johtajilla voi olla ja on muitakin arvoja kuin pelkkä raha. Enkä ole ollenkaan varma, että edes kylmimmän pörssiyhtiön paras johtaja lopulta olisi se, jolle raha on kaiken mitta.
Mutta jos rahaa ja lottovoiton mahdollisuutta tyrkyttämällä tyrkytetään, useimmat meistä ottavat sen kyllä vastaan. Jos minulle samasta työstä tarjottaisiin suurta tai valtavan suurta palkkaa, voi olla että tyytyisin siihen valtavan suureen.