Nuorten autoilijoiden vakavat onnettomuudet eivät ota loppuakseen. Siitä kertovat viime aikojen surulliset uutiset. Jokin mättää pahasti, on mättänyt jo vuosikausia.
Ongelman ratkaisuksi on lehtien yleisönosastojen kirjoituksissa tarjottu jos jonkinlaisia keinoja. On esimerkiksi vaadittu menneinä vuosina tutuksi tulleen, auton peräikkunaan kiinnitettävän 80-lätkän käyttöönottoa.
Pohditaanpa hieman, miten läpyskä vaikuttaisi vauhdinnälkäisen nuorukaisen ajokäyttäytymiseen. Kevenisikö kaasujalka? Saisiko lätkä vauhtia ja vaarallisia tilanteita etsivän kuljettajan välttämään turhien riskien ottamista? Rohkenen epäillä.
Muistutan tässä yhteydessä jälleen siitä, että pahimmat suistumisonnettomuudet tapahtuvat yöllä useimmiten valvonnan ulottumattomissa. On siis yhdentekevää, millainen lätkä on nuoren kuljettajan auton takaikkunalla.
Uskallan lisäksi väittää, että nopeusrajoituksen huomattavakaan alentaminen ei vaikuta sitä eikä tätä maailman omistajaksi itsensä kokevan nuoren kuljettajan ajokäyttäytymiseen, varsinkaan kun auto on täynnä kuskia huimiin suorituksiin yllyttäviä ikätovereita. Elämänsä tunnossa oleva kuljettaja vähät välittää nopeusrajoituksesta kertovasta liikennemerkistä.
Vielä muuan esimerkki: Kotini ovikello soi taannoin päättäväisesti. Oven takana seisoi nuori hyväkäytöksinen mies, joka pyysi hetkeksi lumilapiota lainaksi. Vilkaisin kadulle ja havaitsin lumihankeen juuttuneen auton taloyhtiömme postilaatikoiden jäänteiden keskellä. Nuorukainen kertoi auliisti silein kesärenkain varustetun auton ”lähteneen lapasesta” ja suistuneen jalkakäytävälle ja sitten päin postilaatikoita.
Poliisia odotellessamme nuori kuljettaja kertoi auton kyllä olevan hänen omansa, mutta ongelmia saattaisi syntyä poliisin kanssa siitä, että hän oli vasta 17-vuotias, siis ajokortiton. Hänen mukaansa kuitenkin nimenomaan autolla ajetaan, ei ajokortilla. Eikä todennäköinen sakkorangaistuskaan tuntunut pahemmin hetkauttavan pienituloista opiskelijaa.
Nuorten holtittomasta ajosta johtuvien onnettomuuksien estämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Keinot ovat kuitenkin toistaiseksi olleet vähissä. On tietenkin hyvä, että nuorten liikenneturvallisuuden kohentamiseksi uhrataan ajatuksia, mutta perinteisin kielloin ja rajoituksin villiä menoa ei taatusti saada kuriin.
Miten sitten saada em,. tavalla asennoituvat nuoret noudattamaan säännöksiä? Olen aiemminkin painottanut jo varhaislapsuudessa, viimeistään alakoulussa, aloitettavan asennekasvatuksen ja liikennevalistuksen merkitystä. Se on mielestäni tehokkain keino parantaa liikenneturvallisuutta. Aikuis-ikää lähestyvien nuorten valistaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Tietenkään muutokset eivät näy heti. Liikennekasvatus on erittäin pitkäjännitteistä työtä, jonka tulokset havaitaan vasta vuosien päästä. Pelkät kiellot ja rajoitukset tuskin muuttavat ”nuorten kapinallisten” käytöstä.