Joulukuu on saamisen aikaa. Jo ennen jouluaaton lahjasumaa annetaan ja saadaan kaikenlaista kivaa tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua. Saamisen iloa ja antajan vilpitöntä mieltä voi synkentää verottaja, joka mielellään ottaa osansa joulumuistamisistakin.
Hyvä työnantaja muistaa työntekijöitä sopivalla joulutervehdyksellä. Jotta lahjan antaminen ei olisi liian helppoa, on verottaja asettanut lahjalle tiukat vaatimukset. Ellei lahja näihin vaatimuksiin mahdu, tulkitaan se palkanmaksuksi.
Vakiintunut hintaraja työnantajan joululahjalle on 100 euroa. Sen lisäksi lahjan laadullekin on asetettu rajoituksia. Sen on oltava tavaraa eikä lahjan saajilla saa olla valinnanmahdollisuutta. Vähän mielikuvitusta mukaan, niin satasen herkkukori tai muu hyödyke on oikein mukava antaa ja saada.
Ennen joululahjojen jakoa yrityksessä on vietetty railakkaat pikkujoulut. Pikkujoulujen hinnalle ei verottaja ole asettanut euromääräistä rajaa. Yleensä budjettiraamit bileisiin tulevat yrityksissä jostakin muualta. Pikkujoulujen on kuitenkin mahduttava käsitteen ”tavanomainen” sisään.
Havaintoni mukaan verottaja on hyväksynyt melkein minkälaisen remuamisen tahansa Suomen rajojen sisällä ja jopa pienet ulkomaanmatkatkin. Keskeinen ehto on, että pikkujouluihin ovat tervetulleita kaikki yrityksen työntekijät.
Jos työpisteitä on ympäri maata, voidaan pikkujoulut järjestää osastoittain tai toimipisteittäin, mutta suurin piirtein samantasoisina. Sille onnettomalle, joka on pikkujouluiltana sikaflunssassa, ei voida korvata menetystä yksilöllisellä lahjalla ilman veronmaksua.
Yritykset muistavat paitsi omaa henkilökuntaa niin myös liikekumppaneita joulun alla. Tuhansia punaviinipulloja kiikutetaan firmasta toiseen ja paremman luokan lounasravintolat täyttyvät liiketuttavien joululounasseurueista.
Edustamisen kohteeksi joutuva, eli lahjapullon saajat tai joululounaan syöjät eivät yleensä joudu ilostaan maksamaan mitään verottajalle. Ainoa hinta voi olla kasvava keskivartalo.
Kokonaan edustuslounaat ja -lahjat eivät jää verottajan osuutta vaille. Vaikka edustuslahja on hankittu yrityksen liiketoiminnan edistämiseksi, ei se ole arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoinen hankinta. Tuloverotuksessakin lystin maksaja voi vähentää vain puolet lahjan hankintamenosta.
Kotona kuusen alle laitettavista lahjoista ei yleensä verottajalle mitään puhuta – eikä yleensä tarvitsekaan puhua.
Verotettavan lahjan rajana on 4 000 euroa. Tosin samalta saajalta kolmen vuoden aikana saadut lahjat lasketaan yhteen ja verotetaan, jos summa nousee yli 4 000 euron. Ainakin ns. paremmissa piireissä voi joulu-, syntymäpäivä-, hääpäivä ym. lahjoista helposti kertyä yli 4 000 euroa kolmessa vuodessa.
Joululahjojen verovapaus voi perustua myös siihen, että kyseessä on tavanomainen koti-irtaimisto. Alle 4 000 euroa maksaneita koti-irtaimistolahjoja ei lasketa yhteen. Jos voi osoittaa että lahja tulee saajan koulutukseen, kasvatukseen tai elatukseen, ei lahjan arvolla ole merkitystä. Se on aina verovapaata.
Koulutus- ja elatuslahja on annettava niin, ettei sitä voi muuhun käyttää. Yksiö opiskelupaikkakunnalla ei kelpaa koulutuslahjaksi, koska yksiötä voi käyttää muuhunkin kuin opiskeluun.
Mitä sitten kuuluu elatukseen?
Uskoakseni monenkin naisen mielestä timantit ovat aivan välttämättömiä ja kuuluvat siten puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden piiriin siinä missä poikien mielestä kevarit ja tyttöjen käsityksen mukaan ponit. Varmaa on, että yli 4 000 euron arvoinen paketti pörssiosakkeita tai rahaa verotetaan aina, oli lahjoittamisen syy sitten joulu- tai ylioppilasjuhla.
Joulun alla moni saa lähetyksen verottajalta. Suurempi tai pienempi summa veronpalautusta sujahtaa tänäkin vuonna 3,4 miljoonan veronmaksajan tilille. Vaikka se ilahduttaakin mieltä ja komistuttaa pankkitiliä, ei veronpalautus ole lahja verottajalta vaan verottaja vain palauttaa liikaa maksettuja ennakoita.
Oikeastaan veronpalautuksessa on kyse epäonnistuneen verosuunnittelun vuoksi verottajalle annetusta lainasta. Nekin rahat olisivat voineet olla omassa kulutuksessa vuotta aikaisemmin, jos olisi osannut hakea edellisen vuoden syksyllä oikean ennakonpidätysprosentin.