Uunituore Jyrki Kataisen hallitus antoi ennen lomia juhannuksen alla ensi töikseen lisäbudjetin. Kohta onkin jo edessä ensi vuoden budjetti.
Lisäbudjetista oli kiinnostava nähdä, miten verotuloarviot olivat jo parissa kuukaudessa muuttuneet.
Muistetaanhan, että hallitusneuvottelut olivat kaatua riitoihin siitä, millainen kestävyysvaje Suomea uhkaa viidenkymmenen vuoden päästä. Haarukka taisi olla lähtökohdiltaan toista miljardia, lopulta enää satoja miljoonia.
Kesäkuun lisäbudjetissa verotuottoarvioihin tehtiin kertaheitolla yhteensä 1209 miljoonan korjaukset eri suuntiin, eikä niistä tarvinnut neuvotella tippaakaan. Loppuvuodesta korjataan vielä lisää.
Tämä kertoo vähän mittasuhteista. Ohjelmaneuvottelujen suurimmatkin väännöt olisivat uponneet vaaligalluppien kuuluisaan virhemarginaaliin.
Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Sen varaan ei todellakaan voi heittäytyä, että yllätykset olisivat aina myönteisiä. Hyvän kasvun aikaan arviot kyllä helposti jäävät alakanttiin, mutta alaskin tullaan yleensä sellaisella rytinällä, ettei sitä kukaan pysty ennakoimaan. Ja kuka osaa juuri nyt arvata edes sitä, mihin suuntaan kuukauden kuluttua ollaan menossa? Vauhdista puhumattakaan.
Yksi hyvä tai huono asia vaikuttaa toiseen ja se kolmanteen. Kaikkia näitä toisiaan voimistavia vaikutuksia ja takaisinkytkentöjä ei millään pysty pistämään sisään laskelmiin.
----
Suomen taloudella meni 90-luvun laman jälkeen pitkään kerrassaan mainiosti. Olemme rahanlainaajien mielestä sitä parasta AAA-luokkaa, josta Yhdysvallatkin putosi.
Tähän on suuri ansio Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen hallituksilla, jotka harjoittivat – kukin tavallaan - määrätietoista kasvupolitiikkaa. On kuitenkin aiheellisesti murehdittu sitä, pysyivätkö kaikki kovassa rytinässä mukana.
Nyt luvattiin uuden hallituksen syntyhetkillä, että tämä Lipposen-Vanhasen linja muuttuu. Ja siltä hallitusohjelman perusteella todella näyttää. Siihen sisältyy ennennäkemätön satsaus köyhimpien aseman parantamiseen. Talouslinjasta taas on sanottu, että…no… kohteliaasti ilmaistuna… nostetaan peukut pystyyn ja toivotaan parasta.
Ehkä tämä on välttämätöntä. Kovallakin marssilla täytyy aina välillä pysähtyä hetkeksi suojaisaan ja auringon lämmittämään paikkaan; huoltaa joukkoja, koota jälkeenjääneet ja joukosta pudonneet. Nuolla haavoja, päivittää tietoja ja vetää vähän henkeä.
Ehkä tämä nyt vain on sellainen hallitus, pienen huoltotauon järjestäjä?Tai jonkinlainen kesälomahallitus ankaran talven jälkeen? Sitähän kansa vaaleissa vaati, hengähdystaukoa joka suhteessa.
***
Valitettavasti on turha toivoa, että tässä rauhassa saadaan tuumailla pitkään. Ehkei edes tätä vuotta loppuun. Maailma on kova ja avoin. Paikalleen ei voi pysähtyä, vaikka siihen helposti kyllä mukavoituu. Tulee hyvä mieli, kun pidetään huolta toisistamme ja ajatellaan aurinkoisia.
Silti on parempi lähteä liikkeelle omin ehdoin kuin tulla myöhemmin yllätetyksi housut kintuissa.
Antti Marttinen