Jaa

14.4.2010 8:23:16

Renkaanvaihtopelleily jatkuu

Autoilijat harmittelevat jälleen jokakeväistä renkaanvaihtohässäkkää. Ongelma ei koske varsinaista renkaiden asentamista, vaan vuodesta toiseen jatkuvaa epätietoisuutta vaihtopäivämäärästä.

Asetuksen mukaan nastarenkaita saa käyttää marraskuun 1. päivästä maaliskuun 31. päivään tai toista pääsiäispäivää ensinnä seuraavaan maanantaihin, myöhemmän näistä päivämääristä ollessa määräävä. Asetustekstin mukaan nastarenkaita saa käyttää myös muuna aikana, milloin sää tai keli sitä edellyttää.

Asetusteksti on näennäisen pikkutarkka, mikä saa monet autoa käyttävät kansalaiset tuskailemaan. Suomi on näet väärällään ihmisiä, jotka pelkäävät saavansa sakot, elleivät noudata määräyksiä kirjaimellisesti.

Vaikka asetus sallii nastarenkaiden käytön myös em. ajanjakson jälkeen, monet lainkuuliaisina itseään pitävät saattavat "varmuuden vuoksi" vaihtaa kesärenkaat alle turhan aikaisin, mikä voi johtaa ikäviin seurauksiin. Lumi- ja räntäsateet sekä tienpintojen öinen jäätyminen kun ovat vielä tähän aikaan vuodesta ihan tavallisia.

Miten moni meistä autoilijoista asentaa takatalven yllättäessä uudelleen autoonsa jo kertaalleen kesäsäilöön nostetut talvirenkaat? Vastaus lienee varsin helppo. Lisäksi tuhansilla ei edes ole mahdollisuutta vaihtaa itse autonsa renkaita. Uskooko joku tosissaan autoilijoiden rientävän eurot ojossa muutenkin ruuhkaiseen rengasliikkeeseen saadakseen muutamaksi päiväksi jälleen nastarenkaat autoonsa? Tähän sopii mainiosti nuorison suosima sanonta: Hei haloo!

Perusongelma on renkaanvaihtoajankohdan takarajan sitominen asetuksessa pääsiäiseen, jonka päivämäärä vaihtelee vuosittain jopa viikkokausia.

Liikenneturvallisuus kohenisi merkittävästi varsin yksinkertaisella asetuksen muutoksella. Kesärenkaiden vaihdon takarajaksi tulee valita tarkka päivämäärä, joka kaikissa tapauksissa on pääsiäisen jälkeen. Niin varmistetaan pääsiäisliikenteen turvallisuus myös takatalven sattuessa. Toukokuun alku olisi varsin sopiva ajankohta kesärenkaiden vaihtoon.

Ennen kuin iso jupina teiden kulumisesta alkaa, esitän vielä yhden näkökohdan: Suomalainen autoilija on sen verran pihi, että hän ei suinkaan turhanpäiten ajele nastarenkailla kuluttamassa tienpintaa. Mikäli olosuhteet ovat muuttuneet kesäisiksi lähes kaikki nastarenkaita käyttävät vaihtavat takuuvarmasti autoonsa kesärenkaat, vaikka määräykset vielä jonkin aikaa sallisivatkin nastoitetuin renkain ajon. Teiden kuluminenkaan ei siis käy perusteeksi liian aikaiselle nastarengaskiellolle.

Poliisiylitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta rauhoittaa autoilijoita: "Nastarenkaita on syytä käyttää niin kauan kuin talviset keliolot ja yöpakkaset ovat uhkana. Oman alueen olosuhteet kannattaa huomioida päätöstä tehtäessä."


Muistin virkistämiseksi:

- Kesärenkaiden kulutuspinnan urasyvyyden pitää lain mukaan olla vähintään 1,6 mm. Vesiliirtovaaran vähentämiseksi ja riittävän jarrutuspidon takaamiseksi märällä kelillä urasyvyyden tulee kuitenkin Autonrengasliiton suosituksen mukaan olla vähintään 4 mm.

- Oikeat rengaspaineet ovat ensiarvoisen tärkeät auton johdonmukaisen käytöksen kannalta. Riittävä paine pienentää samalla polttonesteenkulutusta ja pidentää renkaiden käyttöikää.

 

Plus 15
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 1 - 4 / 4 Sivu: 1 / 1 1
Pekka | 15.4.2010 9:02
Ihalainen on oikeassa, kannattaa katsoa ikkunasta ulos ja sitten miettiä kannattaako renkaat vaihtaa.
Anonymous | 15.4.2010 11:40
miksi jokin virasto olisi se sitten sisä tai mikä ministeriö tahansa voisi antaa ilmoituksen että nyt vaikka kahden viikon kuluttua ne on viimeistään vaihdettava. Perustuuhan metsäpalovaroituskin johonkin indeksiin ja sen voi ministeriö tai jokin viranomainen antaa. Myös metsäpalovaroitus aiheuttaa lain rikkomis tapahtuman jos esim. sytyttää nuotion joka on muuna aikana sallittu. Näin ollen ei kellään olisi asiaan joko tai asennetta.
utelias | 15.4.2010 11:47
miten voi olla voimassa asetus jota poliisi julkisesti kehoittaa olla noudattamatta.
pitäisikö oikeuskanslerin viran puolestakin kehottaa tekemään järkevämpi asetus
Korpimaa | 15.4.2010 11:49
Samat renkaat kesät talvet:) (jotkut heittää vielä ketjut päälle).
: *
: *
Tarkistusluku
=
RSS Kommentit RSS2-syötteenä

Tolvasen autopäiväkirja

Juha Tolvanen on auto- ja liikennetoimittaja. Hänellä on vuosikymmenien kokemus autoilusta, 
autoista ja liikenteestä.

...

Mercedes-Benz SLK

Citroen