Jaa

7.6.2010 8:51:10

Turnajaiset parkkipaikalla

Osasitko arvata, että joka toinen liikennevakuutuksesta korvattu vahinko tapahtuu pysäköintipaikoilla tai muualla varsinaisten teiden ja katujen ulkopuolella. Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilaston ennakkotietojen mukaan peräti 42 prosenttia kaikista vahingoista tapahtuu pysäköintipaikoilla. Kaiken kukkuraksi tämäntyyppisten onnettomuuksien määrä vain kasvaa.

Mikä tässä oikein mättää? Ovathan ajonopeudet pysäköintipaikoilla alhaiset ja parkkiruudutkin useimmiten selkeästi merkityt. Jätetään tekopyhä taivastelu sikseen ja pohditaan hieman moisen menon syitä.

Markettien ja kauppakeskusten pysäköintialueet ja -hallit ovat päällisin puolin reilassa ja ajoreitit useimmiten selvästi havaittavissa. Autojen koon kasvaessa malli mallilta pysäköintiruudut ovat jäämässä (jääneet) auttamattomasti ahtaiksi. Niinpä vierekkäisiin ruutuihin oikeaoppisesti pysäköidyt ajokit ovat tiukasti kylki kyljessä, mikä vaikeuttaa sisään ja ulos pääsyä. Minäkin olen tuon tuosta joutunut könyämään ulos oikeanpuoleisesta etuovesta, kun kuskin puolelle on ilmestynyt auto kymmenen sentin päähän. No, voihan tällaista kutsua vaikkapa pysäköintitilan optimoimiseksi.

Liian ahtaista P-alueista kertovat mm. pikkulommot autojen kyljissä. Naapuriauton avautuvan oven jäljet oman ajokin ovessa harmittavat taatusti erityisesti siksi, että suomalaistapaan vahingon aiheuttajan yhteystiedot jätetään ilmoittamatta. Ei muuta kuin vilkaisu sivuille ja kiireesti pois tapahtumapaikalta.

Sinänsä tervetulleiden pysäköintihallien ajoreitit ovat monelle autoilijalle kauhistus. Ongelma ei koske suuria halleja, joissa riittää avaruutta. Sitä vastoin monen kauppakeskuksen pysäköintitiloissa ajaminen vaatii uskallusta ja kokemusta. On surkuhupaisaa tarkastella ahtaiden hallien pilareihin ja jyrkkien mutkien viereisiin seiniin jäänyttä autojen kyljistä ja puskureista jäänyttä värikirjoa. Moiset taideteokset saattavat tulla tekijöilleen yllättävän kalliiksi.

Erityisen vaikeaa suomalaisautoilijoille näyttää olevan peruuttaminen. Liikennevahingoista näet huimat 40 prosenttia on aiheutettu peruuttamalla. Pysäköintialueilla asia korostuu. Tuiki tavallista on se, että kaksi autoa lähtee liikkeelle ruuduistaan yhtä aikaa törmäten toisiinsa. Kolhuja aiheuttavat myös selkeät arviointivirheet. Esimerkiksi oman auton ulottuvuuksien tiedostaminen ei suinkaan ole kaikille selviö. Ja taas kolisee…

Pysäköintialueella autot ja ostoskärryjä työntävät ihmiset, aikuiset ja lapset muodostavat melkoisen sopan. Autoilijoilta vaaditaan siis tarkkuutta ja hyvää havainnointikykyä. Parkkipaikalla on maltettava ajaa rauhallisesti, jotta auton saa tarvittaessa pysäytetyksi nopeasti.

Pysäköintipaikalla on noudatettava normaaliliikenteestä tunnettuja väistämissääntöjä. Myös alueen sisäiset pääväylät on tunnistettava. Tärkein seikka on tietenkin välttää osumasta ajoreitille yllättävistäkin väleistä ilmestyvään ihmiseen.

Kaikkien tuntemaa maalaisjärkeä on lupa käyttää myös pysäköintialueilla. Kolaria ei kannata ajaa missään olosuhteissa, vaikka tietäisi olevansa oikeassa. Jälkiselvittelyt vievät aina aikaa ja rahaa. Ja viikonloppu- tai lomamatkasuunnitelmien romuttuminen on lievästi sanottuna harmin paikka.

Auton käsittelemisen opetteleminen avaralla paikalla – esimerkiksi kesäloman aikana – on yllättävän hauskaa. Harjoitteluruudun voi rajata muovikeiloin tai vaikkapa pehmein pahvilaatikoin. Ja sitten vain opettelemaan parkkiruutuun ajoa etu- ja takaperin. Paras palkinto harjoittelusta on onnistumisen elämys. Ja miten helppoa loman jälkeen onkaan pysäköinti tutun marketin P-alueen ruutuun.
 

Plus 31
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 1 - 3 / 3 Sivu: 1 / 1 1
Pekka | 7.6.2010 14:17
Oikeastaan tämä ei yllätä yhtään,niin verrattoman näköistä on meno parkkipaikoilla.

Välillä ihmettelen, miten ladon kokoiset ajokit saa mahtumaan yhtään mihinkään. Onneksi omistan pienen auton.

Toivoisi, kuitenkin, että parkkeeraajat ottaisivat hivenen huomioon muitakin, elikkästen jättäisivät jonkinlaisen kolosen, jotta vieruskaveri pääsisi takaisin autoonsa myös kuskin puolelta, kaikilta ovivoimistelu ei onnistu.
Petteri | 7.6.2010 15:40
Peruutustutkiin tottuu. Kun käsissä on sitten auto, jossa niitä ei olekaan...
ALKIO | 11.6.2010 16:35
Mikään tekninen vempain ei korvaa menetettyä suomalaista liikennekulttuuria, ihminen ajattelee, ajaa ja vastaa teoistaan. Sitten kun näin ei enää ole ja vanhalla laatuautollakaan ei saa enää ajaa niin lopetan koko homman suosiolla.
: *
: *
Tarkistusluku
=
RSS Kommentit RSS2-syötteenä

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Citroen