”Ahne on se, joka haluaa paljon ja kyltymättä jotakin, esimerkiksi rahaa.”
Tämän määritelmän mukaan ahne ei pysähdy, vaikka maha on jo täynnä.
Ahneus on keskeisessä roolissa professori
Tauno Tiusasen hiljattain ilmestyneessä muistelmakirjassa
”Elämä rautaesiripun varjossa”.
Taloustaito Yritys –lehden kolumnistinakin tutuksi tullut taloustieteilijä kertaa kirjassa kokemuksiaan vuosikymmenten ajalta entisessä Neuvostoliitossa ja ns. reaalisosialismin piirissä. Kannattaa lukea.
Tiusanen pitää itäisen Euroopan maita hallinneen poliittisen yläluokan, ns. nomenklatuuran, ahneutta ja omien etujen ajamista suurena syynä siihen, miksi näissä maissa kaikki pyrkimykset muutoksiin ja taloudelliseen kehitykseen nuijittiin aina maan rakoon.
Ahneiden johtajien oma suu oli lähempänä kuin köyhyydessä ja kurjuudessa eläneiden kansalaisten. Uudistukset olisivat voineet uhata omia etuoikeuksia. Siksi elämä käytännössä pysähtyi niillä seuduilla vuosikymmeniksi.
***
Ahneudesta on puhuttu paljon myös kansainvälisen talouskriisin yhteydessä. On sanottu, että kriisin taustalla on ollut pankkiirien loputon ahneus. Ja varsinkin, että sitä ruokittiin aivan poskettomin palkitsemisjärjestelmin.
Niinpä pankkiirien palkkiot olivat tärkeällä sijalla myös parin viikon takaisessa talousmahtien
G20 –kokouksessa. Hyvä että olivat.
Suuret pankit – ja Suomessa vaikkapa metsäteollisuusyritykset – nostaa omaa luokkaansa se, että niiden johtajien hölmöilyt kaatuvat loppujaossa veronmaksajien niskaan. Siinä vaiheessa on enää turha haikailla väärien kannusteiden perään.
Arvovaltaisten johtajien puheissa oli toki iso annos silmänpalvontaa kansalaisten kiukun edessä. On nimittäin aika toiveikasta kuvitella, että jättipankkiirien tuloille voitaisiin asettaa sellainen katto, jota nämä eivät pystyisi kiertämään mennen tullen. Kyllä suuren maailman yrjökoprat aina keinot keksivät.
G20:n linjaukset jäivätkin lähinnä toivomukseksi, että pankkiirien palkkiot sidottaisiin pitemmän aikavälin menestykseen, jotta lyhyen ajan voittojen tavoittelulla ei taas sotkettaisi maailman taloutta. Toivotaan, että pankkien omistajat oivaltavat omankin pitkän tähtäyksen etunsa.
***
Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että ahneus on uusiutuva luonnonvara ja että se kukoistaa kaikissa talous- ja yhteiskuntajärjestelmissä.
On hyvä kuitenkin muistaa, että ahneus on vahva talouden käyttövoima ja yritys sen kitkemiseen olisi kehityksen kannalta tuhoisaa. Reaalisosialismissa tavallisten kansalaisten ahneutta suitsittiin kovalla kädellä – murheellisin seurauksin.
On tärkeää, että riittävän monen yrittäjän ahneus jatkuu kyltymättömänä vielä senkin jälkeen, kun tienestit hyvin riittäisivät lonkanvetoon vaikka loppuelämäksi.
Tällaisia kyltymättömiä yrittäjiä kutsutaan kasvuyrittäjiksi. Näiden niukkuutta taas murehditaan jatkuvasti kaikissa vientikauppaseminaareissa.
Ahneuden kanssa joudumme elämään jatkossakin. Nautimme sen hedelmistä ja samalla yritämme pitää haittavaikutukset kohtuullisissa rajoissa.
Hyvä renki ja huono isäntä, tiedättehän.