Tietyömaiden liikennejärjestelyistä ja nopeusrajoituksista riittää kädenvääntöä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Perusasioita ei näköjään saada järjestykseen sitten millään. Villin lännen meininki vain jatkuu.
Syylliset moiseen menoon on helppo löytää vain peiliin vilkaisemalla. Syntipukkeja ovat yhtä lailla autoilijat kuin työmaiden liikenteen ohjauksesta vastaavat. Lääkkeksi tarvitaan perusteellinen asennemuutos.
Suomalaisen tietyömaan erityispiirteet toistuvat tasapuolisesti maan eri puolilla. On kuin kyseessä olisi jonkinlainen perinne, jonka vaalimisesta on tullut hyväksytty, miltei tavoiteltu tapa.
Olen kuluneena syksynä – pimeässä ja räntäsateessa kuin ihmeen kaupalla – lukuisia kertoja läpäissyt maanteillämme liikennemerkkien ja erilaisten varoituskylttien viidakoita, joista jotkin ovat kuin seikkailupelin selviytymistehtäviä.
Vaaranpaikkojen merkitsemisessä käytettyjen kylttien, opasteiden ja muiden merkkien määrä ja sijoittelu vaihtelee melkoisesti eri työmaiden välillä. Myös merkintöjen laadussa on toivomista. Oikealla reitillä ja kaistalla pysyminen on toisinaan todella vaikeaa.
Manner-Euroopasta tutut valo-opasteet, ne kookkaat oikean kulkusuunnan osoittavat nuolet, ovat onneksi yleistyneet. Niitä ja muita selkeitä ohjaimia tarvitaan kuitenkin paljon lisää. Tietyömaiden liikenneongelmia ei kuitenkaan ratkaista pelkästään opastein.
Vakioreitilläni olevan tietyömaan kohdalla nopeusrajoitus on laskettu "satasesta" 60 km/h lukemaan, mikä on perusteltua jo työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi. Olen kuitenkin havainnut, että autoilijoiden selkeä enemmistö hurauttaa työmaan läpi juuri nimeksikään hidastamatta. Siinä vain tienparantajien lahkeet lepattavat maanteiden kuninkaiden kiiruhtaessa kohti uusia seikkailuja.
Autoilijoita ei voi kuitenkaan syyttää kaikesta. Kyseisellä ja monenmonella muullakin tietyömaalla nopeusrajoitusmerkkien sijoittelu jatkaa tuttua perinnettä. Tilapäisiksi tarkoitetut nopeusrajoitusmerkit näet unohtuvat paikoilleen viikonlopuiksi ja muiksi ajanjaksoiksi, jolloin työmaalla ei ole lainkaan toimintaa. Ja mikä pahinta: varsin usein tilapäisen nopeusrajoituksen päättymisestä kertova merkki puuttuu kokonaan.
On outoa, että tietyömaiden nopeusrajoitusmerkkien pystytyskäytäntöä ei saada ruotuun. Nykyinen hälläväliätyyli vähentää nopeusrajoitusten kunnioittamista, mikä heijastuu myös laajemmin liikennekäyttäytymiseen heikentäen liikenneturvallisuutta.
Liikennevirtojen ohjailuun tietyömailla tarvitaan ammattimainen ote. Työmaiden liikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta vastaamaan tarvitaan asianmukaisen koulutuksen saaneet henkilöt, joiden asenne on kohdallaan.