Oikea talvi lumisine ja jäisine liikenneväylineen on nostanut perinteiset talviajo-opit arvoon arvaamattomaan. Valistuneet autoilijat ovat hakeutuneet talviajokursseille, jotka auttavat opettelemaan ja palauttamaan mieleen liukkaalla ajamisen perusniksit ja kokeilemaan niitä myös käytännössä.
Kuluvana talvena erityisesti peräänajot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Pikkukolhujen rinnalla yleisiä ovat useiden autojen vaaralliset ketjukolarit. Niiden selkeä aiheuttaja ei suinkaan ole liukas keli, vaan yksiselitteisesti ratin takana istuva suomalainen autoilija.
Kuka kertoisi, miksi ihmeessä taiturimaisten talvikuskien maana tunnetussa Suomessa ajetaan pääsääntöisesti aivan liian lähellä edellä kulkevaa autoa. Näyttää siltä, että paljon taajamissa ajavat eivät osaa tai edes halua arvioida turvallista autojen välimatkaa maantienopeuksissa. Kaikkien tuntemaksi luulemastani turvavälistä ei maantiellä näytä olevan tietoakaan.
Ajoin parisen viikkoa sitten viitostietä etelästä kohti Mikkeliä tasaista kahdeksaakymppiä – todellista nopeutta. Aurinko laski ja talvinen luonto näytti parastaan. Liikenteessä ei ollut juhlapyhien hermostuneesti eteneviä ruuhkia. Kaikki oli siis kohdallaan. Mutta mitä vielä.
Takaa lähestyi ihka tavallinen perheauto, joka "liimautui" autoni taakse vaarallisen lähelle. Jo pelkkä moottorijarrutus – jarrun polkaisusta puhumattakaan – olisi aiheuttanut peräänajon. Ajoimme kilometritolkulla tiiviisti peräkanaa. Varovainen vauhdin hiljentäminenkään ei saanut roikkujaa ohittamaan, ei edes ohituskaistojen kohdalla. Vasta bussipysäkille väistäminen korjasi tilanteen.
Edellä mainittu episodi ei ole mitenkään harvinainen. Puskurituntumassa ajo alkaa nykyisin olla pikemmin sääntö kuin poikkeus. Vaarallisimmillaan turvavälin unohtaminen on silloin, kun joku kyllästyy viikonlopun jonoajoon ja ylimääräinen adrenaliiniannos suonissaan pyrkii ohittamaan jokaisen edellä kulkevan ajoneuvon omasta ja muiden turvallisuudesta piittaamatta.
Mikä se sellainen turvaväli oikein on? Turvaväli voidaan määritellä sellaiseksi etäisyydeksi edellä kulkevaan ajoneuvoon, että jarruttamiseen ja väistämiseen – siis peräänajon välttämiseen – jää riittävästi aikaa yllättävissäkin tilanteissa esimerkiksi hirven hypätessä ajoradalle.
Kunnossa olevan auton pysähtymismatka esteen havaitsemisesta seisahtumiseen 80 km/h nopeudesta jarrutettaessa on kuivalla asfaltilla noin 58 metriä. Lumisella pinnalla auto pysähtyy keskimäärin 93 metrin matkalla. Jääpinnalla pysähtymiseen tarvitaan liki 190 metrin matka!
Esteen huomaamisesta jarrupolkimen painallukseen kuluu keskimäärin sekunti, jona aikana auto kulkee 80 km/h vauhdissa 22 metrin matkan. Niinpä liian lähellä edellä kulkevaa autoa ajavalle kuljettajalle ei äkkitilanteessa jää aikaa peräänajon välttämiseen.
Voit kokeilla pysähtymismatkojen vaihtelua eri nopeuksissa ja eri keleillä vaikkapa liikenneturva.fi -internetsivuilla.