Tuntuuko verottajan linja ailahtelevalta? Sattuiko sinulle himoverottaja, mutta työkaverille viisas ja ymmärtäväinen? Missä vika, kun sinulta vaaditaan kaikki kotitalousvähennyksen kuitit, mutta naapuri saa saman vähennyksen pelkällä ilmoituksella?
Veroilmoituksista poimitaan vain osa manuaaliseen käsittelyyn. Poiminta voi olla aivan satunnainen ja perustua vaikkapa vähennysvaatimuksen suuruuteen.
Verotuksessa pyritään tehokkuuteen. Palkansaajien ja eläkeläisten tuloverotus hoidetaan muutamassa kuukaudessa aina vain pienenevällä porukalla. Valtaosa verotuksesta onkin tänä päivänä eri lähteistä konekielisenä saatujen tulo- ja vähennystietojen yhdistämistä ja kohdistamista. Sen tekevät tietokoneet nopeasti ja varmasti.
Ihmistyötä käytetään vasta siinä vaiheessa, kun esitäytettyyn veroilmoitukseen on tehty muutoksia. Tiedot kotitalousvähennyksen laskemiseksi tai työmatkavähennyksen myöntämiseksi ovat vain veronmaksajan palauttamalla veroilmoituksella. Palautuneistakin veroilmoituksista vain osa poimitaan varsinaiseen käsittelyyn.
Verohallinnon arvokkainta resurssia, ihmistyötä, käytetään vain olennaisten asioiden käsittelemiseen. Kone osaa vähentää työmatkakuluista omavastuun ja hylätä lain salliman enimmäismäärän ylittävän osan. Kone ei sen sijaan osaa arvioida, mikä on halvin käytettävissä oleva kulkuneuvo työmatkalle tai onko nuohous tavanomaista kotitaloustyötä.
Veroilmoitusten käsittelemistä varten Verohallinnolla on valmisteluohjeet. Valmisteluohjeiden tarkoituksena on kohdistaa työpanos mahdollisimman tuottavalla tavalla. Ohjeen sisältö on suuri salaisuus. Lisäksi se vaihtuu vuosittain.
Vähennysvaatimuksen tarkka selvittäminen vaatii yleensä kirjeenvaihtoa verovelvollisen kanssa, mikä maksaa aikaa ja rahaa.
Työohjeessa voidaan esimerkiksi määrätä, että tänä vuonna katsotaan kaikki työmatkavähennykset tai ohjeessa voi olla määräys, että alle 1 000 euron työmatkavähennykset hyväksytään vaatimuksen mukaan. Voidaan myös päättää, että joka kymmenennestä kotitalousvähennyksestä pyydetään kuitit nähtäväksi.
Kun Verohallinnon julkilausuttu politiikka on, että verotuksessa ei pyritä virheettömyyteen, vaan riittävän oikeaan lopputulokseen, on selvää, että osa verotuspäätöksistä on virheellisiä. Tosin virheet ovat pieniä.
Näiden tietoisesti hyväksyttyjen virheiden lisäksi tapahtuu ihan perinteisiä, inhimillisiä virheitä. Virkamies ei ehkä tunne jonkin pykälän tulkintaa kaikilta osin tai sattuu vain olemaan huolimaton tukevan lounaan jäljiltä.
Selvät ja riittävän suuret mokat yleensä löytyvät ja korjataan viimeistään seuraavan vuoden verotuksen yhteydessä. Pikkuvirheet jäävät veronmaksajan eduksi tai vahingoksi.
Se, että verotus on toimitettu ilmoituksen mukaisesti, ei siis kerro mitään siitä, onko verotus mennyt kaikilta osin oikein. Verotuspäätökseen on syytä suhtautua kriittisesti, mutta verottajaan on turha suhtautua epäluuloisesti.
Vesa Korpela